Kahvikulta by Aaro A. Nuutinen

KAHVIKULTA

1-näytöksinen savolaispila

Kirj.

AARO A. AROLA [Aaro A. Nuutinen]

Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1913.

HENKILÖT:

TuomariKirjuriMikko Mäkäräinen, loismies, syytetty. Pekka Pakarinen, mökkiläinen, syyttäjä. Riikka Pakarinen, edellisen vaimo. Heta Heikkinen, palvelustyttö, todistaja. Kalle Holopainen, renkipoika, todistaja. Konstaapeli5 lautamiestä.

Aika ja paikka:

Savossa; maalaistuvassa; nykyaikana.

Väliverhon avautuessa istuvat tuomari ja sihteeri pöydän takana, edellinen selaillen papereita ja jälkimäinen kirjoittaen. Sivupenkillä istuvat lautamiehet. Konstaapeli seisoo oven luona.

Tuomari (Silmälasiensa yli katsellen papereitaan.) Öhöm, jaa-ah, nyt tulisi sitten esille juttu numero 5. Varkausjuttu mökkiläisen Pekka Pakarisen ja loismies Mikko Mäkäräisen välillä, molemmat kotoisin tämän pitäjän Korpikylästä. Konstaapeli, kutsukaa asianomaiset sisälle!

Konstaapeli. Jahah! (Huutaa ovelta eteiseen.) Pekka Pakarinen ja Mikko Mäkäräinen sanomaan asiastanne!

(Pakarinen ja Mäkäräinen tulevat.)

Tuomari. No, miten on asia, minkä nojalla mökkiläinen Pekka Pakarinen syyttää loismies Mikko Mäkäräistä oman käden oikeudesta; mitä hän varasti?

Pakarinen. Nähkees, korkia oikeus, se on nyt sillä lailla, että mulla olj’ tuolla Lapunmäin pellossa kasvamassa männä kesänä potaattia ja vaikka se tulj’ myöhänlaiseen pannuks’, niin pöyhty siitä yhtäkaikki viis’ hehtoo hyviä sokerpotattia, joita vallesmannii meillä käyvessään syksyllä syyvessään kehui; mutt’ kun myö Riikan kansa ei talavella tarvita enempee kuin nelisen hehtoo, niin, hehon verran yletty myötäväks’ kaapunnin akoille. Ja niinpä minä sitten tässä syksytalavella yhtenä lauvantainaamuna, kun sattui muutai asijoo kaapuntiin, panin ruunan aisoin, — sen entiseltä Toloppamäin Juopilta lähteneen piirtopiän ruunan, — sen jonka se olj’ Joinsuun markkinailla vaihtanna mustilaisilta sillä Hujas-Hermannilta lähteneellä pattipolovi-tammalla, joka…

Tuomari (Keskeyttäen.) Mitä hullutuksia te latelette? Pitää pysyä asiassa, eihän tämä kuulu siihen ollenkaan.

Pakarinen. Kuuluu se.

Tuomari. Sanokaa lyhyesti ja selvästi, millä todisteilla syytätte Mikko Mäkäräistä varkaudesta.

Pakarinen. Nähkees, korkia oikeus, se on sillä lailla, jotta kun minä sitten ajoin kaapuntiin suoroo piätä torille potatin myöntiin, niin ihan silläkertoo ne meni kaupaks’ melekein tapellen. Ei se ihme ollukkaan, kun ne olj’ niin murakoita ja kun ei ollu kellään muilla koko torilla myötävänä potattia; miten lie niin sattunnai, — ai, tais’ yhellä miehellä olla vähä, mutt’ niissäi tais’ olla sejassa märänneitä ja…

Tuomari. Lyhyesti!

