ERÄMAAN RITARIT

5-näytöksinen näytelmä Peräpohjolan tukkityömailta

Kirj.

ARVI A. SEPPÄLÄ

Jyväskylässä, K. J. Gummerus Oy, 1917.

HENKILÖT:

ERNST ELIS LÖVENBORG, kruununmetsien ylihoitaja.
ELVIRA, hänen vaimonsa.
HELLA, heidän tyttärensä.
AARNE HIRVIKANGAS, nimismies.
HILDA, hänen vaimonsa,
EEVA, heidän tyttärensä.
YRJÖ TYNJÄLÄ, metsäherra.
HÄRMÄ, lauttausyhtiön päällikkö.
KUNNAS, maanmittari-insinööri.
KARMALA, |
NÄRVÄNEN, |
RAHKONEN, | tukkilaisia.
KAUHAVAN KALLE, |
TUNTEMATON. |
VIKKI-KALLE, hirvenmetsästäjä.
SOTKAMON IISAKKI, salaviinankauppias.
SANNA, viinankauppias.
VAPPU, emännöitsijä.
SALAMETSÄSTÄJÄ.
POLIISEJA.

Tapahtuu Peräpohjolassa. Toinen näytös Lövenborgin asunnossa, muut tukkisavotalla erämaassa.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

(Tukkiyhtiön pirtti erämaassa, suuri, karkeatekoinen, hongista rakennettu huone. Perällä avara ovi, vasemmalla toinen ovi sivuhuoneeseen ja oikealla akkuna. Vasemmassa ovinurkassa suuri kivistä ja tiilistä rakennettu uuni helloineen. Uunissa on kaksi pesää, joista toinen suuren kiinteäksi muuratun padan alla, suu lattialle päin ja toinen ovenpuoleisessa sivussa hellan alla. Ulko-oven pielessä uunin puolella on suuri karkeatekoinen arkku ja sen ja uunin välissä vesisaavi. Vasemman oven ja uunin välillä on toinen arkku ja pienoinen tynnyri. Oikeassa peränurkassa on suuri jykevätekoinen honkapöytä ja vasemmalla etualalla toinen pienempi pöytä. Ympäri pitkin seiniä on leveät honkaiset penkit. Penkeillä olevista vaatteista ja hirventaljoista näkyy, että näitä penkkejä käytetään makaamiseen. Sitäpaitsi ympäri pöytiä on mittavat lavitsat. Penkeillä ja niiden alla on pusseja ja kontteja sekä seinillä ja nurkissa sahoja y.m. työkaluja.)

I:nen kohtaus.

Vappu, Sanna, Iisakki.

SANNA (35-vuotias, hoikka ja ovelannäköinen nainen, tulee hengästyneenä vankka kantamus selässään.)

Pilvi nousee!

VAPPU (noin 40-vuotias, lihava ja komeannäköinen nainen, käytökseltään tarmokas ja häikäilemätön, suora puheissaan, puuhailee uunin luona, riuskaa kiukkuisesti.)

No, mikä nyt taas on hätänä?

SANNA

Vallesmanni tulee tännepäin… Tulin oikoteitä, että kerkisin ajoissa.

VAPPU

Kato nyt raatoa! Mikä sitä taas tänne lennättää!

SANNA (päästellen kantamustaan selästään pois)

On kai tullut metsäherran mukana… Hän on tullut mittauksille ja siellä se näkyy nokastelevan päällikkökin… Siellä on frouvia ja mapsellia, että oikein hirvittää. Huh, kun riensin, että henki oli mennä ja tuo kantamuskin painoi kuin synti hartioitani! Onko sinulla kahvia?

VAPPU

Aina tulimmaisia tässä! (Menee herättämään Iisakkia.) Iskä, nouse ylös!
Kuulitko, sinä senkin nahjus!

IISAKKI (unisesti)

No, no, pidähän vähempää ääntä ämmä!

VAPPU

Pääsetkö siitä tolpillesi iankaikkinen haaska! Vai pitääkö sinut kiskoa korvista ylös!.. Vallesmanni on tuossa paikassa täällä ja sinä vain makaat, että kyljet homeessa!

IISAKKI (murahtaen, ylös kömpiessään)

No kun tuli niin tuli! Mitä tuossa meluat!

VAPPU

Siinä on mies! Makaa kuin lieko suossa, eikä välitä vaikka vallesmanni veisi mällin poskesta!

SANNA

Joko omat viinat ovat loppuneet?

IISAKKI

Lieneekö sillä hurtalla haisseet hirvenlihat nenässä, kun Vikki-Kalle kertoi päässeensä hirven jäljille.

VAPPU (pontevasti)

Otakin sukset koipiisi ja luista kiireimmän kautta Kallea varottamaan!

IISAKKI

No, hyvinkös Sannaa luonnisti?

SANNA

Miksei luonnistanut. Täytyy vain saada piiloon, etteivät joudu herrain kynsiin!

IISAKKI (viekkaasti silmää iskien)

No, saisikohan tota niinkuin tulijaistäräyksen?

SANNA

Juo vettä ja syö lunta, niin ei henkesikään haise! Ne juomat; ovat parempia varten.

VAPPU

Työnnä ryyppy sen irviin! Näethän ettei siihen raatoon ilman eloa tule.

SANNA (ottaen pullon ja kaataen)

Tuossa on ja ala laputtaa, senkin kilpikonna!

IISAKKI (ryypäten)

Aah! Hyvää Ruottin konjakkia! Lieneekö toi jäänyt vahingossa tullaamatta?

VAPPU

Joko pääset matkaan… vai…

IISAKKI

No, no, pääsenhän minä, kun asiat toimitetaan oikeassa järjestyksessä.

(Menee ulos.)

2:nen kohtaus.

Sanna, Vappu.

SANNA

Tulehan nostamaan tätä kistua, että saamme luukun auki. Me emme saa hukata aikaa.

VAPPU (nostaen arkkua)

Saas nähdä, saammeko sen nyt auki.

SANNA

Sanos muuta… Se on tiukka!

VAPPU (koettaen avata luukkua)

Ei pentele, ei se hievahdakaan!

SANNA

Ja senkin ainoan miehisen ihmisen lähetimme pois!

VAPPU

Niinhän se on: lainaa aseensa kylälle ja sohii itse sormin.

SANNA (ottaen kirveen)

Annahan kun väännän tällä… se antaa perää… (Luukku aukenee) Mutta lujassa oli!

VAPPU

Sitähän ei ole sitten avattu, kun viime talvena.

(Vikki-Kalle ja Iisakki tulevat kantaen kumpikin raskasta säkkiä selässään.)

3:mas kohtaus.

Vappu, Sanna, Iisakki, Vikki-Kalle.

SANNA

Kas, siinähän nuo jo ovat!

VIKKI-KALLE

Niin ja paistia on vaikka ruhtinaille!

VAPPU

No, millä välillä sen taas sieppasit?

VIKKI-KALLE

Aivan ruununmiesten nenän edessä kellistin! Ja pulska oli otus, kymmenhaaraiset sarvet! Toisen puolen lihoista hautasin korpeen lumikinoksiin ja osa niistä on tässä.

VAPPU

Sinä olet kultanen mies Kalle! Oikein tekisi mieleni hiukan likistää sinua.

VIKKI-KALLE

Noo, likistä vain? En minä käsiin hajoo!

VAPPU

No, en minäkään! (Syleilee hurjasti Kallea).

VIKKI-KALLE (henkäisten)

Sinä olet hiton kovakourainen henttu. Vappu! Taisitpa rutistaa kyljistäni muutamia seiväsparia poikki.

SANNA

Joutuun nyt tavarat piiloon! Tässä ei ole aikaa likistellä.

VIKKI-KALLE

Heti lemmessä? (Hyppää luukusta alas.) No antakaahan nyt tulla tänne!

IISAKKI (nostellen lihoja alas)

Vahinko, ettei näitä saa syödä heti yhdeltä kuumalta.

SANNA

Niin kyllä, se onkin ainoa, johon sinä kelpaat!

VAPPU

Nostakaa tuo minun purakkonikin!

VIKKI-KALLE

Älkää nyt vain unohtako mitään “kuumia” tavaroita ylös, etteivät pääse tutkintoa pitämään.

SANNA

Selvä on! Tule ylös nyt jo, että saamme luukun kiinni…

(Kalle nousee ylös, sulkevat luukun ja nostavat kistun päälle.)

IISAKKI

Kas niin, nyt saavat herrat tulla!

VAPPU

Mutta sinun pyssysi jäi. Kalle.

VIKKI-KALLE

Niin oli tarkoituskin… Täytyyhän sitä miehellä olla jotain kättä pitempää.

IISAKKI

Minä puolestani turvaudun mieluimmin siveellisiin keinoihin.

SANNA

Kuulkaahan tuota vanhaa syntisäkkiä!

VIKKI-KALLE (katsellen ympärilleen)

Oletteko nyt vannoja, ettei näissä nurkissa ole mitään tuulettamista?
Kuinka on sinun laitasi naapuri?

IISAKKI

Minun kohdaltani on asia selvä.

VIKKI-KALLE (istuutuen arkulle, pyssy polvillaan ja pyyhkien hikeä otsaltaan)

Se piti hyvin läheltä! Ripeämmin en ole koskaan elämässäni toiminut!

(Hirvikangas, Eeva, Hella ja poliisi tulevat).

4:jäs kohtaus.

    Hirvikangas. Hella. Eeva. Vappu, Sanna, Iisakki,
Vikki-Kalle. Poliisi.

HIRVIKANGAS (keski-ikäinen, hyvinvoipa ja pikemmin hyväntahtoinen kuin ankara mies, käytös enemmän leikillinen kuin virallinen, vaikkei hänen toiminnastaan suinkaan puutu tarpeellista vakavuutta.)

Hyvää päivää!

VIKKI-KALLE

Jumala antakoon!

HIRVIKANGAS

Jaaha!… Vanhoja tuttuja!… Tulin katsomaan kuinka viinakaupat vetelevät täällä nykyään.

IISAKKI

No, mikäpäs niiden… Onhan sillä vielä vanha hyvä makunsa.

SANNA

Siunatkoon tuon rontin puheita! Mistä otti viinat täällä erämaassa?

HIRVIKANGAS (ivallisesti)

Niinpä näytte olevan viattomia kuin pulmuset!… Mutta hirvenlihasta ei kai ole ollut puutetta täällä erämaassa? Vai mitä sanot sinä vanha hirvenkellistäjä?

VIKKI-KALLE

No, enpä osaa sanoa. Hirvistä ei ole ollut hajuakaan tänä talvena. Herrat kai ne syyskuussa niin lopen hävittivät. Vallesmannikin kuuluu kaataneen useita.

HIRVIKANGAS

Äähs, sinä veijari!… Koristuksenako sinä tuota kannat?

VIKKI-KALLE

Onpahan vain turvana.

HIRVIKANGAS

Saanko minäkin katsoa sitä?

VIKKI-KALLE

Kyllä katsoa saa, mutta ei kajota… Se voisi laueta ja kuka sen sitten vastaa?

HIRVIKANGAS

Älähän huoli rohkeilla! Minullakin on mukanani jotain, joka saattaisi laueta.

VIKKI-KALLE

No, katsellaan sitten kumpikin vain omiamme. Omillaan on niin hyvä elää, sanoi entinen kerjäläinen!

HIRVIKANGAS

Sanoppas kuka kaatoi hirven tuolla korvessa tänään?

VIKKI-KALLE

Kai se oli semmoinen mies, joka pystyi siihen.

HIRVIKANGAS

Se olit sinä? Jäljet osoittavat tänne päin.

VIKKI-KALLE

Jäljissä ei ole puumerkkiä.

HIRVIKANGAS

Mitataanpa herran pieksut, niin saadaan nähdä eikö jäljissä ole puumerkkiä.

VIKKI-KALLE

Aikooko vallesmanni lahjoittaa minulle parin pieksuja, kun mittaa ottaa.

HIRVIKANGAS

Kyllä, ja vieläpä oikoraitaisen puvunkin.

VlKKI-KALLE

Siitä ei tule mitään, minä seison itse päällä.

HIRVIKANGAS

Saamme nähdä! Käykää toimeen!

EEVA (21-vuotias, vaalea ja solakka tyttö, naisellinen ja puoleensavetävä, mutta hieman arka.)

Ei, ei, anna olla, isä! Minua niin pelottaa!

HELLA (20-vuotias, tumma, komearakenteinen ja kaunis, romanttinen, haaveileva luonne, käytös rohkea, melkein poikamainen.)

Älä ole lapsellinen, Eeva! Tämä on hyvin mieltäkiinnittävää!

HIRVIKANGAS

Miksi lähditkään tänne, kun olet noin arka?

VIKKI-KALLE

No, tuossa on käpälä, koska teitä lapsettaa. Mutta onhan niitä paljon samanlaisia pieksuja.

HIRVIKANGAS

Tuo heittiö on oikeassa!… Tarkastakaa tuo toinen huone! (Poliisi menee.) Te olette kaikki samanlaisia!

IISAKKI

Kaikkihan me olemme puuttuvaisia, syntisiä, syntisiä ihmisiä

HIRVIKANGAS

Siinä toinen maailman pylväs! Missä ovat viinat?

IISAKKI

No, eihän se niin paljon olisi, vaikka vallesmannille olisikin vähän suunavausta.

HIRVIKANGAS

En ole tullut sitä varten, vaan tutkimaan hiukan teidän elämäänne.
(Poliisi tulee takaisin.) No, näkyikö siellä mitään?

POLIISI

Ei mitään.

HIRVIKANGAS

Ehkä pistäydytte nyt hetkeksi raittiiseen ilmaan, että saamme hiukan tuulettaa tätä ja tarkastaa täällä.

VIKKI-KALLE

Kyllähän tämän palatsin nähtävyyksiä katsella saa…

IISAKKI

Niin, ei silmä osaa vie!

(Poistuu myöskin.)

HIRVIKANGAS

Ei ole sanottu, mitä se vielä vie! (Poliisille.) Nuo heittiöt ovat liian varmoja. Kaikesta huomaa, että niitä on ennakolta varoitettu. Te tytöt jäätte hetkeksi tänne, minä menen silmäilemään vähän ulkoa. Ja te, muistakaa tarkastaa oikein kunnollisesti!

(Menee ulos.)

5:des kohtaus.

Hella, Eeva, Poliisi.

EEVA

Huh, kun minua peloittaa!

HELLA

Pikku raukka!… Mitä sinä pelkäät?

EEVA

Täällä on niin kolkkoa ja yksinäistä! Ja herra tiesi, mitä ovat nämä ihmisetkään.

HELLA

Isä sanoo, että nämä ihmiset ovat pohjaltaan parempia kuin heidän maineensa.

EEVA

Mutta ajatteles… täällä kymmenien peninkulmien päässä asutusta maailmasta. Ympärillä ääretön ja synkkä erämaa. Ush!

HELLA

Minä pidän tästä! Jylhiä, salaperäisiä metsiä, korkeita tuntureita ja ääretön yksinäisyys! Se on jotain suurta ja voimakasta! Ajatteles, kun myrsky lennättää lunta ja ryskyy korven puissa… tai pakkanen paukkuu metsässä ja revontulet loimuavat taivaalla! Se on suurenmoista!

EEVA

Ihailetko näitä ihmisiäkin? Näitä yhteiskunnasta sysättyjä kulkureita.

HELLA

Miksen ihailisi? He ovat kyllä karkeita ja häikäilemättömiä. Mutta he ovat lujia ja rohkeita sekä luottavat omiin voimiinsa. He eivät ole mitään hemmoteltuja raukkoja, sillä erämaa ei lellittele ketään!

EEVA

Kylläpä sinä osaat olla suurenmoinen!