Pakarinen. Lyhyesti, lyhyesti korkia oikeus! Se on niät sillä tavalla, että sitten kun minä ne potatit sain myödyks’, niin minä ajoin korttieriin, sinne Samul Heiskasen talloon, — ehken kait työ sen tiennettäkii, — tein hevoselle appeen ja söin itekkii reitleipee ja makkaroo…

Tuomari (Karjasee, lyöden nyrkkiään pöytään niin että sihteeri säikähtää.) Mitä se tähän asiaan kuuluu! Ellette te pysy asiassa niin minä sakotan teitä oikeuden pilkkaamisesta. Ei tässä ole aikaa kuunnella typeriä juttuja kaiken maailman asioista.

Pakarinen. Se on niät sillä lailla, korkia oikeus, että sitten kun minä sain syöneeks’, niin keitätin emännällä vehnäskahvit; — se kuuluu se emäntä olevan sen Hepojoinpoloven Mikko Låks’-vainoon sisaren poijan tyttö, — niin, ja sitten kahvin juotua panin tuasj’ kopperin aisoin ja läksin ajamaan kottiin päin, ja justiisa kun olin piäsemässä Honkamäin piälle, niin tämä Mäkäräinen tulloo vastaan säkki selässä ja säkistä kuulu lampaanvuonan miäkiminen.

Mikko Mäkäräinen. Ouppas tok’ valehtelemata, enhän minä…

Tuomari. Vaiti, Pakarisella on puheenvuoro.

Pakarinen (Mäkäräiselle.) Kah, enkä valehtele! Vaikka minä en ollu oikein sinua tuntee, kun olj’ niin hiivatin pimmee. Vasta sivute piästyvän’ astu piähän’, jotta sehän tais’ ollakkii Petäjäharjun Lois-Mikko: mistähän se lie vuonnoo säkissä hilanna? Enkä ennen kun vasta huommesuamuna hoksasin, jotta missees se meijän vuonnalammas on, kun ei näykkään karsinassa. Kysyin Riikalta, että “missees se meijän vuonna on, kun ei ou karsinassa?”, niin se sanoi, että “en tiijä, jos lie karanna mehtään, vai lienevät varastaneet.” Vuan minä en oikein ottanna sitä uskooksen’, että lammas on niin kova hyppeejä, jotta piäsöö karkoomaan niin korkeesta aituuksesta, ja olj’ se tok’ siks’ lihavakkii, etteihän tuon ois’ luullut sopineen aijanraustakaan mänemään; vai lie juutas pakkautunna oksanreijästä…

(Naurahtaa.)

Mäkäräinen. Elekee uskoo sitä, korkee oikeus, se peijuon’ valehtelloo…

Tuomari. Suu kiinni! Puhukaa sitten kun kysytään. (Pakariselle.) Te syytätte siis Mäkäräistä lampaan vuonnan varastamisesta?

Pakarinen. Niin, niin, aivan niin, vuonnan varastamisesta. Se ruojahan sen vei.

Mäkäräinen. Ja nyt sinä elä valehtele! Minä en ou sun lammastas’ varastanna, en, vaikka…

Tuomari (Kiivastuneena.) Jos Mäkäräinen ei ole hiljaa, annan minä sakkoa! (Pakariselle.) Oletteko te varma siitä, että se oli Mikko Mäkäräinen, joka tuli vastaanne tiellä?

Pakarinen. Kyllä se ei ollut kukkaa muu ristitty kuin justiisa tuo Mikko (Osoittaa sormellaan Mäkäräistä); tunsinhan minä sen jo käynnin tyylistäi, vaikka ollii pimmee…

Tuomari. Näittekö myöskin, että hänellä oli vuona säkissä?

Pakarinen. Enhän minä miten vuonnoo säkin sissään nähny, mutt minä kuulin kun se siellä miäki.

Tuomari. Voitteko te millään todistaa, että se oli juuri teidän vuonanne.

Pakarinen. No jo tok’: se miäki ihan samallalailla kuin meijän vuonna silloin, kun akka ei jouvuta sille ruokoo oikeella aikoo.