HELLA

Minua on aina tämä korpien yksinäisyys miellyttänyt. Siinä on jotain salaperäistä ja viettelevää, jotain pelottavaa ja hurmaavaa samalla. Oo, kun saa suksilla viiletellä loppumattomia lumihankia, sinisen taivaan kaartuessa ylhäällä ja ikivanhojen honkien kohotessa korkeuteen kuin satumaiset pylväskäytävät! Silloin voi ihminen oikein hengittää ja olla vapaa. Ja sitten vaara, ajatteles… vaara hautautua jäljettömiin noihin kinoksiin, kimaltelevien tähtien koristamien lumipuhtaiden kääriliinojen alle, niin ettei yksikään elävä sielu saa konsanaan tietää…

EEVA (kauhistuen)

Huh, kuinka kauheita sinä kuvittelet! Sinä saat minut aivan pelkäämään,
Hella!

HELLA

Eikö se ole suurenmoista, Eeva?

EEVA

Ennen kaikkea se on mieletöntä!

HELLA (nauraen)

Sinä kai pidät enemmän höyhenpatjoista ja matoilla liitetyistä lattioista!

EEVA

Niin pidänkin. Minulla ei ole sinun hurjaa mielikuvituksesi lentoa. —
Mitä te etsitte?

POLIISI

Näiden sällien viinoja. Mutta ne ovat kätkeneet ne johonkin muualle.

(Menee ulos.)

HELLA

Näillä ihmisillä on rohkeutta elää omaa elämäänsä.

EEVA

Minua ahdistaa täällä, eikö mennä ulos. Hella?

HELLA

Ei mennä vielä, Eeva! Täällä on niin lämmintä ja mieltäkiinnittävää.

EEVA

Minä ainakin menen vähän kävelemään. (Härmä tulee.) Kas, siinähän te olettekin luutnantti! Pitäkäähän nyt Hellalle seuraa.

(Poistuu ulos.)

6:des kohtaus.

Härmä, Hella.

HÄRMÄ (noin 30-vuotias, ylpeän ja tarmokkaannäköinen mies, tottunut ajamaan tahtonsa läpi hyvällä tai pahalla ja halveksimaan ihmisiä.)

Mielelläni, neiti! — Olen onnellinen saadessani puhua kanssanne kahdenkesken, neiti Lövenborg.

HELLA

Olkaa niin hyvä.

(Menee akkunaan ja katselee ulos.)

HÄRMÄ

Olen jo kauan ihaillut teitä, neiti, ja olen ikävöinyt tilaisuutta sanoa sen teille.

HELLA

Ja nyt luulette olevan sopivan tilaisuuden?

HÄRMÄ

Oikea rakkaus ei valitse tilaisuuksia.

HELLA

Ooh, vaietkaa! En halua kuulla mitään sellaisesta!

HÄRMÄ

Ettehän aina ole ollut niin haluton siihen… Te olette vain ylpeä ja oikkuileva, kuten kaikki kauniit naiset!

HELLA (kylmästi)

En ymmärrä mitä te tarkoitatte. Jos olen joskus ollut hiukan vallaton, en ole tarkoittanut sillä mitään.

HÄRMÄ

Sitten minä tunnen teidät paremmin, kuin te itse. Teidänlaiset luonteet voitetaan väkirynnäköllä.

HELLA

Älkää olko siitä niin varma!

HÄRMÄ

Kyllä sieluni!… Taikka jos olette leikkinyt minulla… niin… sitä pahempi teille!

HELLA

Te uhkaatte!

HÄRMÄ

En missään nimessä! Tehdään sovinto.

HELLA

Minulla ei ole mitään sovittavaa!

HÄRMÄ

Syyttäkää sitten itseänne! Jos olette leikkinyt minulla, niin minä kostan sen nyt suudelmalla!

HELLA (kiivaasti)

Ei koskaan! Sellaiset eivät ole hienon miehen tapoja.

HÄRMÄ (kiihtyneesti)

Sodassa ja rakkaudessa ovat kaikki keinot luvallisia!… (Uhkaavasti.) Te ette tunne minua! Minun kanssani eivät saa rankaisematta leikkiä edes kauniit naisetkaan!

(Lähestyy hitaasti Hellaa.)

HELLA (peräytyen)

Pysykää kauempana!

HÄRMÄ

Varokaa ärsyttämästä minua, neiti! Me olemme erämaassa ja minä voisin seurata erämaiden oikeutta!

HELLA

Ja mikä se sitten on?

HÄRMÄ

Väkevämmän oikeus!

(Tarttuu häneen kiinni.)

HELLA (yrittäen vapautua)

Laskekaa minut! Tehän käyttäydytte kuin konna!

HÄRMÄ

Minä kyllä tiedän kuinka teidänlaisianne enkeleitä kesytetään!

HELLA

Väistykää, inhoittava ihminen!

(Lyö häntä kasvoille.)

HÄRMÄ (hellittäen hämmästyneenä)

Ooh, vai niinkö!… Tiedättekö kuinka täällä erämaassa tällaiset loukkaukset kostetaan?

HELLA (kiihtyneenä)

Antakaa minun olla rauhassa!

HÄRMÄ (kuohuissaan)

Miehet maksavat iskun iskulla ja naiset suudelmalla! Ja minä, minä vaadin sen nyt.

HELLA

Jos lähestytte, minä huudan.

HÄRMÄ (intohimoisesti)

Sen saamme nähdä!

(Kiertää kätensä rajusti hänen ympärilleen.)

HELLA

Auttakaa!…

(Tuntematon tulee sisään.)

7:mäs kohtaus.

Hella, Härmä, Tuntematon.

TUNTEMATON (noin 25-vuotias, pitkä komeannäköinen mies, rohkea, avonainen katse, käytös osoittaa voimaa, varmuutta ja ylikuohuvaa elintarmoa, tulee reippaasti, tarttuu lujasti Härmän olkapäihin ja pyöräyttää hänet yhdellä nykäyksellä ympäri)

Herra, teidän ihailunne on liian kouraantuntuvaa!

HELLA (hätäytyneenä)

Vapauttakaa minut tuosta kauheasta ihmisestä!

HÄRMÄ

Millä oikeudella te sotkeudutte tähän?

HELLA

Väkevämmän oikeudella! Senhän te sanoitte olevan täällä erämaassa lakina.

TUNTEMATON (katsoen häntä ällistyneenä)

Mitä!… Oletteko tekin täällä…?

HÄRMÄ (ylpeästi)

En halua tuntea teitä. Menkää tiehenne!

TUNTEMATON

Liian suuri kunnia se olisikin teille!

HÄRMÄ

Kurja, te uskallatte!

(Kohottaa vimmoissaan keppiään lyödäkseen häntä.)

TUNTEMATON (sieppaa kepin, taittaa sen kappaleiksi ja heittää palaset nurkkaan)

Hillitkää itsenne! Nyt ollaan Pohjolassa ja täällä tulee kysymykseen vain mies ja mies!

HÄRMÄ (vimmoissaan)

Te astuitte minun tielleni ja saatte sitä vielä katua!

(Menee kiireesti ulos.)

TUNTEMATON (katsoen ajatuksissaan hänen jälkeensä)

Onko hänkin täällä Peräpohjolassa?

HELLÄ

Tulitte hyvään aikaan! Minä kiitän teitä!

(Eeva tulee sisään.)

8:sas kohtaus.

Hella, Eeva, Tuntematon.

TUNTEMATON

Mitä näen! Kasvihuonekukkasia keskellä erämaata.

HELLA

Onko se tukkilaisen kohteliaisuutta?

TUNTEMATON

Ei, vaan erämaiden totuutta!

HELLA

Onko se niin varmaa?

TUNTEMATON

On!… Jalostetut ruusut eivät ole näitä viimoja varten… Tässä maaperässä menestyvät vain sellaiset, joilla on himmeät värit, lakastuneet lehdet ja paljon okaita!

HELLA

Olettepa tekin uskaltanut tänne, vaikka ette liene tämän maaperän kasvattama.

TUNTEMATON

Juuriltaan reväisty puu jää siihen, mihin myrsky sen viskaa.

HELLA (Eevalle)

Kummallinen mies!… Hänessä on jotain omituista!

EEVA

Kysy häneltä, kuka hän on!

HELLA (katsoen tutkivasti häntä)

Puhutte niin oudosti vieras. Kuka te olette?

TUNTEMATON

Kulkija olen arvoltani ja tuntematon on nimeni.

HELLA

Se on kummallinen nimi ja ilmaisee niin vähän.

TUNTEMATON.

Se on parhain nimi. Enemmän antaa kuin lupaa ja ja enemmän sisältää kuin ilmaisee!

HELLA

Olette oikeassa! Se ei todellakaan lupaa liikoja, vaan pikemmin liian vähän.

TUNTEMATON

Miltä kannalta asian ottaa.

HELLA

Mitä sillä tarkoitatte?

TUNTEMATON

Mitä enemmän rakastetaan, enemmän peljätään kuin tuntemattomuutta? Mihin enemmän toiveita kiinnitetään ja pettymyksiä haudataan kuin tuntemattomuuteen?

HELLA (Eevalle)

Käsittämätön mies!

EEVA

Hän on todellakin mieltäkiinnittävä!

HELLA

Te ette ole täällä… Mistä te olette?

TUNTEMATON

Etelästä.

HELLA

Ja mihin aijotte?

TUNTEMATON

Pohjolaan.

HELLA

Mitä te oikeastaan etsitte täältä?

TUNTEMATON

Vapautta.

HELLA

Niinkö? Se on suuri päämäärä!

TUNTEMATON

Ainoa etsimisen arvoinen. Sitä etsivät kaikki, vaikka useat itsetiedottomasti.

HELLA (ajattelevaisesti)

Mahdollista kyllä… Mutta luuletteko löytävänne sen täältä erämaasta?

TUNTEMATON

Niin luulen. Jylhä ja karu luonto suojelee sitä täällä ihmisten vallanhimoa vastaan. Se voi elää vain täällä, missä rannaton erämaa kaikkialla ympäröi, missä taivas kaartuu kuulakkana pään yli ja ikuiset tunturit nostavat huippujaan.

EEVA

Aivan kuin sinäkin. Hella!… Mutta emmekö mene jo toisten luokse?

HELLA.

Mennään vain… Sinä kai ikävöit nähdä Yrjöäsi… (Tuntemattomalle.)…
Te olette… No niin, joka tapauksessa te olette kummallinen mies!

TUNTEMATON

Älkää viipykö kauan täällä erämaassa, neidit. Kotkain pesimäpaikat eivät sovi kanarialinnuille!

HELLA (leikillisesti)

Se ei tee mitään, kun ei pelkää! Jääkää hyvästi, herra kummallinen!…
Ja… kiitos!

TUNTEMATON

Näkemiin!

(Hella ja Eeva poistuvat, Hella ja tuntematon katsovat pitkään toisiaan.)

9:säs kohtaus.

Vappu, Sanna, Vikki-Kalle, Iisakki, Tuntematon.

IISAKKI

Huh, kun siellä on ruvennut tuulemaan! Taitaa nousta aika ryöppy yöksi.

SANNA

Pitkän nenän saivat, hurtat!

VIKKI-KALLE

Niin, niin, mutta pilvi ei ole vielä ohitse!

IISAKKI

Ne yöpyvät tänne, parasta on varoa.

VIKKI-KALLE (Heittäen epäluuloisen katseen tuntemattomaan)

Hst!… Suu poikki!

IISAKKI (ottaen esille korttinsa)

Jos yrittäisi syödä hiukan, mitähän olisi.

TUNTEMATON

Sallitteko, että lämmittelen vähän?

VAPPU

Miksei? Yhteistähän se on lämmin.

TUNTEMATON

Mitä tuo luutnantti Härmä täällä toimittaa?

VAPPU

Hän on uusi lauttausyhtiön päällikkö. Tiedä mikä sekin on oikein ollakseen. On niin kopeakin kuin Porin kerjäläinen koko mies.

TUNTEMATON

No, hän ei siis ole juuri suosiossa täällä?

IISAKKI

Kaikkia vielä! Alensi heti miesten palkkoja. Sanoi pääkonttorista saaneensa sellaisen määräyksen. Mene sitten ja ota selvä.

TUNTEMATON

No, ettekö ole valittaneet asiasta?

VIKKI-KALLE

Mitä se hyödyttää? Hyttysen ääni ei kuulu taivaaseen!… Puski vain kunnes hongan juurelle oikenee ja otti vastaan, mitä armosta annettiin… (Alkaa kuulua tukkilaisten laulua.) Sieltähän ne miehetkin jo tulevat…

(Ulkona kuuluu laulu.)

    Tukkipoijan vilja se kasvaa,
ei sitä hukkaa halla.
Kulta on halla kaunoisin,
koti korkean hongan alla.

    Tukkipoika se laihoansa
kesät ja talvet korjaa.
Vapaa hän on, oma herransa,
ei tunne toisen orjaa.

    Hei! Tukkipoikaa ei ole luotu
matalan orren alle,
ikävä jos on ja iloton,
hän kulkee maailmalle.

(Viimeisen värssyn ajalla tulevat tukkilaiset sisälle.)

10:nes kohtaus.

    Tuntematon, Vappu, Sanna, Vikki-Kalle, Iisakki, Karmala,
Rahkonen, Närvänen, Kalle y.m., Tukkilaisia.

KALLE (lyöden kintaansa pöytään)

Nyt on taas yksi päivä lähempänä naimista!

NÄRVÄNEN

Hei Vappu, lihaa ja perunoita pataan, kyllä minä takaan, että maistuu!

VAPPU

No, älähän nyt suutasi halkase! Niin ovat taas nälkäisiä kuin korven sudet!

(Rupeaa puuhailemaan uunin luona.)

RAHKONEN

No, Sanna, heruikos mitään, vai pitääkö lähettää toinen?

SANNA

Tietysti; mutta pitääkö sitä heti olla nokan edessä?

VAPPU

Pitäkää vain vähempää suuta. Ei siitä ole kauan, kun vallesmanni kävi täällä kuonoilemassa.

KALLE

Kävikö vallesmanni täällä?

IISAKKI

Kävipä niinkin… ja oli niin koreita mampsellia mukana, että mahtoivatko noi omalla suullaan syödäkään.

(Naurua.)

VAPPU

Ja sinä nyt mampselleista mitään ymmärrät, karilas!

NÄRVÄNEN

Kuules, Iisakki, jo minä suuttuisin!

KALLE

Olisitte vähän pyörittäneet sitä vallesmannia yksin häpein!

KARMALA

Ei tätä vallesmannia ole niinkään hyvä pyörittää. Eikä hän toisekseen niin hullumpi mies olekaan.

RAHKONEN

Niin, täytyyhän sitä jotain tehdä leivän eteen hänenkin!

NÄRVÄNEN

No niin, mitäs niistä! Tuo Sanna viinasi esille vain! Kun ne ovat miesten käsissä, ei niitä voi vallesmanni enää pois ottaa.

SANNA

No, ottakaa sitten ylös! Siellähän ne ovat entisessä paikassa.

(Miehet avaavat luukun ja ottavat ylös pulloja.)

RAHKONEN (laulaa)

    Niin kauan minä tallaan tämän kylän raittia,
kun anturan pohjat kestää.
Ja minä poika riijaan yhtä ja toista,
eikä ämmät voi mua estää.

    Liinukka varsa ja raudasta valjaat,
ja itse pidän ohjista kiinni.
Kun vertaistansa rakastaa
ei tarvitse olla fiini.

NÄRVÄNEN (lyöden kortit pöytään)

Hei miehet, pelataan pois vanhat rahat! Kohta saamme uusia!

KALLE (vetäen pitkän puukon tupestaan ja iskien sen vinhasti pöytään)

Ja tällä jaetaan oikeutta, jos kuka pakkaa vilpistelemään.

(Miehet asettuvat pelaamaan.)

RAHKONEN

Hei Iisakki, tule pelaamaan! Älä aina syö!

VIKKI-KALLE

Saat pian rasvasydämen, niinkuin Vapullakin on.

VAPPU

Mitä horiset! Oletko sinä minun sydämessäni käynyt?

IISAKKI

Kun hyvin syö ja lujaa puhuu, ei ole koskaan kipeä… Olinkin tässä ruokaheitolla monta päivää!

VIKKI-KALLE

Ja monta yötä vallan puhumatonna. Lopun merkki!

NÄRVÄNEN

Kuinka monennetta leipää jo pyörittelet?

IISAKKI

He, vastahan tämä on toinen.

NÄRVÄNEN

Ai, ai, se tietää yleistä heikkoutta!

IISAKKI

Ja ovatkos nämä sitten leipiä? Ovat kuin kymmenen pennin lantteja. (Huokaa.) Tämä maailma huononee päivä päivältä… Eiväthän ne ämmät enää osaa leipoa, vain tyhjänpäiväisiä napertelevat!

(On ruvennut vinhasti tuulemaan.)

KARMALA (istuen pölkylle hiomaan kirvestään)

Siitä taitaa tulla myrsky yöksi.

SANNA

Myrskyäpä kai se kaivelee, kun hartioitani niin repii.

VAPPU (tiuskaisten Tuntemattomalle)

Menisi tuosta jo miesten joukkoon, eikä ämmäin liepeissä venyisi!
Könöttää uunin edessä kuin rieska!

TUNTEMATON

Pyydän anteeksi.

VAPPU (ihmeissään)

Mi-mitä te sanoitte?… “Anteeksi”… Sellaiset sanantavat te saatte jättää pois! Ei niitä täällä ymmärretä!

(Ärjäsee.) Kirota teidän pitää, jos tahdotte, että teitä pidetään täällä miehenä.

TUNTEMATON

Minä kyllä pidän huolen siitä, että se uskotaan ilmankin.

VAPPU

Tokkohan uskotaan, jollette heitä pois herrastapoja. Ja sen minä sanon teille, että minä en ole mikään heikkohermoinen fröökinä, jota puhutellaan kuin vauvaa vakussa!

TUNTEMATON

Sen minä kyllä uskon!

VAPPU

No niin, mitäs sitten?… Ja jos tahdotte tietää, niin olen kunniallinen amerikanleski ja Vappu on nimeni.

TUNTEMATON

Minä kiitän.

VAPPU

Mistä hyvästä? Ei mitään kiittämistä. Ruuasta minä otan maksun.

SANNA

Ja minä olen elävänleski ja minua voitte sanoa Sannaksi. Jos haluatte virkistystä, niin kyllä minulta heltii, jos olette luotettava ja kunniallinen mies.

TUNTEMATON

Niinpä ainakin luulisin.

KARMALA

Mikäs se on vieraan nimi?

TUNTEMATON

Sen olen unohtanut.

KARMALA

Hm!… Ajattelin vain, että on täällä muitakin, joilla eivät ole paperit niin aivan selvillä… niin ettei täällä tarvitse ujostella.

TUNTEMATON

Minulla on siihen omat syyni.

KARMALA

No, sehän on kunkin oma asia… Mistä olette ja mihin aijotte?

TUNTEMATON

Kysykää sitä erämaan tuulelta.

KARMALA

No, eihän siihen ole kaikistellen niinkään helppoa vastata. Tulin vain ajatelleeksi, että aijotteko tätä kautta Ruotsin puolelle.

TUNTEMATON

Eipä ole matkan määrästä tietoa.

KALLE

Mikähän tuokin mies on oikein ollakseen?

NÄRVÄNEN

Näyttää olevan sellainen puoli villanen.

RAHKONEN

Kuka tietää, vaikka olisi joku tilivapautta etsimään lähtenyt rahastonhoitaja.

NÄRVÄNEN

Olisi viisainta kääntää herran turkit nurin!

KALLE

Minä menen ja tunnustelen vähän sen valtimoa. (Menee kädet housun taskussa tuntemattoman luo ja lyö häntä röyhkeästi olkapäälle.) Hei mies, saisikohan syrjäinen tietää, mistä noin korea mies on pois?

TUNTEMATON (jäykästi)

Ei… Se riittää kyllä, että minä sen tiedän.

KALLE

Ooho mies! Täällä, ei ole hyvä nostaa nenäänsä lakeista ylemmäksi.
Siihen pian näpähytetään.

TUNTEMATON

En ole tullut tänne pelkäämään.

KALLE

Pidähän hiukan soukempaa suuta. Täällä on kyllä paljon miehiä, joille kotiseutu on käynyt kuumaksi, mutta täällä ei ole tapana unohtaa kotipaikkaansa.

TUNTEMATON

Se on yksin minun asiani.

KALLE

Vai niin, mutta jos minä niistän nokkasi, sinä maankiertäjä, mitä sanot siitä? Häh? Onko sekin sinun asiasi, mitä?

TUNTEMATON (uhkaavasti)

Ei, silloin se on meidän molempain asia! Ja syyttäkää itseänne, jos se käy teille epämiellyttäväksi.

NÄRVÄNEN

Hei Kalle, älä lörpöttele! Panepas toimeksi, että päästään peliä jatkamaan!

KALLE

Koetan minä, vaikka terveys menisi.

(Aikoo iskeä tuntematonta, mutta tämä tarttuu hänen käteensä ja vastustamattomalla voimailla painaa polvilleen lattialle.)

RAHKONEN

Katos pirua, kun teki Kallesta nelijalkaisen!

NÄRVÄNEN

Niin teki, mutta on täällä muitakin! (Sieppaa pullon ja hyökkää muiden mukana Kallea auttamaan.) Hei tuleen pojat! Antakaa paukkua!

    (Syntyy hurja mellakka, miehet sieppaavat aseita; Vappu kekäleen
ja Sanna puntarin.)

TUNTEMATON (nojaten selkäänsä uuniin ja heiluttaen uhkaavasti jykevää jakkaraa ilmassa)

Tulkaa ketä haluttaa! Minä en ole ainakaan arkalasta kotoisin!

(Miehet epäröivät.)

KALLE (kiljaisten)

Mitä te nahjastelette! Tomuttakaa perhanaa!

KARMALA (jyrisevällä äänellä)

Seis miehet!

NÄRVÄNEN

Mitä? Pitääkö meidän joutua yhden miehen pilkaksi?

KAIKKI

Ei! Ei! Selkään vaan! Selkään!

KARMALA

Kehtaatteko käydä joukolla yhden miehen kimppuun?

NÄRVÄNEN

Me emme kärsi röyhkeilijöitä! Johan meille nauraisivat ämmätkin!

KARMALA

No mene sitten ja löylytä häntä. Mutta joukolla ei sitä tehdä, siitä vastaan minä.

KALLE

Sinä pidät hänen puoltaan!

KARMALA (lujasti)

Niin. Ja jos te kehtaatte käydä joukolla yhden kimppuun niin minä asetun hänen puolelleni! (Uhkaavasti.) Ja te muistatte vanhastaan, kuka silloin viimeksi tupaan jää!

(Iskee hurjalla voimalla kirveensä pölkkyyn.)

KALLE

Antakaa olla, pojat! Olkoon kuka tahansa, mutta koko piru hän on mieheksi! Kun väänsi käteni melkein sijoiltaan!

KARMALA

Jos hän tahtoo pitää nimensä omana tietonaan, on se hänen asiansa. Hän näyttää olevan mies ja se riittää meille.

TUNTEMATON (ojentaen Karmalalle kätensä)

Hyvin puhuttu ja vielä paremmin toimittu! Kiitos!

KARMALA (jurosti)

Ooh, eikö mitä.

TUNTEMATON

Olisinhan minä yksinkin heistä suoriutunut, mutta parempi näin.

KARMALA (katsellen häntä terävästi silmiin)

Näytte luottavan itseenne, vieras?!

TUNTEMATON

No mihinkä sitten?

KARMALA

Se on totta!… Sitä täällä juuri tarvitaankin.

RAHKONEN

Hän on sakkiin otettava mies!… Tule pelaamaan!

TUNTEMATON

No, olkoon menneeksi. Mutta sen minä sanon heti, että velaksi en pelaa!

(Menee muiden joukkoon.)

SANNA

Voi sun syötävä, kun oli luja mies!

VAPPU

Niin seisoi järkkymättä kuin korven silko petäjä! Pitäneekö tässä vanhoilla päivillään ihan rakastua?!

SANNA

Ne marjat riippuvat liian korkealla.

VAPPU

No, sinäkös sitten, ylimmäinen juomanlaskija! Eihän täällä korvessa ole varaa valita.

SANNA

Minnekäs sinä Iisakkisi heittäisit?

VAPPU

Se rontti hyväilköön vain eväskonttiaan. Sehän sille on rakkaampi.

TUNTEMATON (osoittaen puukkoa)

Mikä tunnusmerkki tämä on?

KALLE

Se on sakin tunnusmerkki ja merkitsee sitä, ettei pelissä saa kenkkuilla.

TUNTEMATON (heittäen veitsen pois)

Minun rehellisyyttäni ei valvota teurastajan työkaluilla.

NÄRVÄNEN (kiukkuisesti)

Viskele miestä, mutta älä miehen puukkoa!

TUNTEMATON

Kyllä, niin pitkälle kuin seinät myöntävät!

(Kääntyy uhkaavana häneen, mutta Närvänen epäröi.)

RAHKONEN

Sinähän haastat riitaa, toveri.

TUNTEMATON

En suinkaan, mutta rosvojen rehellisyyttä tuollaisilla keinoilla ylläpidetään eikä vapaitten miesten.

KARMALA

Kas, siinä oli sana paikalleen sanottu!

IISAKKI

Niin sopi kuin pieksu rapakkoon!

RAHKONEN

No olkoon sitten vaikka niinkin, ettei riitaa tule. Mutta aletaan jo!…

(Hirvikangas ja Härmä tulevat sisään.)

11:des kohtaus.

Edelliset; Hirvikangas, Härmä.

HIRVIKANGAS

No, täällähän on peli käynnissä ja pullot pöydässä! Kylläpä löytyi viinat!

KALLE

Mikäs oli omasta pussista löytyissä. Haluaako vallesmannikin? Kyllähän tätä on pikkutarpeeseen.

HIRVIKANGAS

Haluan vain nähdä papereitanne. Löytyvätköhän nekin yhtä helposti?

KARMALA

Pitääkö niitä aina näyttää? Tiedä missä ovatkaan.

(Miehet näyttävät passejaan huomattavan vastenmielisesti.)

IISAKKI

Tässä on minun. Kyllä minä johonkin määrin kunniallinen mies olen, vaikka siellä onkin yksi niksi…

VIKKI-KALLE

Istunut vain kerran salaviinanpoltosta linnassa ihan suotta aikojaan!

HIRVIKANGAS

Rasvannut te ainakin olette tämän.

IISAKKI

Että kestää, kun vallesmannikin niin usein tahtoo sitä nähdäkseen.

HIRVIKANGAS

Kauniita poikia! (Tuntemattomalle): Kukas te olette?

TUNTEMATON

Kulkija, niinkuin näette.

HIRVIKANGAS

Seis herraseni, se ei ole mikään nimi!

TUNTEMATON

Muuta en voi sanoa teille.

HIRVIKANGAS

Sepä nähdään. Näyttäkää paperinne.

TUNTEMATON

Niitä minulla ei ole.

HIRVIKANGAS

Siinä tapauksessa saatte kantaa itse huolimattomuutenne seuraukset.
Minä pidätän teidät.

TUNTEMATON

Onko täällä tapana vangita rehellisiä ihmisiä?!

HIRVIKANGAS

Ei, mutta kirjattomia kylläkin.

TUNTEMATON

Ja te uskotte kirjoitettua paperia enemmän kuin miehen sanaa. Jos minulla olisi passi, niin kuka takaisi, että se olisi minun omani?… Mutta sitä te ette voi ainakaan epäillä, että minä en olisi minä. —

HIRVIKANGAS

Viisasteluja! Minä täytän velvollisuuteni.

TUNTEMATON

On rikoksia, joita ei koskaan merkitä papereihin. On myöskin kunnollisuutta, joka voi saattaa vankilaan.

HÄRMÄ (Ilkeästi)

On parasta pidättää tämä herra Tuntematon. Hänellä lienee syytä salata nimensä.

TUNTEMATON (painavasti)

Mutta minkälaiset syyt?…

HIRVIKANGAS

Olen pakoitettu toimittamaan teidät kuvernööriin. Ehkä siellä selvenee.

VIKKI-KALLE

Nyt jouduit kaveri körökärryille!

KALLE (matalasti)

Mikset hitossa hankkinut jonkun passia? Kuinka monella täällä on omat paperit?!

TUNTEMATON

Olette oikeassa: Eihän täällä olekaan kysymys miehestä, vaan passista…

(Eeva, Lövenborg ja Tynjälä tulevat hyvin lumisina.)

12:des kohtaus.

Edelliset, Lövenborg, Eeva, Tynjälä.

LÖVENBORG

Huhhuh, sitä ilmaa! Oli vähällä, ettemme jääneet tielle.

TYNJÄLÄ

Nyt se hautaa kaikki tukit!

EEVA

Mutta missä Hella on?

HIRVIKANGAS

Eikö hän sitten ollutkaan teidän luonanne?

LÖVENBORG

Kyllä, mutta hän lähti jo ajat sitten hiihtämään tänne päin.

HÄRMÄ

Ei häntä ainakaan täällä ole näkynyt.

EEVA

Hyvä Jumala, jos hän olisi sittenkin lähtenyt Ilvesvaaralle mäkeä laskemaan! Hän tahtoi välttämättömästi laskea tuon tunturin alas.

TYNJÄLÄ

Sepä oli ikävä juttu! Sitten hän on eksynyt erämaahan.

LÖVENBORG (kovasti säikähtäen)

Herran nimessä, mitä sanottekaan! Silloin hän on hukassa!

(Vaipuu istumaan.)

VIKKI-KALLE

Ei siellä nyt pitkälle potki vaimoihminen tällä ilmalla!

LÖVENBORG

Lapsi raukkani yksin erämaassa tällaisena yönä! Sehän on hirmuista ajatella!

TYNJÄLÄ

Oli varomatonta laskea häntä. Nämä maat eivät ole tottumattomien kuljettavia.

EEVA

Voi, Yrjö, eikö kukaan voi lähteä häntä etsimään?

TYNJÄLÄ

Hei, miehet! Eikö teistä kenelläkään ole rohkeutta lähteä etsimään?

LÖVENBORG

Sitä ei tarvitse kenenkään ilmaiseksi tehdä!

(Kiusallinen äänettömyys. Myrsky ulvoo ja myllertää yhä rajummin)

KARMALA

Rohkeutta ehkä kyllä olisi, mutta mitä se auttaa. Tällä ilmalla ei näe eikä kuule mitään ja jäljet peittyvät silmänräpäyksessä. Minä tunnen nämä myrskyt.

TUNTEMATON (astuen esiin, varmalla äänellä Lövenborgille)

Kyllä minä lähden.

LÖVENBORG (ylös hypähtäen)

Te uskallatte lähteä, nuori mies?!

TUNTEMATON

Kyllä… jos herra nimismies sallii, kun minulla ei ole passia… Tulin tuon Ilvesvaaran kautta ja luulen tuntevani tienoon.

HIRVIKANGAS (matalasti)

Olette vapaa!.. Menkää, nuori mies!

LÖVENBORG (puristaen liikutettuna hänen kättään)

Te olette rohkea mies! Menkää herran nimessä ja tehkää mitä voitte. En tunne teitä, mutta olen varma, että olette kunnian mies.

EEVA (tarttuen hänen käteensä)

Voi, pelastakaa ystävätär-raukkani!

TUNTEMATON (varmasti)

Ennen en tule, kun olen löytänyt hänet! Koettakaa olla rauhallinen, neiti!

(Menee kiireesti ulos, tuuli paiskaa lujasti oven kiinni.)

HIRVIKANGAS

Hän näytti tarmokkaalta mieheltä!

TYNJÄLÄ

Kuka hän on?

HIRVIKANGAS

Häntä ei kukaan tunne.

TOINEN NÄYTÖS.

(Vierashuone ylimetsäherra Lövenborgilla, hyvin sisustettu ja hauska huone. Perällä ja oikealla ovi, vasemmalla akkuna, jonka edessä on pöytä ja pari tuolia. Vasemmassa peränurkassa on pianino ja oikeassa uuni, jossa on tulta. Oikealla etualalla on sohva pöytineen ja tuoleineen. On ilta.)