Tuomari. Eikö ole pätevämpiä todistuksia?

Pakarinen. On siellä tuolla porstuvassa Alaspihan piika Heta Heikkinen ja Monninmäin renkipoika Kalle Holopainen; kyllä ne nekkii toistaa…

Tuomari. Jaha, jaha. (Mäkäräiselle.) Nyt on Mäkäräisen vuoro puhua. Mitä sanotte puolustukseksenne?

Mäkäräinen. Minä sanon, että en ou varastanna sitä vuonnoo.

Pakarinen (Ääneen itsekseen.) Kato tuota kun laski emävalleen kaulastaan!

Tuomari. No, mistä sitten kuletitte sitä vuonaa, jonka kanssa tulitte Pakarista vastaan tiellä?

Mäkäräinen. Sieltähän minä sitä toin kylältä… tuolta… niin… mutt’ en minä sitä varastanna.

Tuomari (Tuskastuneena.) No, eikö tästä asiasta ala tulla selvää!? Konstaapeli, kutsukaa todistajat Heta Heikkinen ja Kalle Holopainen sisälle. (Konstaapeli kutsuu.)

(Heta ja Kalle tulevat.)

Tuomari (Kysyy asianomaisilta.) Onko mitään esteitä todistajia vastaan?

Pakarinen. Ei pitäisi olla.

Mikko Mäkäräinen. Ei ole esteitä, ei.

Tuomari (Kysyy lautamiehiltä.) Ovatkos nämä todistajat hyvämaineisia?

Lautamiehet. Kyllä ne ovat hyvämaineisia.

Tuomari (Aukaisee pöydännurkalla olevan raamatun.) No, käykää sitten valalle.

Mikko Mäkäräinen. Herra korkea oikeus! En minä vuoji valloo tehtäväks’, uskoohan sen muutennii, jos hyö niät mitä voisivat mukamas’ toistaa.

Tuomari. Vaatiikos päällekantaja valaa?

Pekka Pakarinen. Kyllähän se suattais’ olla hyvä, jos tekis’ valan… — mutt’ samahan se on, olokoon minunkii puoleltan semmosennaan. Sanokoon vuan iliman valata mitä hyö tietävät.

Tuomari (Panee raamatun kiinni.) No, mitä nyt sitten Holopainen tietää Pakarisen ja Mäkäräisen juttuun?

Kalle Holopainen (Tyhmän näköisenä.) Minä tahon kulujan kolome markkoo, kun tänne on pitkänlainen matkakii…

Tuomari. Mitä puhetta se on? — Mitä tiedätte todistaa tähän juttuun? Siitä on nyt kysymys.

Holopainen. Ahaa! — Tiijähhän minä tähän paljonnii, mutt’ sitä minä vuan, että se meijän talon isäntä, joka on aikonaan ollut kova riitamies, neuvoi minua ensikertalaista kottoo lähtiissä, jotta “muistahan tahtoja kulujas’ jalakavaivoistas’; ne ei maksa tahtomatta.”

Tuomari. Tekin jaarittelette puuta heinää. Vastatkaa: näittekö Mikko Mäkäräisen varastavan Pekka Pakarisen lampaanvuonan?

Holopainen. En minä ou nähny ihan varastavan, vuan kyllä näin kun Mäkäräinen tul’ minuvai vastaan säkki selässä, josta kuului miäkiminen.

Tuomari. Missä ja milloin se tapahtui?

Holopainen. Se tapahtui sinä pyhäiltana, kun Jännejoilla olj’ iltamat, jonne myökii oltiin mänössä.

Tuomari. Kenen kanssa olitte menossa? Näkikö toverinnekin sen?

Holopainen. En tiljä liekkö tua Heta (viittaa häneen) säkin läpi ihteensä vuonnoo nähnyt, vuan kyllä kait sekin on sen miäkimisen kuullut.