1:nen kohtaus.

HÄRMÄ (tullen Kunnaksen kanssa perältä.)

Kas niin, täällä ei ole ketään… Täällä voimme rauhassa puhella.

KUNNAS

No niin, ilman pitkiä puheita: me menimme sinun puolestasi takaukseen, kun sinulla oli tuo vajaus kassassa…

HÄRMÄ (levottomasti)

Niin, niin, minä muistan sen kyllä, mutta…

KUNNAS

Sillä kertaa oli sinun vähällä käydä ohrasesti, mutta onneksi saatiin asia painetuksi sikseen.

HÄRMÄ (käyden rauhattomasi oven luona kuuntelemassa)

Niin, niin, mutta ei puhuta nyt siitä.

KUNNAS

Olkoon minun puolestani! Tahdoin vain hiukan muistuttaa sinulle, että sinulla on jonkinlaisia velvollisuuksia meitä takausmiehiä kohtaan nyt kun meitä aletaan ahdistella.

HÄRMÄ

Mutta enhän ole sitä milloinkaan unohtanutkaan!

KUNNAS

Maksu on liiaksi viivähtänyt.

HÄRMÄ

En ole voinut ennemmin. Menetinhän silloin virkani ja kului aikaa ennenkuin sain uuden toimen. Mutta nyt minulla sitä vastoin on hyviä toiveita.

KUNNAS

Se on kaikissa tapauksissa kunniavelka. Älä unohda sitä.

HÄRMÄ

Ei missään nimessä, kuinka sen unohtaisin!… Muuten minulla on yksi keino.

KUNNAS

Ja mikä se on?

HÄRMÄ (alentaen ääntään)

Tuo “Lapin kuningas” on rikas ja hänellä on vain yksi tytär…
Ymmärrätkö?

KUNNAS

Mitä?… Aijotko tavotella “Lapin prinsessaa?”

HÄRMÄ

Varmasti! Ja kun minulla kerran on ukko Lövenborgin kassakaapin avain, niin silloin ei ole heikkoa.

KUNNAS

No, ei, ei, se on selvää!… Mutta minusta tuntuu kuin et olisi vielä kovinkaan pitkällä asiassa.

HÄRMÄ

Eikö mitä! Tyttö on vain hiton oikkuileva. Mutta kyllä minä hänet vielä kesytän, saat nähdä! (Tarmokkaasti.) Hänen täytyy taipua.

KUNNAS

No niin, ehkä! Kovin varma ei tuo keinosi ole. Naisen mieli on vaihteleva kuin huhtikuun ilma.

HÄRMÄ

Odotahan vain rauhassa! Kyllä niinä sen asian hoidan ja muut asiani myöskin.

KUNNAS

Täytynee kai sitten, mutta älä aikaile kauan.

HÄRMÄ

En, sen vuoksi voit olla rauhallinen.

(Kuuluu lähestyviä ääniä.)

Mutta… Hst!… Ei sanaakaan enää!

2:nen kohtaus.

Elvira, Hilda, Lövenborg, Hirvikangas, Hella, Eeva.

HILDA

Sinä voit hiukan soittaa meille, Eeva!

LÖVENBORG

Hyvä! hyvä! Istuhan pianon ääreen, tyttöseni, ja annahan kuulua, kyllä me kuuntelemme!

(Eeva asettuu hiukan ujostellen pianon ääreen ja Härmä menee hänen vierelleen kääntelemään nuottilehtiä, Hilda ja Elvira asettuvat sohvalle sekä Lövenborg nojatuoliin pöydän luo. Hirvikangas ja Kunnas jäävät tupakoimaan ja keskustelemaan uunin luokse, ja Hella menee vasemmalle akkunan viereen istumaan, missä pöytään nojaten katselee ajatuksissaan ulos. Eeva soittaa jotain sävellystä.)

LÖVENBORG (soiton tauottua, taputtaen käsiään)

Hyvä! hyvä! Sinustahan on tullut taiteilija… todellinen taiteilija, lapsi!

EEVA (kääntyen tuolillaan)

Setä imartelee vain!

LÖVENBORG

Ähs, mitä vielä! Minä puhun suoraan ja katson silmiin.

ELVIRA

Eeva on musikaalinen. Meidän Hella sitävastoin on kokonaan toista maata.

LÖVENBORG

Hirvenkaataja hän on! On vain vahingossa syntynyt hameisiin.
(Hellalle.) Kunpa sinäkin päästäisit noin hyvin, Hella… Mitä?…
(Hella ei vastaa.)

ELVIRA

Hän on taas omissa ajatuksissaan.

LÖVENBORG

Parasta onkin puhua vain itsensä kanssa! Saa ainakin mieleisiään vastauksia.

EEVA

Mitä sinä ajattelet oikein, Hella?

HELLA (koneellisesti)

Odotan.

EEVA

Ja ketä?

HELLA (nousten)

Ooh, ei mitään… Sinä soitat kauniisti. Eeva.

(Poistuu hitaasti oikealle.)

3:mas kohtaus.

Elvira, Hilda, Lövenborg, Hirvikangas, Härmä. Kunnas, Eeva.

ELVIRA

Hella on ollut hiukan kummallinen sen jälkeen, kun hän eksyi erämaahan.

HILDA

Onko se ihme. Niin järkyttävä tapaus!

LÖVENBORG

En ymmärrä mikä tyttöä oikein nivaa. Mutta hän ei ole enää ollut kaltaisensa sen jälkeen.

KUNNAS

Se on vaikuttanut kai hiukan hermostoon.

HIRVIKANGAS

Niin luulen minäkin. Nuo tukkityömaat eivät ole juuri sopivia paikkoja nuorille naisille. Ja minuakin alkaa tämä elämä jo painostaa.

LÖVENBORG

Sinun alallasi ainakin pitäisi olla jännitystä ja vaihtelua. Siitä nuo vekkulit kyllä pitävät huolen.

HIRVIKANGAS

Liiaksikin, hyvä ystävä, liiaksikin!

KUNNAS

Kyllä ne ovat kai sitä viimeisintä joukkoa.

LÖVENBORG

Ja perhanoita!

ELVIRA

No, Elis!

LÖVENBORG

Niin, niin, minä pidän noista jätkistä. Heissä on kumminkin jonkinlaista sydänmaan rehellisyyttä ja kunniantuntoa…

(Hella tulee oikealta.)

4:jäs kohtaus.

Edelliset, Hella.

HELLA

Liisa sanoo, että siellä on eräs mies, joka kysyy luutnanttia.

HÄRMÄ

Varmaankin joku tukkileiriltä… Pyydän anteeksi!

(Kumartaa ja poistuu.)

5:des kohtaus.

Elvira, Hilda, Hella, Eeva, Lövenborg, Hirvikangas, Kunnas.

KUNNAS

Mitäs te, neiti, sanotte noista erämaan pojista?

HELLA

Minä ihailen heidän villiä vapauttaan! Silloin voi ihminen tuntea itsensä joksikin ja tehdä jotain. Minusta ei ole mitään suurta elää kunnollisesti kahleisiin sidottuna.

ELVIRA

No, mutta Hella! Sinähän ihannoit noita kulkureita aivankuin isäsikin.

LÖVENBORG

Ja miksei? He ovat reippaita miehiä, jotka eivät saivartele elämää. Ja sen vuoksi ei pidä myöskään saivarrella heidän tekojaan.

HIRVIKANGAS

Entäs salakapakoitsijat? Ne saavat aikaan riitoja ja tappeluja.

HILDA

Niin, eikö se ole kauheata! Minä aina pelkään, kun hän lähtee noille tukkityömaille.

LÖVENBORG

No, vähän nyrkkioikeutta toisinaan, mutta sellaisille pitää ummistaa hieman vasenta silmäänsä. Antaa koirain nuolla haavansa.

HIRVIKANGAS

Mutta kiusallista se on sille, jonka on vastattava järjestyksestä.

LÖVENBORG

Heistä ei voi vastata taivaan herrakaan! Jos sinä otat sen tehdäksesi, niin silloin saat liian suuren kuorman niskoillesi…

(Härmä tulee perältä.)

6:des kohtaus.

Edelliset. Härmä.

HÄRMÄ

Se on tuo seikkaileva sydänmaan ritari.

HELLÄ (säpsähtäen)

Ah!… (Kääntyy liikutustaan salaten akkunaan.)

LÖVENBORG

Tuo herra tuntematonko?

(Nousee.)

HÄRMÄ

Niin.

LÖVENBORG

Sitten hänet täytyy kutsua tänne.

HÄRMÄ (kuivasti)

Älkää vaivautuko turhaan! Neuvoin jo hänet palvelijain puolelle.

LÖVENBORG

Ei sinne, vaan tänne! Sen arvoinen hän ainakin on. Minä menen hakemaan hänet.

(Poistuu perälle.)

7:mäs kohtaus.

Elvira, Hilda, Hella, Eeva, Härmä, Hirvikangas, Kunnas.

HÄRMÄ

Se nyt on liikaa kohteliaisuutta kulkureille!

HELLA

Mutta hyvä Jumala, tarvitseehan miesparka vähän lämmitystäkin tällaisen matkan jälkeen!

HILDA

Mitä hän oikein on miehiään tuo tuntematon?

HIRVIKANGAS

Täydellinen arvoitus. Kaikesta päättäen nähnyt joskus parempiakin päiviä.

HÄRMÄ

Nähtävästi yksi niitä, joilla on syytä peittää jälkensä. Sellaisia on paljon täällä Peräpohjolassa.

HELLA (terävästi)

Oletteko ihan varma siitä?

HÄRMÄ

Oo, minä unohdin, että te olette hänen puolellaan, neiti.

EEVA

Mutta minusta nähden on hänellä siihen syytäkin.

ELVIRA

Niin, pelastihan tuo tuntematon kaikissa tapauksissa hänen henkensä.

HELLA

Ja minä olen varma, että hän ei ole mikään huono mies.

HÄRMÄ (terävästi)

Mitä te hänestä tiedätte?

HELLA (jäykästi)

Minä tiedän vain, että hän uhrautui vaaraan, johon antautuakseen eräät toiset olivat liian kunnollisia. Ja ne jäljet, jotka hän silloin jätti, eivät ainakaan kaipaa peittämistä.

HÄRMÄ (painavasti)

No, kunhan ei.

HIRVIKANGAS

Kunnon mieheltä hän ainakin minusta näyttää. Ja minulla on myöskin hiukan kokemusta näissä asioissa.

HILDA

Miksi hän sitten salaa nimensä?

EEVA

Ehkä hänellä on siihen omat syynsä.

HÄRMÄ

Aivan niin… muuta en ole väittänytkään.

KUNNAS

Voihan sitä nimensä salata kunniallisistakin syistä.

ELVIRA

Kaikissa tapauksissa olen utelias näkemään tuota merkillistä miestä.

HIRVIKANGAS

Hän kyllä osaa esiintyä edukseen…

(Lövenborg ja tuntematon tulevat sisään.)

8:sas kohtaus.

    Elvira, Hilda, Hirvikangas, Lövenborg. Hella, Eeva,
Härmä; Kunnas, Tuntematon.

LÖVENBORG

Kas niin, astukaa sisään, nuorimies. Ja olkaa kuin kotonanne.
Teidänlaisille miehille ovat minun oveni aina avoinna.

TUNTEMATON

Oo, te olette liian ystävällinen, ylimetsäherra. Minä kiitän!

(Kumartaa oikein maailmanmiehen tapaan kaikille läsnäolijoille.)

LÖVENBORG

Kas niin, ei mitään kursailua, nuori herra! Tässä on talon rouva.

ELVIRA (puristaen liikutettuna hänen kättään)

Sallikaa minun kiittää teitä, herra, että säästitte äidiltä katkeran surun.

TUNTEMATON

Te aivan liioittelette, rouva. Sehän oli minulle vain mieluinen velvollisuus.

LÖVENBORG

No niin, ja nyt te saatte luvan viihtyä tässä seurassa! (Menee paikalleen istumaan.) Ajatelkaapa vain, että tämä reima mies on hiihtänyt lähes seitsemänkymmentä kilometriä yhteen menoon. Mitä sanotte siitä?

HILDA

Herra Jumala, sellaisen matkan!

ELVIRA

Sehän on kauheata! Sitten te varmaankin olette kovin väsynyt?

TUNTEMATON

Enpä juuri paljoa, rouva.

LÖVENBORG

Näyttääkö hän sellaiselta, joka vetää jalkoja perässään?

TUNTEMATON

Voisin pienen levähdyksen jälkeen palata takaisin saman tien.

HIRVIKANGAS

Se on uskomatonta.

HÄRMÄ (pilkallisesti)

No, eihän se niin ihmeellistä ole, että mies kunnostautuu omalla alallaan.

KUNNAS

Mitä sillä tarkoitat?

HÄRMÄ

Kukapa sellaiseen paremmin pystyisi kuin kilometritehtailija.

ELVIRA (nuhdellen)

Herra luutnantti!

LÖVENBORG (pahoillaan)

En voi juuri sanoa, että sukkeluutenne oli hyvin valittu!

TUNTEMATON (hymyillen)

Älkää olko pahoillanne, rouva! Antakaamme herra luutnantin myöskin kunnostautua omalla alallaan.

LÖVENBORG

Oikein nuorimies! Hyvin maksettu.

(Nauraa hyväntahtoisesti. Elvira poistuu.)

TUNTEMATON (lähestyen Hellaa, kysyy matalasti)

Onko tunkeilevaa kysyä, kuinka voitte, neiti?

HELLA

Kiitos, minä voin hyvin, erittäin hyvin!

TUNTEMATON

Minua ilahduttaa, ettei teidän terveytenne kärsinyt siitä. Se oli todellakin hiukan kolkko yö.

HELLA

Ooh, te pidätte minua kai arkana lapsena! Minä olen syntynyt ja kasvanut täällä Pohjolassa!…

TUNTEMATON

Niin karaistuneeksi en teitä kuitenkaan uskonut.

HILDA (matalasti)

Hän näyttää olevan sangen merkillinen mies.

HIRVIKANGAS

Hän suoriutuu erinomaisesti kaikkialla!

LÖVENBORG

Kerrassaan suurenmoisesti!

HILDA

Eikö mitenkään voisi saada selville, kuka hän on?

LÖVENBORG

Minä epäilen sitä suuresti… Mutta voinhan koettaa.

HELLA

Mutta teillähän olisi ollut suurempi syy vilustua, kun luovutitte minulle palttoonne.

TUNTEMATON (hymyillen)

Minähän olen syntynyt ja kasvanut Etelässä.

HELLA

Ja mitä se todistaa?

TUNTEMATON

Että me molemmat tuotamme syntymäseudullemme kunniaa.

HELLA

Tosiaankin!… Ja minun täytyy tunnustaa, että te olette voittanut kilpailun.

TUNTEMATON

Minä luovutan voittoni teille, neiti.

HÄRMÄ (matalasti Eevalle)

Tuo maankiertäjä yrittää näytellä sivistynyttä miestä!

EEVA

Mutta mitä teillä oikeastaan on häntä vastaan?

HÄRMÄ

Ei mitään, neiti! Ei kerrassaan mitään! Minä vain en pidä arvoituksellisista ihmisistä.

HELLA

Mutta sanokaa minulle suoraan, mitä syytä teillä on salata nimenne?

TUNTEMATON

Jos voisin sanoa syyn, niin voisin sanoa nimenikin…

HELLA

Tämä on käsittämätöntä! Miksi te ette voi sanoa, kuka te olette?

TUNTEMATON

Onko se niin käsittämätöntä tässä maassa?… Muuten, sitä en todellakaan voi sanoa, eikä se ole välttämätöntäkään!

HELLA

Minä ymmärrän! Te tahdotte olla mieltäkiinnittävä ja tekeydytte salaperäiseksi.

TUNTEMATON

Miksei? Se on tarkoitettukin ihmisille, jotka mukavuudenrakkaudessaan tahtovat oppia kaiken tuntemaan vain paketin syrjästä lukemalla.

HELLA

No niin, syyttäkää sitten itseänne, jos teitä kohdellaankin vain kulkijana!

TUNTEMATON

Niinkuin neiti suvaitsee. Minä en syytä ketään.

(Etääntyy hänestä pois.)

LÖVENBORG

Te ette varmaankaan ole kotoisin näillä mailta?

TUNTEMATON

En, ylimetsäherra… Minä olen Etelästä.

LÖVENBORG

Te olette herättänyt täällä naisväen uteliaisuuden.

TUNTEMATON (hymyillen)

Naistenko vain?

LÖVENBORG

Hitto soikoon, meidän miesten myöskin!.. Saanko olla törkeä ja kysyä, miksi olette tullut tänne Peräpohjolaan? Paljas petäjänkuoren kiskominen ei teitä suinkaan tänne houkutellut.

TUNTEMATON

Olen syvästi pahoillani ja pyydän anteeksi, mutta siihen on minun mahdotonta vastata.

LÖVENBORG

Ja minkätähden?

TUNTEMATON

Yhtähyvin voisin selittää olemassaolon tarkoituksen. Ja sitä pitävät filosofit pulmallisimpana kysymyksenä.

LÖVENBORG (menee hänen eteensä ja katselee häntä tutkivasti)

Kuka hitossa te oikein olette?

TUNTEMATON

Kulkija, niinkuin näette.

LÖVENBORG

Sen minä kyllä näen, saakeli soikoon! Mutta on kai teillä joku kotopaikka, suku tai nimi. Miksi salaatte ne muilta?

TUNTEMATON

Että oppisitte kerrankin ennakkoluulottomasti ottamaan ihmisen, sellaisena kuin hän on. Ilman tuota tavanmukaista tavaramerkkiä, jolla leimattuna ihminen saa kehdosta hautaan saakka ajelehtia maailman markkinoilla.

LÖVENBORG

Niinkö!

TUNTEMATON

Minä säilytän teidän mielikuvituksellenne rajattoman vapauden! Te voitte kuvitella mitä tahansa, mutta minua te ette voi ottaa muuna kuin mikä minä olen tai tahdon olla.

LÖVENBORG

Teillä on hieman omituiset periaatteet, nuorimies!

TUNTEMATON

Toverini siellä erämaassa mukautuivat helposti niihin… Maistettuaan kerran nyrkkiäni tulivat he täysin vakuutetuiksi, että olin se, miksi luulottelinkin, nimittäin mies. Mutta ylemmillä asteilla nähtävästi uskotaan enemmän muilta saatuun päällekirjoitukseen kuin omaan turmeltuneeseen makuun.

LÖVENBORG

No, olittepa kuka tahansa! Minä ainakin luotan omaan makuuni! Tuossa on käteni!

TUNTEMATON (puristaen ojennettua kättä)

Kiitos, ylimetsäherra!

LÖVENBORG

Mutta asiasta toiseen… Osaatteko laulaa oikein tukkilaisen tapaan?

TUNTEMATON

No; jonkun verran.

LÖVENBORG

Laulakaa meille joku laulu! Minä pidän noista luonnontuoreista lauluista.

HILDA

Ja sinä Eeva voit säestää. Osaathan sinäkin niitä.

TUNTEMATON

No, olkoon menneeksi! Kulkian laulu.

(Menee pianon luo ja laulaa Eevan säestäissä.)

En rauhaa löydä mä päällä maan, ei kotia missään mulle; mun kohtalo määräsi kulkemaan vain suruksi itselle — sulle. Ma kuljen ja kuljen yhäti vain ja kannan kaihoa rinnassain — tie kunne kulkijan päättyy?

    En lieden lämpöhön syntynyt,
kotisirkka ei soitellut mulle;
siks’ mieron polkuja kuljen nyt,
sen kylmyyttä kerron sulle.
Ma kuljen ja kuljen yhäti vain
ja kannan kaihoa rinnassain —
niin lienee tähdissä säätty.

Ei tyynnä virrannut eloni vuo, mua mainingit heitteli huimat; siks’ laulun synkkänä kaikua suo ja viihtää tuskani tuimat. Ma kuljen ja kuljen yhäti vain ja kannan kaihoa rinnassain — tie kunnes kulkijan päättyy.

(Laulun vaiettua seuraa hiljaisuus. Hella nousee paikaltaan kyyneleitä silmissään ja kääntyy liikutustaan salaten akkunaan.)

LÖVENBORG

Kiitos, nuori mies! Te olette laulaja. Tuolla laululla ilmaisitte enemmän kuin tahdoittekaan.

TUNTEMATON

Kuinka niin?

LÖVENBORG

Noin ei laula tukkilainen.

TUNTEMATON (hymyillen)

Minkälainen tukkilainenkin on.

(Elvira tulee oikealta.)

9:säs kohtaus.

Edelliset, Elvira.

ELVIRA

Täällä toisessa huoneessa on teetä, jos herrasväki haluaa.

LÖVENBORG

No, Aarne, lähde liikkeelle. Iltatoti odottaa.

HIRVIKANGAS (tarjoten käsivartensa Elviralle)

Saanko luvan?

(Menevät oikealle.)

LÖVENBORG

Teidän luvallanne, rouva, minä maksan samalla mitalla…

(Tarjoo käsivartensa Hildalle ja menevät.)

HÄRMÄ (tehden samoin Hellalle)

Teemmekö nyt välirauhan, neiti?

(Hella tarttuu aikaillen hänen käsivarteensa ja luo mennessään viipyvän katseen tuntemattomaan.)

10:nes kohtaus.

Eeva, Tuntematon.

EEVA (leikillisesti)

Nyt aikailitte liiaksi ja jäitte kuivalle istumaan! Semmoista se on.

TUNTEMATON

Se vastoinkäyminen on hyvin helppo jakaa teidän kanssanne, neiti.

EEVA

Oo, kylläpä te olette kohtelias.

TUNTEMATON

Saanko sanoa terveisiä?

EEVA

Terveisiä!… Keneltä?

TUNTEMATON

Eräältä, joka siellä erämaassa muistelee teitä.

EEVA

En tunne ketään sellaista.

TUNTEMATON

Sitten tunnen minä enemmän kuin te.

EEVA

Lähettikö tuo tuntematon todellakin terveisiä?

TUNTEMATON

Lähetti, ja tässä on todistus siitä.

(Antaa kirjeen Eevalle.)

EEVA (ottaen kirjeen)

Kiitos!… Miksei hän tullut itse tänne?

TUNTEMATON

Hänellä lienee ollut esteitä?

EEVA

Milloinka te palaatte takaisia?

TUNTEMATON

Luultavasti huomenna.

EEVA.

No, koska te olette hänen uskottunsa, niin…

TUNTEMATON

Niin… Mitä sitten?

EEVA

Voitte kai viedä kirjeen tuolle eräälle toiselle tuntemattomalle?

TUNTEMATON

Suurimmalla mielihyvällä, neiti.

(Hella tulee oikealta)

11:des kohtaus.

Hella, Tuntematon, Eeva.

HELLA

Oo, häiritsenkö ehkä?

TUNTEMATON

Ette enää, neiti.

HELLA

Te ette ehkä huoli ensinkään teestä?

TUNTEMATON

Kyllä varmasti! Kiitoksia kaikissa tapauksissa.

HELLA

Viivyttelynne siis aiheutuu ujoudesta kai…

(Menee akkunan luo istumaan.)

TUNTEMATON

Ei, vaan omanarvontunnosta.

(Tarjoo Eevalle käsivartensa.)

Teemmekö mekin välirauhan, neiti?

EEVA (nauraen)

Kiitoksia!… mutta minä en juo milloinkaan illalla teetä.

TUNTEMATON

Siis, periaatteita. Silloin on ihmisellä aina jotain, jota vastaan voi rikkoa.

(Kumartaa ja menee.)

12:des kohtaus.

Eeva, Hella.

EEVA (lyhyen äänettömyyden jälkeen)

Mitä sinä katselet, Hella?

HELLA (havahtuen)

Siellä on revontulet.

EEVA (lähestyen)

Ne ovat loimunneet usein viime aikoina. Vanhat sanovat niiden tietävän kovia pakkasia. (Laskeutuu pöydän nojalle.) Ei, mutta kauniisti ne palavatkin tänä iltana! Katsos tuota, joka nousee noin korkealle! Nyt se sammui. Kylläpä ne ovat kauniit!

HELLA (innostuen)

Olisitpa nähnyt ne revontulet silloin yöllä erämaassa! Ne leimusivat yli taivaan monivärisinä kuin raketit. Se oli kauheata ja kaunista samalla kertaa.

EEVA

Minuun ne aina tekevät ahdistavan vaikutuksen.

HELLA (intohimoisesti)

Ja minua ne hurmaavat mahtavalla ja salaperäisellä kauneudellaan. Ne ovat yhtä ylhäisen tutkimattomat ja valtavan houkuttelevat kuin erämaa.

EEVA (istuen pöydän päähän)

Mutta sanoppas minulle, mitä sinulle tapahtui silloin erämaassa?

HELLA (muuttuneella äänellä)

Miksi sitä kysyt?

EEVA

Sinä olet muuttunut, Hella. Olet käynyt niin omituiseksi ja umpimieliseksi.

HELLA

Ei minulle mitään tapahtunut.

EEVA (leikillisesti)

Ethän vain ole rakastunut tuohon salomaiden ritariin?

HELLA (nousten kärsimättömästi)

Mutta Eeva!… Jollet lakkaa niin minä suutun.

EEVA

Varo vain. Hän on komea mies.

HELLA (kävellen hermostuneesti)

Kauhea hän on!

EEVA

Sitä myöskin… Ja niin vaarallinen!

HELLA

Oo, minua hän ärsyttää ja kiihoittaa, tuo tuntematon! Hänessä on jotain salaperäistä ja suurenmoista, joka kiduttaa minua. Kun hän esittää ajatuksiaan, tapahtuu se tavalla, joka saa itse tunturitkin vavahtelemaan. Ja mikä on ihmeellisintä, hän saa väkisinkin uskomaan, mitä hän sanoo… Mikä oikeus hänellä on olla noin ylpeä ja suuri?

EEVA

Mitä hän sanoi sinulle, kun löysi sinut silloin yöllä?

HELLA (vieden hänet sohvalle istumaan)

Istuhan tänne, niin kerron sinulle.

EEVA

No niin, annahan kuulua.

HELLA

Oikeastaan minun pitäisi olla hyvin suuttunut hänelle. Hän sanoi minulle jotain niin epäkohteliasta.

EEVA

Mitä hän sitten sanoi sinulle?

HELLA

Kun istuin lumihangessa niin uupuneena ja kangistuneena, että vaivoin sain vastatuksi hänen huutoonsa, niin hän iski nuo ylpeät silmänsä minuun ja sanoi kuin pahantapaiselle lapselle: “Neiti, te olette käyttäytynyt kuin kuriton ja ajattelematon lapsi!”… Oo, se kauhea mies! (Eeva naurahtaa.) Mitä sinä oikein naurat?

EEVA

Minusta tuo nyt ei ollut niinkään väärin sanottu.

HELLA

Oo, vai niin sinusta. Mikä oikeus hänellä oli nuhdella minua kuin lasta?

EEVA

Ehkä hän katsoi itsellään olevan sen oikeuden. — No niin, entäs sitten?

HELLA

Sitten nosti hän minut käsivarrelleen ja etsi erään suojaisen kallion onkalon. Poljettuaan lumeen kuopan, karsi hän sen pohjalle havuja ja asetti minut niille istumaan. Sitten peitti hän minut palttoollaan.

EEVA

Sehän oli kauniisti häneltä.

HELLA

Sen jälkeen etsi hän kuivia oksia ja sytytti tulen, että saimme lämmitellä.

EEVA

Ja sitten…?

HELLA

Sitten puhui hän minulle niin kauniisti kaikenlaisia kummallisia asioita… Luulen, että hän puhui vain rauhoittaakseen minua.

EEVA

Sehän oli jännittävää!

HELLA

Se oli kamalaa, Eeva! Myrsky ärjyi, ryskyi ja valitti puissa… Lumipilvet tanssivat ympärillä hurjaa vauhtia, niin ettei eteensä nähnyt. Myöhemmin tyyntyi kumminkin tuuli ja revontulet syttyivät leimuamaan. Se oli kauniimpaa!

EEVA

Ja sitten te lähditte kotimatkalle?

HELLA

Niin, sitten kuin olimme tarpeeksi levänneet. Hän hiihti edellä ja minä jälkiä myöten perässä. Ja kun väsyin, niin kantoi hän minua ja jatkoi matkaansa voimakkaana ja uupumattomana. Hänellä täytyy olla jättiläisvoimat!

EEVA

Miltä sinusta oikein tuntui tuo seikkailu?

HELLA

Se oli kummallinen yö, Eeva!… Me kaksi, toisillemme vierasta ihmistä keskellä ääretöntä, jylhää erämaata. Saman tulen ääressä, ympärillä yö ja yksinäisyys. Hurjasti loimuavat revontulet, jotka loivat sinertävän heijastuksen häikäisevän valkealle lumelle. Hiljaa huokailevien puiden salaperäiset varjot ja kylmästä napsahtelevien oksien luomat kuviot lumella. Oo, se oli niin kummallista, etten koskaan,voi sitä unohtaa!… En koskaan, en koskaan, en koskaan!

EEVA

Eikö sinua pelottanut tuo tuntematon mies?

HELLA

Ei ensinkään! Hän käyttäytyi niin hienosti ja varmasti aivankuin olisi ollut kysymyksessä vain huviretki. Hän on ihailtava mies!

(Nousee äkkiä.)

Ja tiedätkö, mitä hän sanoi minulle?

EEVA

En luonnollisestikaan!

HELLA

Hän sanoi, että se on sivistys ja sen tuhannet turhuudet, jotka luovat rajoja ja esteitä ihmisten välille, ja että siellä, missä kaikki keinotekoinen lakkaa, voivat erilaisetkin ihmiset lähestyä toisiaan ihmisinä. Ja siinä hän oli oikeassa!

EEVA

Kaikesta päättäen on hän sivistynyt mies.

HELLA (kävellen jännittyneenä edestakaisin)

Hän on niin erilainen kuin muut miehet! Hän on sittenkin hieno mies!

EEVA

Tuohan on jo täyttä rakkautta!

HELLA (intohimoisesti)

Minusta tuntuu kuin vihaisin häntä! Hänen ylimielistä vanhuuttaan ja puuttumatonta voimaansa. Hän hurmaa, viettelee ja peloittaa kuin synti ja katumus!

EEVA

Mutta, Hella! Sinähän olet hermostunut!

HELLA

Hän on ärsyttänyt minun uteliaisuuteni äärimmilleen! Ja minä tahtoisin loukata häntä!

    (Menee kuohuissaan akkunan luo ja heittäytyy tuolille
sekä katselee ulos.)

EEVA (myöskin nousten)

Minkä nimessä?

HELLA

Miksei hän sitten sano, kuka hän on? Minä puristan häneltä vielä sen ulos!

EEVA

Oo, sinä suuri lapsi! Sinä etsit juhannuksen aikuista lunta! — — On kuitenkin parasta, että rauhoitut. Tuolla tulisuudellasi et hänen kanssaan pitkälle pääse…

(Tuntematon tulee.)

13:s kohtaus.

Hella, Eeva, Tuntematon.

TUNTEMATON

Sallitteko… vai häiritsenkö?

EEVA

Oo, ette ensinkään! Olinkin juuri menossa kirjoittamaan. — Saanen kai mennä sinun huoneeseesi, Hella?

HELLA

Tietysti. Siellä voit olla rauhassa.

(Eeva poistuu.)

14:jäs kohtaus.

Hella, Tuntematon.

TUNTEMATON (lyhyen äänettömyyden jälkeen; hauskasti)

Oletteko kuutamosairas, neiti?

HELLA

En… Ettekö tunne revontulia?

TUNTEMATON

Tunnenpa kai! Sehän on minun kotilieteni hehkua!