Heta Heikkinen. Näinhän minä, kun se potki säkissä ja miäkimisen kuulin kanssa.

Tuomari. Jaa, te olitte siis Holopaisen mukana. Ehkä voitte myös todistaa, että se mies, joka tuli teitä vastaan tiellä, oli Mäkäräinen?

Heta Heikkinen. Kyllä se tais’ varmaan olla, — herra korkee oikeus, tunsinhan minä sen iänestäkii.

Tuomari. Äänestäkö? Hän sanoi, siis jotain?

Heta Heikkinen. Sanoi se “hyvän illan”, ei muuta.

Holopainen. Niin, ja minä kysyin vielä, että “mistees” sitä pätiä hilataan, vuan siihen se ei ennee virkkanna mittää, män’ vuan mänöjään.

Tuomari. Jaha, jaha, hyvä on. Astukaa molemmat odotushuoneeseen.

Heta Heikkinen. Herra korkee oikeus! Minäkii tahtosin vierasmiespalakkani.

Tuomari. Juu, juu. Sihteeri, merkitkää maksettavaksi…

(Heta ja Kalle poistuvat.)

Tuomari. Konstaapeli, kutsukaapas päällekantajan vaimo Riikka Pakarinen kuulusteltavaksi.

Konstaapeli (Ovelta.) Riikka Pakarinen! Sisään.

Riikka Pakarinen (Tulee ja niiaa.) Hyvee päivee. (Vilkuu hätäisesti ympärilleen.)

Tuomari. Päivää. Oletteko te Pekka Pakarisen vaimo?

Riikka. Se onnetonhan minä olen.

Tuomari. Jaha. — Kuten tiedätte, syyttää miehenne Mäkäräistä lampaanvuonan varkaudesta, mutta tämä puolestaan kieltää syyllisyytensä tähän rikokseen. Tietäisittekö te mitään asiata valaisevaa?

Riikka. Tiijän minä; tuo Mikkohan sen vuonnan vei.

Tuomari. Mistä te sen tiedätte? Todistakaa!

Riikka. Siitä kun se Mikko otti sen sieltä karsinasta navetasta.

Tuomari. Ei se ole mikään todistus. Vai näittekö hänen ottavan?

Riikka. Hyvä ihme… näinhän minä hyvinnii… — (itsekseen.)… ai, nyt taisin erehtyä sanomaan…

Tuomari. Jaha, te näitte siis syytetyn varastavan vuonan. Mutta miksi sitten miehellenne olitte sanonut, ettette tiedä, minne se oli kadonnut? Kuinka tämä on käsitettävä?

Riikka (Hätäytyneenä itsekseen.) Voi minua kurjoo… Eikös tuo ukon kutale, pakanakka ou niät huostanna tiällä kaikki ja nyt tulloo ilimi kaikki koko heilameina; voi, voi!

Tuomari. Mitä te sanotte? Puhukaa kovempaa.

Riikka (Itkien.) Voi, hyvä herrastuomar’, minähän sen vuonnan Mikolle annonnii. Ei se ou sitä varkain ottanna, ui, ui…

Tuomari (Hämmästyen.) Mitä ihmettä! Tekö annoitte vuonan Mäkäräiselle? No, jopa nyt jotakin! Ja minkätähden!

Riikka (Itkeä tihertäen.) … ku… kun… se antoi — kahvin ryöniä… ja kilon sokuria siitä eistä…!

Tuomari (Ankarasti.) Jaahah, vai niin. Te siis miehenne tietämättä tuhlaatte pesän yhteistä omaisuutta!

Riikka (Yhä itkien.) Voi, voi, linnaanko minut viijään, voi herra ihme…?!

Tuomari (Mäkäräiselle.) Onko asia niin kuin tämä vaimo sanoi?