HELLA (kiihkeästi)

Mutta sanokaa minulle, missä on teidän kotinne?

TUNTEMATON

Kaikkialla, eikä missään.

HELLA

Suuria sanoja eivätkä sisällä mitään!

TUNTEMATON

Ne sisältävät niin sanomattoman paljon, neiti!

HELLA

Niin, ehkä… Kotinne ei ainakaan ole liian ahdas.

TUNTEMATON

Ei, eikä hemmoittele myöskään.

HELLA (nousten kärsimättömästi)

Te näyttelette salaperäistä, mutta luuletteko, etten tiedä mikä te olette.

TUNTEMATON

No, miksi sitten puhumme siitä?

HELLA

Te-te olette….

(Epäröi sanoa.)

TUNTEMATON

No niin, mikä minä olen?

HELLA

— joko erinomainen ihminen tai suuruudenhullu, narri! Siinä sen kuulitte!

TUNTEMATON

Sitten tiedätte enemmän kuin minä! Valitettavasti en ole kumpaakaan. Olen vain tukkilainen, joka on sattumalta joutunut sivistyneeseen seuraan.

HELLA

Sattumaltako te jouduitte myöskin tuonne erämaahan?

TUNTEMATON

En, minut vei sinne erään rakastettavan lapsen oikku.

(Matalasti)

Tiedättekö, mitä olisin silloin tehnyt, jos olisin ollut isänne?

HELLA

Ja mitä, herra tuntematon?

TUNTEMATON

Olisin antanut teille hiukan koivunoksasta.

HELLA (tavattomasti ällistyen)

Tämä on kuulumatonta! Te uskallatte…!

TUNTEMATON

Se on juuri minun vahvin puoleni!

HELLA

Ja tuota kaikkea sanoaksenneko te tulitte tänne?

TUNTEMATON

En, vaan tukkiyhtiön asiain vuoksi ja myöskin näkemään teitä.

HELLA

Ehkä minä saan sanoa: minkätähden?

TUNTEMATON

Olen halukas kuulemaan sen. Te nyt näytte tuntevan minun vaikuttimeni paremmin kuin minä itse.

HELLA

Te tulitte loistamaan jonain merkillisyytenä ja ottamaan vastaan kiitoksia.

TUNTEMATON (nuhdellen)

Neiti!… Ehkä unohdamme tuon pikku jutun. Siten säästytte tekin olemasta ilkeä.

HELLA (katuen)

Suokaa anteeksi!… Olin todellakin ilkeä ja minua hävettää se! Mutta ette suinkaan te uskone, että minä tarkoitin sillä täyttä totta?

TUNTEMATON

En, niin pilaantuneeksi en teitä uskonut. Sitäpaitsi, tehän olette vanhempainne ainoa lapsi.

HELLA

Niin, mutta mitä se tähän kuuluu?

TUNTEMATON

Hyvin paljon. Nehän aina ennen muita oppivat tuntemaan, kuinka tärkeitä he ovat ihmiskunnan menestykselle.

HELLA

Nyt te saatte minut sanattomaksi.

TUNTEMATON

Ei, ei, neiti, älkää missään nimessä tulko sanattomaksi! Silloin luovutte kaikesta, mikä kuuluu nuorelle, kauniille ja nerokkaalle tytölle!

HELLA

Ja pilaantuneelle tytölle!

TUNTEMATON (kumartaen)

Ennen kaikkea juuri hänelle!

HELLA (nauraen)

Te olette kummallinen mies! Täytyyhän teidän myöntää, että olette viskellyt minulle muutakin kuin paljaita kohteliaisuuksia!

TUNTEMATON

Olen ainakin koettanut valita niitä.

HELLA

Sen minä kyllä uskon!

(Istuutuu sohvalle.)

TUNTEMATON (Istuutuen hänen viereensä.)

Vakavasti puhuen… meidän kiistamme on vain ilmaan huitomista, niinkuin yleensä ne asiat, joita pidämme tärkeimpinä.

HELLA

Oo, vai niin!

TUNTEMATON

Te tahdotte tietää, kuka minä olen. Mutta uskokaa minua, te ette voittaisi sillä mitään. Te saisitte uuden nimen kokoelmaanne, mutta kadottaisitte mielenkiintonne henkilöön.

HELLA

Se riippuu henkilöstä.

TUNTEMATON

Taikka sanokaa nimestä! Sillä sitähän te juuri haluatte tietää.

(Lämpimästi.)

Neiti, onko teidän niin vaikea uskoa, että ihmisellä voi olla — sillä kannalla kuin asiat nykyään vielä ovat täällä maailmassa — vakavatkin syyt unohtaa nimensä?

HELLA

Ainoastaan huonot ihmiset salaavat nimensä!

TUNTEMATON

No niin, ehkä minä olen sitten huono ihminen, koska te sen niin varmasti sanotte.

HELLA (hämillään)

Oi, ei, sitä en tarkoittanut! Mutta ymmärrättehän, etten voi ajatella teidän tavallanne. Olen niin paljosta teille kiitollisuudenvelassa, enkä edes tiedä kenelle olen ja kuka te olette. Te olette kun ilmaa, jota hengitän, mutta jonka tavoittaminen on turhaa!

TUNTEMATON

Tuo oli tunnustus!

HELLA

Mitä? Älkää vain ymmärtäkö kovin mielivaltaisesti sanojani!

(Nousee kiihoittuneena kävelemään.)

TUNTEMATON

En… Olkaa rauhassa!… No niin, Te tahtoisitte kaikin mokomin, että teillä olisi varastossanne nimi, jonka sitten sopivassa tilaisuudessa unohtaisitte. Mutta minä en sitä tahdo. Nyt kun teillä ei ole mitään sellaista, ette voi mitään unohtaakaan.

HELLA

Ei maksa vaivaa! Meidän on mahdoton ymmärtää toisiamme.

TUNTEMATON

Niin täällä… Mutta siellä erämaassa me ymmärsimme hyvin toisiamme.

HELLA

Siellä te olittekin kiltimpi.

TUNTEMATON

Siellä me olimme oikealla maaperällä. Te ette kysynyt nimeäni, teille riitti, että teillä oli luonanne ihminen. Mutta täällä höylätyllä lattialla tulee kysymykseen syntyperä, nimi, esi-isät sekä suoritetut että suorittamattomat oppiarvot. Se on sivuseikka mikä ihminen on ja mihin hän kykenee, kunhan hän vain kantaa hyvää tavaramerkkiä! Mutta sanokaa minulle, kummassa te olitte rehellisemmin oma itsenne, täällä vai siellä?

HELLA (hiljaa)

Siellä.

TUNTEMATON

Kas niin, me ymmärrämme siis kumminkin toisiamme!

HELLA

No niin, te tahdotte siis olla vain eräs herra maantieltä!

TUNTEMATON (surumielisesti)

Eräälle herralle maantieltä riittää hyvin, jos eräs neiti erämaasta muistelee häntä joskus myötätunnolla!

    (Hella menee kuohuissaan oikealle. Tuntematon katsoo
pitkään hänen jälkeensä.)

Hm!

15:des kohtaus.

Tuntematon, Härmä.

HÄRMÄ (tulee, kiivaasti tiuskaisten)

Neiti oli kiihoittunut! Mitä täällä on tapahtunut?

TUNTEMATON

Ei mitään vaarallista.

HÄRMÄ

Vastatkaa suoraan, mitä te sanoitte hänelle!

TUNTEMATON

Vain sanoja, ei mitään muuta.

HÄRMÄ (painavasti)

Te olette rohkea, herra seikkailija!

TUNTEMATON

Se on synnynnäinen ominaisuus oikeassa miehessä. Mutta onko se vika?

HÄRMÄ

On teissä. Te unohdatte asemanne.

TUNTEMATON (ylpeästi)

Minä en unohda mitään. Minä vain hallitsen asemani!

HÄRMÄ

Te olette saanut vaikutusvaltaa tuohon kummalliseen tyttöön! Hän tietää olevansa teille kiitollisuudenvelassa pelastuksestaan ja kuvittelee ties mitä luonnottomuuksia! Ja tätä kaikkea te tahdotte käyttää hyväksenne!

TUNTEMATON

Teillä oli sama vapaus hankkia tuo kiitollisuudenvelka. Mutta jostain syystä ette tehnyt sitä. Teillä on myöskin enemmän tilaisuutta vaikuttaa häneen kuin minulla. Mutta käytöksenne ilmaisee, että te ette ole sitä käyttänyt ainakaan eduksenne.

HÄRMÄ

Se ei kuulu teihin!

TUNTEMATON

Olen jo alusta alkaen ollut siitä selvillä. Teidän esimerkkinne sotkeutua toisten asioihin, houkutteli vain minuakin.

HÄRMÄ

Mitä? Vertaatteko te itseänne minuun? Minä sanon teille kerta kaikkiaan, etten kärsi ketään tielläni!

TUNTEMATON

Jos teillä on entinen suuntanne, niin sillä tiellä ette minua tapaa, ettekä ketään muutakaan kunnon miestä.

HÄRMÄ (raivostuen)

Kurja! Sinä unohdat, että minä voisin raivata sinut tieltäni yhdellä ainoalla sanalla!

TUNTEMATON (kylmästi)

Se sana ei teitä paljoakaan auttaisi. Täällä Pohjolassa vetää ilmiantaja lyhimmän korren… Sellainen menettely tuskin olisi teille mikään suositus ylimetsäherra Lövenborgin perheessä.

HÄRMÄ

Sinä et tunne minua, onneton!

TUNTEMATON

Päinvastoin me tunnemme toisemme tarpeeksi jo pitemmältä ajalta. On viisainta, että muistatte sen tässä kilpailussa.

HÄRMÄ

En ryhdy kilpailemaan kulkurien kanssa!

TUNTEMATON

Tällä kertaa saatte sen tehdä, herra, tahdoittapa sitä eli ei, jollette tahdo väistyä.

(Hella tulee ovelle.)

HÄRMÄ

Minä en koskaan väisty taistelutta!

TUNTEMATON

Enkä minä taistelua!

HÄRMÄ

Varokaa! Jos joku tunkeutuu minun tielleni, hänet minä muserran keinoista välittämättä!

TUNTEMATON

No, syyttäkää sitten itseänne, jos muserrutte omiin keinoihinne!

HÄRMÄ (kohottaa kätensä kuin hyökätäkseen hänen kimppuunsa)

Mitä sinä uskallat kurja maankiertäjä!

TUNTEMATON (astuen askeleen lähemmäksi ja katsoo häntä tiukasti silmiin, Härmä peräytyy)

Parasta se onkin… Se juttu voisi päättyä teille epätyydyttävästi.

16:des kohtaus.

Tuntematon, Hella, Härmä.

HELLA (tullen esiin)

Mitä tämä on? Mitä te oikein ajattelette, herrat?

TUNTEMATON

Kysykää häneltä, neiti… Minusta tässä ei tunnu olevan paljoakaan ajatusta.

HÄRMÄ

Suokaa anteeksi, neiti! Tuo seikkailija ärsytti minua.

HELLA (katkerasti)

Sehän kuuluu hänen seurustelutapoihinsa.

TUNTEMATON

Minä en tiennyt teidän kaivanneen täällä salonkimiestä. Muuten pyydän anteeksi teiltä, neiti, että olen sellainen kuin olen.

(Kumartaa.)

HELLA

Te olette oikeassa. Täällä on salonkimiehiä tarpeeksi.

(Tarjoo Härmälle käsivartensa.)

Tulkaa, herra luutnantti.

HÄRMÄ

Mielelläni, neiti. — Ja te herra seikkailija, jääkää hyvästi. Toisella kertaa puhumme enemmän tästä.

HELLA

Keksikää itsellenne nimi. Te näette, että tavaramerkilläkin on etunsa.

TUNTEMATON (hymyillen)

Anteeksi, mutta sitä en ole vielä huomannut.

HELLA (kiusoittavasti)

Silloin teidän huomiokykynne on huonompi kuin älynne… Hyvästi, herra
Tuntematon!

(Eeva tulee sisään.)

TUNTEMATON (kumartaa vaieten, mutta hiukan ylimielisesti hymyillen.
Hella ja Härmä poistuvat.)

17:äs kohtaus.

Tuntematon, Eeva.

EEVA

No, taas te jäitte kuivalle! Ai, ai, teitä! Se oli jo toinen kerta tänään..

TUNTEMATON

Mutta minä säilytin aseman ja sekin on jo paljon.

EEVA

Te olette aika mestari.

TUNTEMATON

Vain kokemusta ja ihmistuntemusta, neiti.

EEVA

Ainakin te osaatte niittää tappioistannekin etua. — Tässä on nyt se kirje. Tahdotteko olla niin ystävällinen?

(Antaa hänelle kirjeen.)

TUNTEMATON

Mielelläni, neiti. Vienkö terveisiä myöskin?

EEVA

Jos tiedätte oikean henkilön, niin viekää.

TUNTEMATON

Siitä minä kyllä vastaan. Mutta sallitteko, että poistun?

EEVA

Nytkö jo…? Ja mihin?

TUNTEMATON

Lepäämään… Minun täytyy huomenna palata takaisin.

EEVA

Oo, minä ymmärrän… Kuuluuko sekin taktiikkaan?

TUNTEMATON

Taktiikkaan kuuluu aina sellainen vastasiirto, jota vastustaja kaikkein vähimmin toivoisi. — Hyvästi neiti! Nukkukaa hyvin!

(Poistuu perälle.)

EEVA

Samoin teille!

(Itsekseen, hänen jälkeensä katsellen.)

Kummallinen mies.

KOLMAS NÄYTÖS.

(Sama huone kuin ensimäisessä näytöksessä. On iltapuoli. Eeva seisoo akkunan luona katsellen ulos.)

1:nen kohtaus.

Eeva, Hella.

EEVA (matalasti itsekseen)

Vihdoinkin!

HELLA (tulee hiukan huonotuulisena)

Terveisiä metsästä!

EEVA

Näitkö hänet?

HELLA

En… Koko mies on hävinnyt kuin olisi maa hänet niellyt.

EEVA

Etkö kysynyt?

HELLA

En kehdannut…Tulisi vielä itserakkaammaksi, jos saisi kuulla.

EEVA

Sen hän tekee tahallaan. Hänellä on oikein syntisen hieno maku ilmestyä ja hävitä juuri oikealla hetkellä.

HELLA

Mutta varroppas, sinä ylpeä mies! Vielä minä sinut kesytän!

EEVA (vakavasti)

Hella, sana minulle suoraan, oletko rakastunut häneen?

HELLA (kärsimättömästi)

Ähs! kaikkia sinäkin viitsit kysellä!

EEVA

Tahtoisin vain varoittaa sinua. Hänellä tuskin on minkäänlaista tulevaisuutta. Ja vaikka hän onkin — niinkuin näkyy — sivistynyt ja kaikin puolin kunnollinen mies, niin pelkäänpä, että olisi järjetöntä kiintyä häneen.

HELLA

Kuule Eeva… älä nyt rupea noin juhlalliseksi… Kaikki eivät osaa kiintyä yhtä järkevästi kuin sinä.

EEVA

Hän on kaikissa tapauksissa vain kulkija.

HELLA

Hän on kaikissa tapauksissa mies, joka kiinnittää mieltäni!

EEVA

Liiaksikin… sen olen huomannut.

HELLA

Hän ärsyttää minua. Tahtoisin kiertää hänet sormeni ympärille!

EEVA

Mielettömyyksiä! Parasta on, ettet leiki tulella. Korvennat siipesi.

HELLÄ (suuttuen)

Omanipa ovat!

EEVA

Usko minua… sinä et milloinkaan kierrä sitä miestä sormesi ympärille, vaan hän sinut.

HELLA

Kas vaan, kylläpä sinä osaat olla järkevä tänään!

EEVA

Miksi tahdot leikitellä hänen kanssaan? Jollei se parempaa ole, niin siihen hän on tosiaankin liian hyvä!

HELLA

Se on hauskaa!

EEVA

Mutta onko se viisasta?

HELLA (kärsimättömästi)

Ooh, sinä olet oikein inhoittavalla tuulella tänään! Parasta lähteä takaisin metsään!

EEVA

Näitkö siellä Yrjöä?

HELLA

Minä sanoin hänelle… Hyvästi nyt vaan! Älä nyt korvenna siipiäsi, kun hän tulee!

(Menee kiireesti ulos.)

EEVA

Oo, sinä suuri uppiniskainen lapsi!

2:nen kohtaus.

Eeva, Tynjälä.

TYNJÄLÄ (tulee)

Mistä Hella oli närkästynyt, kun ei ollut näkevinään?

EEVA

Taisin vähän liiaksi neuvoa häntä.

TYNJÄLÄ

Ja mistä te keskustelitte?

EEVA

Tuosta tuntemattomasta.

TYNJÄLÄ

Vai niin, onko Hella innostunut häneen?

EEVA

Pelkään niin olevan, vaikka hän sen kieltää… Ehkä se oli väärin minulta. Olenhan itsekin vielä neuvojen tarpeessa.

TYNJÄLÄ

Ei, se oli oikein!

EEVA

Niinkö sinäkin ajattelet?

TYNJÄLÄ

Hän on kyllä kunnon mies ja minä pidän hänestä paljon. Mutta siitä ei mihinkään pääse, että hän on vain tuntematon kulkija.

EEVA

Juuri samaa sanoin minäkin. Ikävä vain, hän olisi muuten erinomainen mies!

TYNJÄLÄ

Luistava! Mutta hänestä tuskin on Lövenborgin tyttärelle.

EEVA

Niin ajattelen minäkin! — Mutta minun poikani sitävastoin?

(Lähestyy häntä.)

TYNJÄLÄ (vetäen hänet polvelleen)

No olehan nyt! Ja sinä sitten tiedät mikä minä olen.

EEVA

Tiedän kai! — Mutta sinä et näytä oikein iloiselta tänään. Mikä sinua vaivaa?

TYNJÄLÄ

Eräs kiusallinen juttu, mutta ehkä se selviää vähitellen.

EEVA

Kuule, sinun pitäisi päästä täältä erämaasta pois!

TYNJÄLÄ

Se on totta, minua alkaa jo painaa tämä elämä! Se on liian hermoja kuluttavaa.

EEVA

Sinun täytyy hakea johonkin toimeen Etelään!

TYNJÄLÄ

Sen olen jo tehnytkin.

EEVA

Niinkö, etkä ennen ole minulle siitä puhunut, sinä paha, paha poika!

TYNJÄLÄ

Minulla ei ennen ole ollut varmuutta, mutta nyt minulla on.

EEVA (innostuen)

Oi niin hauskaa!… Ja tietysti sinä pääset. Onhan sinulla niin paljon kokemusta.

TYNJÄLÄ

Niin… kiitos siitä näiden pitkien, pitkien vuosien! (Vilkkaammin.)
Mutta minä en mene yksin. Minäpä vien sinutkin mukanani Etelään.

EEVA (hiljaa)

Tiedäthän, että tulen mielellänikin!…

TYNJÄLÄ

Niin, Eeva, minä tiedän sen!

EEVA

Minäkin olen kyllästynyt näihin lyhyihin päiviin, lyhyihin kesiin ja loppumattoman pitkiin öihin ja talviin!

TYNJÄLÄ

Ja sitten me lennämme kuin kaksi muuttolintua Etelään ja rakennamme sinne pienen pesämme, Eeva!

EEVA (iloisesti)

Niin, rakas! Ja silloin alkaa meidän kesämme!

TYNJÄLÄ

Niin, ajatteles!… Minusta onkin tuntunut kuin vallitsisi täällä ainainen talvi… Pohjolalla on kylää oma viehätyksensä… mutta raskasta se on sittenkin…

(Karmala tulee. Eeva ja Tynjälä erkanevat.)

3:mas kohtaus.

Eeva, Tynjälä, Karmala.

KARMALA (juron leikkisästi)

Noo, mitäs forstmestari turhia!… Kyllähän minäkin tuon konstin olen osannut joskus.

EEVA (hämillään)

Aijoimmekin juuri lähteä ulos…. Emmekö mene Hellaa tapaamaan?

TYNJÄLÄ

Lähdetään vain, ettei käy samoin kuin viime kerralla!

(Menevät ulos. Karmala alkaa puhdistaa piippuaan.)

4:jäs kohtaus.

Karmala, Salametsästäjä.

SALAMETSÄSTÄJÄ (tulee hätääntyneenä sisään)

Voiko tänne piiloutua? Poliisit ovat jäljissäni!

KARMALA (katsellen häntä ällistyneenä)

Mitä?… Oletko sinäkin täällä?

SALAMETSÄSTÄJÄ (hämmästyen)

Sinä täällä…

KARMALA (vimmaisesti)

Niin… täällä olen ollut aina siitä asti, kun ajoit minut torpastani, hylkiö! Sillä kertaa pääsit liian helpolla, lurjus!

SALAMETSÄSTÄJÄ (epäröiden)

Sitten on minun turhaa turvautua tänne!

KARMALA

No, mikä pakko on sitten kelpo talon isännän tulla erämaahan piileksimään ruunun kättä?

SALAMETSÄSTÄJÄ

Tulin petkutetuksi talonkaupassa ja menetin kaikki!

KARMALA

Omiaan olikin sinulle!

SALAMETSÄSTÄJÄ

Sitten hakkasin petkuttajan puolikuoliaaksi ja pakenin tänne. Sen jälkeen olen elänyt metsästyksellä.

KARMALA (karkeasti)

Sitten kai ymmärrät, hylkiö, miltä tuntuu lähteä isiensä turpeelta!

SALAMETSÄSTÄJÄ

Minä vain tiedän, että he ovat aivan jäljissäni! Yllättivät minut hirvenajossa! Jos nyt joudun kiinni, niin olen hukassa!

KARMALA

No ei olisi liiaksi!

SALAMETSÄSTÄJÄ (toivottomasti),

Niin, minä tiedän, että vihaat minua!… Nyt voit helposti kostaa.

KARMALA (synkästi)

Ei, niin kehnoon kostoon ei taivu mies! Minä en tarvitse siihen muiden kättä. Mutta jos nyt seisoisimme kahden korvessa, Jumalan vapaan taivaan alla, niin taitaisitpa olla kuumilla, mies!

SALAMETSÄSTÄJÄ

No anna minun sitten mennä.

KARMALA

Poliisien käsiinkö?…

(Nostaa syrjään kirstun ja avaa lattia!nukun)

Ryömi tuonne! Sen parempaa paikkaa ei täällä ole.

SALAMETSÄSTÄJÄ

Kiitos!… Sinä olet sentään kunnon mies!

KARMALA (karkeasti)

Älä lörpöttele vaan painu sinne!

(Salametsästäjä menee luukusta, jonka Karmala huolellisesti sulkee ja menee toiselle puolen huonetta.)

5:des kohtaus.

Karmala, Kaksi poliisia.

POLIISI (tulee toverinsa kanssa sisään)

Tänne tuli eräs salametsästäjä!

KARMALA

En ole huomannut ketään.

POLIISI

Se on mahdotonta! Hänen täytyy olla täällä!

KARMALA

Mikä pakko siihen on? Onhan sitä miehen tila muuallakin.

POLIISI

Te valehtelette. Olette piilottanut hänet johonkin!

KARMALA

Hakekaa…!

POLIISI

Sen teemmekin. Mene sinä ja tarkasta tuo toinen huone.

(Toinen poliisi menee vasemmalle.)

KARMALA

Kyllä hän on jo luistanut, jos hän on oikea metsästäjä.

POLIISI

Hänen oli mahdoton mihinkään luistaa!

(Tarkastelee ympäri huonetta. Vappu tulee puita sylissään.)

6:des kohtaus.

Edelliset, Vappu.

VAPPU (laskien puut lattialle)

No, mikä nyt taas on hukassa?

POLIISI

Etsimme erästä salametsästäjää.

VAPPU

Ja häntä te haette kuin nuppineulaa! Ettette vähän häpeä, aika mies! Kas kun ette kouri taskujakin, yksin tein!… (Menee toiseen huoneeseen.) Ja täällä toinen karilas! Jo minun täytyy sanoa!…

(Toinen poliisi, tulee.)

POLIISI

Ei löytynyt?

TOINEN POLIISI

Ei.

POLIISI

Sehän on kummallista! Ja minä olisin voinut vaikka vannoa, että hän tuli tänne.

KARMALA (ivallisesti)

Niin minäkin olisin voinut.

POLIISI

Parasta, että jatkamme matkaamme!

(Poistuvat. Vappu tulee.)

KARMALA

Laske hänet ulos sieltä, kun tulee sopiva aika!

(Osoittaa lattian alle. Tuntematon tulee.)

7:mäs kohtaus.

Tuntematon, Karmala, Vappu.

TUNTEMATON

Mitä nuo poliisit asioivat täällä?

VAPPU

Erästä metsästäjää hakivat, mutta eivätpä löytäneet, hurtat.

TUNTEMATON

Siellä on siis kumminkin joku?

KARMALA

Onhan siellä eräs lurjus.

TUNTEMATON (jäykästi)

No niin, te nyt kerran olette, sotajalalla yhteiskuntajärjestyksen kanssa!… Mutta minä en pidä tuosta tavasta.

KARMALA (terävästi)

Mutta te pidätte kumminkin suojasta oman päänne päällä!

TUNTEMATON (karskisti)

Kyllä, ukko Karmala! Mutta olenko silti ryöminyt teidän lattioittenne alle?

KARMALA

Sitä ei kukaan ole sanonutkaan.

TUNTEMATON

Tuolla tavoin voi saada suojaa yhtähyvin roisto kuin kunnon mieskin!

KARMALA (katkerasti)

Se raja ei ole täällä erämaassa aina niin selvä! Muuten minulla oli tällä kertaa siihen omat syyni.

TUNTEMATON

Mitä sillä tarkoitatte?

KARMALA

Hän oli pahin vihamieheni.

TUNTEMATON (hämmästyen)

Niinkö,… Ja te ette luovuttanut häntä poliiseille sentähden!

KARMALA

Kehnoahan se olisi ollut miehen kostoksi!

TUNTEMATON (ihmetellen)

Minä ihmettelen teitä — Mitä hän on tehnyt teille?

KARMALA

Hääti minut torpastani ja saattoi kulkurina tänne erämaahan hautautumaan.

TUNTEMATON

Se asiako teidät saattoi tänne?

KARMALA

Niin… Kiskoivat pois ovet ja akkunat ja särkivät uunit. En jaksanut sitä kestää, vaan annoin ruununmiehille selkään… Ja silloin sitä sai katsoa eteensä.

TUNTEMATON

Se oli siis pakosta?

KARMALA

Niin oli… Ja kuinkahan moni tänne ihan syyttä lähtee.

TUNTEMATON

Ja siitä asti olette ollut täällä?

KARMALA

Onhan tuota tullut oltua jo kymmenisen vuotta.

TUNTEMATON

Kuinka te sentään niin hurjistuitte?

KARMALA

Eihän se tainnut minultakaan niin oikein olla. Mutta eihän sitä silloin joudu katsomaan, kun luonto nousee … Ja eihän se ollut niin helppoa minullekaan.

TUNTEMATON

Ei; ei tietystikään. Minä ymmärrän sen niin hyvin… Oletteko koskaan ajatellut palata täältä pois?

KARMALA (jyrkästi)

En… Olen parhaimmat vuoteni täällä korvessa kuluttanut ja tänne hongan juurelle saan kylmetäkin… Nehän ovat niin tahtoneet!

TUNTEMATON

Huomaan, että olette oppinut liiaksi vihaamaan ihmisiä!

KARMALA

Rakastaako heitä pitäisi?… Täällä erämaassa ei jaksa muu elää kuin viha. Se on ainoa, joka antaa elintarmoa ja lievittää yksinäisyyttä! Se ruokkii hengen niinkuin työ ruumiin!

TUNTEMATON

Se johtuu liiaksi sisäänpäin keskittyneestä sielunelämästä.

KARMALA

Se johtuu ankaroista elinehdoista. Tämä erämaa ei lellittele ketään.
Täällä oppii vastaamaan iskua iskuilla.

TUNTEMATON

Eikö teillä ole omaisia?

KARMALA

Pari vuotta sitten hautasin äitini… toiset ovat kai Amerikassa.

TUNTEMATON

Olette siis yksin maailmassa, kuten minäkin.

KARMALA

Olihan minulla morsionkin — tulkoon sekin sanotuksi yksin tein — vaan sinne se jäi. Enhän voinut ottaa häntä selkääni… kun ei ollut kattoa omankaan pääni päällä.

TUNTEMATON

Teillä on siis vain synkkiä kokemuksia. Mutta minä uskon kuitenkin, että täällä voivat elää jalommatkin vaikuttimet.

KARMALA (katkerasti naurahtaen).

Uskokaa vaan, ette siinä paljoakaan väsy! Mutta sen minä sanon teille, voimakkain vaikutin täällä on viha. Kunhan täällä olette, niin opitte sen tuntemaan.

TUNTEMATON

Minusta te itse olette juuri paras todistus sitä vastaan!

KARMALA

Älkää luottako siihen liiaksi!

(Menee kiihtyneenä ulos.)

TUNTEMATON

Kelvottomat… ovat turmelleet kunnon miehen elämän!

VAPPU

Sanokaas muuta!… Ja nyt hän lähettelee rahoja entiselle morsiamelleen, joka sattui saamaan kaikenlaisen miehen. Ei sitäkään vaan kaikki tekisi!

TUNTEMATON

Niinkö?… Mutta sehän on suurenmoista!

VAPPU

En tiedä, mitä se on, mutta niin on asia!

(Poistuu vasemmalle.)

TUNTEMATON (oltuaan hetken ajatuksissaan)

Hm!…

(Laulaa:)

    Kulkijan elämä on tuulta ja tyyntä,
myötä- ja vastamaata.
Odotella tuulella tyyventä
ei kulkijapoika saata.

    Kulkijapoika se huikeissansa
näki aukeevan ruusunkukan.
Rakastaa, vaan ei omistaa
on kulkijapojallakin lupa.

    Kukapa sen kulkijan korjaisi,
jos se vaipuisi maantien ojaan?
Ruusut ei kuki eikä immyt itke
haudalla kulkijapojan.

8:sas kohtaus.

Tuntematon, Hella. Eeva.

EEVA

Tässä me nyt taas olemme!

TUNTEMATON (tervehtien)

Erittäin rakastettavasti teiltä! Tervetuloa vain!

HELLA

Tulimme katsomaan, oletteko nyt kiltimpi kuin viimein!

TUNTEMATON

Tuskin!… Virheistään ei voi ihminen niin helposti päästä! — Muuten minä kiitän viimeisistä!

HELLA

Oliko se joku piikkaus?

TUNTEMATON

Kuinka niin?

HELLA

Te tiedätte hyvin, että minä käyttäydyin hyvin epäkohteliaasti silloin.

TUNTEMATON

No, eikö se sitten kuulunut ohjelmaan?

HELLA

Minä en todellakaan tiedä, mitä teille vastaisin!

EEVA

Kas niin, nyt te alatte taas kiistellä! Parasta, että menen toiseen huoneeseen, niin, saatte rauhassa riidellä!

(Menee vasemmalle.)

9:säs kohtaus.

Tuntematon, Hella.

HELLA (mennen akkunaan)

Te lähditte kovin äkkiä silloin!

TUNTEMATON (istuen pöydän luo.)

Minun oli lähdettävä takaisin seuraavana aamuna.

HELLA

Se ei ollut oikein kauniisti teiltä… En saanut teitä enää tavata.

TUNTEMATON

No, oliko se sitten tarkoitus? Suokaa anteeksi, en ymmärtänyt teidän jäähyväisiänne siltä kannalta.

HELLA (kääntyen)

Mitenkä te ne käsititte?

TUNTEMATON

Että olin tarpeeksi vieraillut sivistyneessä perheessä ja sain luvan mennä.