Mäkäräinen. Kyllä se on niin, herra korkee oikeus. Kyllä se anto minulle sen vuonnan, että minä siitä eistä toisin hänelle kauppiaasta 2 killoo kahvia ja muutaman kilon sokuria, kun tämä olj’ semmoisessa kahvintuskassa, ettei ois’ pysynnä pärevasussakkaa, jos minä en ois’ sitä siitä kiipelistä pelastanna. Hän sanoi niät mulle, että kun Pekka männöö ens’ lauvantaina kaupuntiin potatin myöntiin, niin osta sinä sill’aikoo kahvia ja vähä sokerijakii ja tuo ne mulle, niin minä annan sulle siitä hyvästä pienen lampaanvuonnan ja sanon ukolle sen karanneen tahi että se on varastettu. Se ukko, ruoja, kun ei osta tarpeeks’ asti kahvia, eikä anna minullekkaan rahhoo, että saisin ostoo itekään ja että saisin kuhtuva ies jonkun kerran nuapurmökkijen eukkoja meillennii sananharjotuksiin ja Siijoonin virsiä veisoomaan. Niin sanoi.

Tuomari (Riikalle.) Onko tämä totta?

Riikka. Tottapa tuo lienöön, totta. (Itkeä tihertää.)

Tuomari (Pekka Pakariselle.) Kuten kuulitte, tunnusti vaimonne antaneensa vapaaehtoisesti vuonan Mäkäräiselle, joten siis haasteenne varkaudesta häntä vastaan on aiheeton.

Mäkäräinen. Niin, ja minä vuajin Pakariselle eisvastuuta viärästä ilimiannosta.

Tuomari. Mitä joutavia, ei maksa vaivaa ruveta edelleen riitelemään.

Pakarinen (Vimmastuneena Riikalle.) Kuuleppas, si semmostako peukalopeliä sinä pelloottii välttää, häh kyllä minä sulle näytän, juu senkin… (Repii Riikkaa tukasta.)

Tuomari. So, so, so, vähemmällä, hiljaa, hiljaa!

Lautamiehet. Hiljaa, hiljaa!

Konstaapeli. (Hyökkää rauhoittamaan Pakarista.) Tyst’, ei oikeudessa saa tapella, pois kynnet tukasta!

Riikka (Itkien ääneen.) Voi, voi, vielä sinä peto tulet repimään, kun et ensin anna kahvirahhoo… voi, voi…

Tuomari. Hiljaa! Nyt otetaan lyhyt loma päätöksen harkitsemista varten. Asialliset poistukoot siksi aikaa istuntohuoneesta.

    (Riikka, Pekka ja Mikko poistuvat, jonka jälkeen tuomari
heittäytyy selkäkenoon tuolillaan haukotellen ja venytellen.)

Tuomari. No, mitäs lautakunta arvelee tästä “sopasta”?

(Lautamiehet naureskelevat ja väliin venyttelevät.)

1:n lautamies. Soma juttu. Kyllä se on tuo kahvi herkkua akkain mielestä.

2:n lautamies. Soma juttu, kerrassaan soma… Mitä tuon kanssa olisi tehtävä?

3:s lautamies. Kaikenlaisista asioista sitä lähdetäänkin riitasille. Parasta kun kuitataan tuollainen juttu “vellin kanssa vastakkain”.

4:s lautamies. Sitä minäkin.

5:s lautamies. Samoin minä. Saakoot “nahkan”.

1:n lautamies. Kyllä passaa!

2:n lautamies. Hyvin kyllä minunkin puolestani.

Tuomari. Niin, kumotaan vaan kanne ja kulut kuitataan asianomaisten kesken.

(Kirjuri alkaa kirjoittaa päätöstä supatellen tuomarin kanssa.)

1:n lautamies. Ahaa, mutta eikös se Mäkäräinen vaatinut eisvastuuta Pakariselle väärästä ilmiannosta ja kunnianloukkauksesta?

Tuomari. Mainitsihan se siitä, mutta minun mielestäni olisi Pakarisellakin ihan yhtä hyvä syy vaatia sitä samaa. Sen tähden on parasta kun annetaan “nahka” tällaisesta roskajutusta.

2:n lautamies. Kyllä se on parasta.

3:s lautamies. Ja saahan se Pakarinen tarpeeksi “oppirahoja” maksaa, kun sen suoritettavaksi tulevat vierastenmiesten palkkiot ja protokollarahat.

4:s lautamies. Siinä on tarpeeksi “sakkoa”.

5:s lautamies. On kyllä köyhälle miehelle.

Tuomari. No, niin, nyt on päätös valmis. (Ottaa paperin kirjurin edestä.) Konstaapeli, kutsukaa asianomaiset päätöstä kuulemaan.

Konstaapeli (Huutaa ovelta eteiseen.) Hei, tulkaapa nyt tuomiolle!

(Pekka, Mikko, Riikka, Heta ja Kalle tulevat.)

Kalle Holopainen (Ilvehtien tullessaan viimeisenä Hetan selän takana, nykien tätä letistä.) Hei Hakkaraisen pojat juomaan pulituuria!

Heta. Eläs, eläs.

Konstaapeli. Siivolla, siivolla.

Tuomari (Lukee virallisella äänellä.) “Kihlakunnan oikeus on ottanut tämän asian harkittavakseen, mutta koska päällekantaja ei ole voinut kannettansa todistaa, niin kanne kumotaan ja asianlaatuun katsoen kuitataan kulungit asianomaisten kesken, minkä ohella kantaja velvoitetaan suorittamaan molemmille todistajille palkkiota 3 markkaa sekä tämän pöytäkirjan lyhennysotteen lunastuksesta ja muista kulungeista aiheutuneet menot.” — Saatte astua ulos.

(Tuomari kokoilee papereitaan pöydältä, lautamiehet naurahtelevat ja kuiskailevat keskenään.)

Riikka (Pakariselle.) Semmoista se on, kun et antanna tarpeeks’ asti rahhoo kahviin, onko nyt parempi pulittoo kukkarostas kymmeniä markkoja oikeuskuluja. Kyllä minä sulta monta kertoo ruikutin, mutt’ et ollut kuulevinaskaan sitä puhetta… (Itkuun pillahtaen.) Voi, voi, Pekka, nuin se nyt käv’, — se on kaikki sinun syytäs, mokoma tupakkaturpa!…

Pekka (Hyökkää Riikan kimppuun.) Tukitko turpas’, akka, vai annanko sulle vasten höskyäs’… vielä sinä siinä…

(Pieksää Riikkaa; konstaapeli ja lautamiehet rientävät asettamaan.)

Tuomari (Lyöden nyrkkiä pöytään.) Jos ette ole siivolla niin minä sakotan teitä! Menkää ulos tappelemaan.

Konstaapeli. Hiljaa, hiljaa! Pääsettekö pellolle riitelemään.

(Väki alkaa poistua tuvasta.)

Mikko Mäkäräinen (Kiellosta välittämättä kiihtyneenä ulos mennessään puiden nyrkkiään aivan Pakarisen nenän edessä.) Ja sinä, kanalja, sinä herjasit minua rosvoks’, vaikka oma akkas’ varastikkii ja sitten syytät siitä kunnijallisia immeisiä. Kyllä minä sulle näytän…

(Hyökkää käsiksi.)

Pekka Pakarinen (Vastustellen.) Eläpäs piälle tule, ou vaikka kuinnii kunniallinen! (Puuhkaa Mikon erilleen itsestään.) Pysy erilläs’ piru ristitystä!

    (Joukko — muut paitsi tuomari, sihteeri, lautamiehet ja
konstaapeli — poistuvat verkalleen tuvasta.)

1:n lautamies (Toisille, väen poistuttua.) Olipa se sakia! — Kaikkea se “kahvikulta” aikaansaa!

(Kaikki nauravat.)

— Väliverho. —