HELLA

Ooh, kylläpä te osaatte olla ilkeä!…

(Lähestyen häntä)

… Myönnän, että vika oli minun. Mutta en luullut teidän ottavan sitä niin vakavalta kannalta!

TUNTEMATON

Minä otan aina ihmiset vakavalta kannalta!

HELLA

Olisin tahtonut valmistaa teille jotain hauskaa. Mutta se kävi, ikävä kyllä, toisin.

TUNTEMATON

Minulla oli kyllä tarpeeksi hauskaa.

HELLA

Sitä en usko! Te sanotte vain.

TUNTEMATON

Minä ajattelen aina niinkuin sanon. Sitäpaitsi minulla ei ole siinä suhteessa mitään vaatimuksia. Kaikkein vähimmin vieraana ollessani.

HELLA (mennen hermostuneena yli lattian)

Me emme sovi yhteen!

TUNTEMATON

Kyllä neiti… kuin kaksi raakaa timanttia, joita hiotaan vastakkain.
Ne kuluttavat toisiaan.

HELLA (jäykästi)

Te olette ylpeä luonne!

TUNTEMATON (mennen toiselle puolen)

Te ette siis pidä siitä ominaisuudesta muissa kyin itsessänne?

HELLA (kuohahtaen)

Te-te olette… itserakas!

TUNTEMATON

Aivan niin, se on toinen laji itseluottamusta ja siemen suuriin ajatuksiin, suuriin tekoihin!

HELLA

Täällä erämaassa on kai paljon tilaisuutta sellaisiin?

TUNTEMATON

Kaikkialla, neiti! Täälläkin voi ihminen olla persoonallisuus.

HELLA

Onko se niin välttämätöntä tukkilaiselle?

TUNTEMATON

On, sieluni! Jotenkin yhtä paljon kuin “Lapin prinsessalle!”

HELLA (tulisesti)

Mitä te sanoitte?

TUNTEMATON

Sanoin, että se, mikä teissä itsessänne on ansio, on teidän mielestänne tukkilaisessa virhe. Mutta kummaltakohan elämä vaatii enemmän luonnetta?

HELLA

Luonnollisesti teiltä! Kuinkas muuten.

TUNTEMATON

Niin ehkä!… On ihmisiä, joita maailma hioo, mutta sellaiset ihmiset eivät koskaan hio maailmaa. Sillä he eivät ole persoonallisuuksia!

HELLA (ivallisesti)

Haluaisinpa nähdä, mitenkä te hiotte maailmaa!

TUNTEMATON

Olen sen joskus tehnyt.

(Hiljaa).

Ja siksipä juuri olenkin nyt täällä…

(Matalasti)

Huomaan ettette pidä minusta, neiti!

HELLA (tukahtuneesti, mennen pöydän luokse)

Minä vihaan teitä!

TUNTEMATON (rauhallisesti)

Jumalan kiitos! Pelkäsin jo asian olevan päinvastoin!… Te vihaatte minua siksi, että olen suora teitä kohtaan enkä jumaloi teidän vikojanne!

HELLA

Te loukkaatte minua!

(Vaipuu pöydän nojalle ja puhkee hermostuneeseen itkuun.)

TUNTEMATON. (lähestyen; tavattoman pehmeästi)

Neiti, valitan syvästi, jos tulin tahtomattani loukanneeksi teitä… Kas niin, älkäähän itkekö, neiti! En voi kestää sitä. Ylpeyttä vastaan olen karaistuneempi kuin kyyneleitä. Ehkä juuri siksi, että niin paljon… paljon enemmän olen saanut osakseni edellisiä kuin jälkimäisiä… Jos ette voi kärsiä minua, niin onhan maailma laaja. Eihän teidän tarvitse tavata minua, eikä edes ajatellakaan, minua!

HELLA

Ei, ei, en niinä sitä tarkoittanut!

TUNTEMATON

Mitä te sitten tarkoititte?

HELLA

Miksi te kohtelette minua kuin lasta?

TUNTEMATON

Siksi kai, että olen niin paljon vanhempi teitä, joskaan en vuosiltani, niin kokemuksiltani. Katsokaas, minut on elämä muodostanut sellaiseksi kuin olen! Ja uskokaa minua, se koulu ei ole ollut helppoa! Te sitävastoin olette kasvanut onnen ja päivänpaisteen ympäröimänä…

HELLA

Luuletteko, että minä sen vuoksi olen onnellinen?

TUNTEMATON

En… Oikein käsittääkseen onnea, täytyy joskus olla onnettomuuttakin.
Voidakseen nauttia rauhasta täytyy ensin taistella.

HELLA (matalasti)

Se on totta… täytyy taistella.

TUNTEMATON

Ja juuri siksi on teidän vaikea käsittää sitä terästä, joka minun päätäni kohottaa.

HELLA (kääntyen)

Miksi te ette luota minuun? Se on juuri se, joka loukkaa minua.

TUNTEMATON

Luotan teihin rajattomasti, neiti. Jos olisi kysymyksessä henkeni… vieläpä kunnianikin, niin uskoisin ne empimättä teidän käsiinne.

HELLA

Mutta ette kuitenkaan nimeänne.

TUNTEMATON (istuen hänen viereensä)

Uskokaa minua, neiti, se ei ole mikään oikku. Minulla on vakavat syyt olla sitä tekemättä. Se ei ole itse tähteni, vaan juuri teidän ja muidenkin. Minulla ei ole oikeutta sotkea toisia ihmisiä kohtalooni, jonka päätöksestä en itsekään tiedä, ja sen tekisin ilmaistessani teille, mitä nyt pyydätte. Ehkä kerran tulee aika, jolloin voin sen tehdä, mutta se aika ei ole nyt….

(Tarttuu hänen käteensä.)

Ettekö voi luottaa minuun ilman?

HELLA.

Voin!… Luotan teihin… Teidän täytyy olla kunniallinen mies.

TUNTEMATON (lämpimästi)

Kas niin, nyt olette oikein hyvä. En maailman hinnasta tahtoisi tuottaa teille mielipahaa.

HELLA

Olen kai mielestänne hyvin lapsellinen?

TUNTEMATON (intohimoisesti)

Te olette rohkea ja reipas! Teissä on Pohjolan erämaiden jylhää romantiikkaa! Teidän silmissänne on näiden pitkien talviöiden kaihomielistä revontulihehkua! Pidän teistä sanomattomasti juuri sellaisena kuin olette!

HELLA

Te olette kummallinen mies. Te vedätte puoleenne kuin magneetti ja torjutte luotanne samalla.

TUNTEMATON

Jos voisin sanoa teille kaiken, mitä tunnen ja ilmaista teille sen, mitä tiedän, niin laulaisin teille laulun niin suuren ja kauniin kuin itse vapaus…

HELLA (tulisesti)

Oi laulakaa se… laulakaa kaikissa tapauksissa!

TUNTEMATON

Ne laulut eivät soi tässä maassa vielä. Mutta ne soivat kerran!…

(Tarttuen Hellan käsiin, intohimon voimalla.)

Tahtoisin niin sydämestäni uskoa teille itseni! Tahtoisin ainaiseksi kiinnittää teidät myrskyiseen seikkailijaelämääni…

EEVA (tulee sisään)

Ooh, anteeksi, että häiritsen.

TUNTEMATON (hätäisesti)

Ette ensinkään, neiti. Tulitte oikeaan aikaan. Olkaa niin hyvä vain.

(Hiljaa; mennen toiselle puolelle huonetta.)

Jumalan kiitos, kauemmin en olisi ollut varma itsestäni.

EEVA

Sieltä tulevat jo miehet työstä.

HELLA

Ja me olemme vain kiistelleet koko ajan!…

(Menee kiihtymystään salaten akkunaan ja katselee ulos.)

TUNTEMATON

Sehän on myöskin yksi tapa kuluttaa aikaa, eikä suinkaan huonoimpia.

(Vappu tulee sisälle ja alkaa puuhailla uunin luona.)

10:nes kohtaus.

    Lövenborg, Tynjälä, Karmala, Närvänen, Rahkonen,
Vikki-Kalle, Iisakki y.m., Tukkilaisia.

LÖVENBORG (reippaasti)

Kas niin, täällä on ainakin nuoruutta ja lämmintä! Siellä olikin vähällä tulla kylmä.

TYNJÄLÄ

Nyt ei tosiaan kahvi tekisi pahaa.

LÖVENBORG

Aivan niin. Nyt iso pannu tulelle, emäntä! Ja kuka teistä on soittaja, niin antakoon soida. Täällä täytyy järjestää olonsa niin mukavaksi kuin mahdollista.

VAPPU

Pianhan se kahvi joutuu, tervaksilla keittäen.

(Asettaa pannun tulelle.)

NÄRVÄNEN

Vedä viulusi esille, Niku, ja anna tulla! Nyt pistetään tanssiksi!

(Eräs tukkilaisista ottaa esille viulunsa ja alkaa näppäillä sitä.)

LÖVENBORG

No, kuinkas sinä olet kuluttanut aikaasi, Hella?

EEVA

Kiistellen, kuten tavallista.

LÖVENBORG

Siihen hän kyllä kykenee. Et kai halua tällä kertaa lähteä hiihtämään… Mitä?

HELLA

En, kiitos. Nyt minä haluan vain tanssia!

(Aletaan soittaa valssia. Tuntematon tanssii Hellan kanssa ja Tynjälä Eevan.)

11:des kohtaus.

Edelliset, Hirvikangas, Härmä, Poliisi.

HÄRMÄ (pirullisesti)

Kas, täällähän iloitaan. No, sittenpä tulee sitä karvaampaa jälessä.

LÖVENBORG

Mitä nyt? Mistä on sitten kysymys?

HÄRMÄ

Pian se nähdään. — Tehkää tehtävänne, nimismies.

HIRVIKANGAS (tuntemattomalle)

Olen saanut määräyksen vangita teidät.

TUNTEMATON (hämmästyen)

Ja niistä syystä?

HÄRMÄ

Varkaudesta.

HELLA

Ooh!

(Vaipuu jakkaralle istumaan.)

LÖVENBORG

Mutta sehän on mahdotonta!

ÄÄNIÄ

Se ei ole totta! — Se on erehdys! — Tämä on hävytöntä mielivaltaa!

(Melua.)

HÄRMÄ

Hiljaa! Täällä puhuu vain yksi kerrallaan!

LÖVENBORG

No, selittäkää sitten edes.

HIRVIKANGAS

Minä vangitsen teidät luutnantti Härmän ilmiannon johdosta. Teitä syytetään yhtiölle kuuluvan rahalähetyksen avaamisesta ja 500 markan anastamisesta.

HÄRMÄ

Herra Tynjälä voi todistaa, että niin on tapahtunut.

TYNJÄLÄ (hämillään)

Se on kyllä totta… mutta…

HÄRMÄ

Ei mitään muttaa! Asiahan on selvä. Pistäkää helyt miehen käsiin.

HIRVIKANGAS (viittaa poliisille, joka asettaa käsiraudat tuntemattoman käsiin. Kaikki karkkoutuvat hänen ympäriltään.)

NÄRVÄNEN

No jo meni mies piloille.

KARMALA (päätään pudistaen)

Täällä ymmärretään kyllä kaikenlaisia koiruuksia, muttei varkautta…

EEVA (Tynjälälle)

Voi, Yrjö, onko se mahdollista?

TYNJÄLÄ (pudistaa synkännäköisenä päätään.)

HELLA

Ei, ei, tämä on hirveä erehdys!

TUNTEMATON (kirkkaasti)

Saan kai minäkin puhua?

HIRVIKANGAS

Tietysti.

TUNTEMATON

Ensiksikin kiellän jyrkästi tehneeni mitään sellaista.

HÄRMÄ

Todistakaa se.

TUNTEMATON

Todistamisvelvollisuus on teidän eikä minun.

HIRVIKANGAS

Sitähän ei kukaan kielläkään.

TUNTEMATON

No, todistakaa sitten, että tuo kadonnut summa oli lähetyksessä saadessani sen.

HÄRMÄ (ilkeästi)

Ei niin nopeasti herrani. Mitäs todistavat murretut sinetit?

TUNTEMATON

Tässä tapauksessa sitä, etteivät ne ole ehjiä olleetkaan.

HÄRMÄ

Heittiö! Tahdotteko te uskotella, että kukaan sulkee lähetyksen sinetillä välittämättä kulkeeko se eheänä vai ei.

TUNTEMATON (painavasti)

Niin… jos se oli tarkoitettukaan lähettää eheänä.

HELLA (äkkiä älyten asian)

Minä aavistan jotain. Oo, niin kurjaa!

HIRVIKANGAS

Tämä väittely on turhaa. Tutkintohan sen selvittää.

HELLA (isälleen)

Minä uskon, että hän on syytön. Älä anna heidän vangita häntä.

LÖVENBORG

Käsittämätöntä tämä minustakin on. Noin ei seiso syyllinen.

HELLA

Maksa heille tuo summa ja sano, että he laskevat hänet vapaaksi.
Olemmehan hänelle kiitollisuudenvelassa niin paljosta.

LÖVENBORG

Se on totta. — Kuulkaahan herrat, jos minä maksan hänen puolestaan kaikki, niin voittehan laskea hänet vapaaksi?

HIRVIKANGAS

Kyllä, jos ilmiantaja luopuu kanteestaan.

LÖVENBORG

Tietysti hän luopuu. Mitä sanoo luutnantti?

HÄRMÄ

Olen pahoillani, mutta pelkään, ettei minulla ole siihen oikeutta.

LÖVENBORG

Miksei ole? Suoritanhan minä kaiken.

HÄRMÄ

Ei, minä en voi. Katsokaas, yksi viisisatanen ei paljoakaan merkitse yhtiölle. Mutta asian periaatteellinen puoli, nähkääs.

LÖVENBORG

Hiiteen kaikki periaatteet! Juuri viisisataset muodostavat teidän yhtiön periaatteet. Mitään muita ei sillä ole… Suostutteko vai ette?

HELLA

Suostukaa minun tähteni! Hänhän pelasti henkeni ja tahtoisimme sen jollain tavalla hänelle palkita. Ottakaa korvaus kaikesta ja laskekaa hänet vapauteen.

HÄRMÄ (tekopyhästi)

Teidän jalomielisyytenne on kyllä kaunista, mutta onko se viisasta? Te saatte minut vain tuskalliseen asemaan, neiti… Minä en todellakaan voi.

LÖVENBORG (suuttuneesti)

Tuntuapa siltä kuin olisi teistä hyvin tähdellistä saada tuo mies vankilaan.

HÄRMÄ

Mutta mitä te ajattelette minusta?

LÖVENBORG

Niin, sitä minä, hitto soikoon, ajattelen enkä voi muuta!

TUNTEMATON (lujasti)

Älkää tuhlatko enemmän sanoja tuolle miehelle! Hän ei ole sen arvoinen.

HELLA

Mutta kuinka käy sitten teidän?

TUNTEMATON

Minä kiitän teitä hyvästä tarkoituksestanne. Mutta tätä miestä vastaan taistellaan toisilla keinoilla.

HÄRMÄ

Kylliksi jo suunsoittoa! Viekää mies säilyyn.

HIRVIKANGAS

Asiasta on ensin laadittava pöytäkirja. Te, konstaapeli, pidätte silmällä vangittua. Ja ehkä me menemme tuonne toiseen huoneeseen.

(Lövenborg. Hella, Eeva ja Härmä, poistuvat vasemmalle.)

12:des kohtaus.

Tuntematon, Tynjälä, Vikki-Kalle y.m.

TUNTEMATON (istuen etualalle)

Vai niin… tuo mies toimii ripeämmin kuin luulinkaan.

TYNJÄLÄ (lähestyen)

Tahtoisin hiukan puhua kanssanne.

TUNTEMATON

Niin minäkin.

TYNJÄLÄ

En tunne teitä, mutta olen pitänyt teitä rehellisenä miehenä.

TUNTEMATON

Siinä ette ole erehtynytkään.

TYNJÄLÄ (katsellen häntä terävästi)

Kumminkin on tapahtunut asioita, jotka todistavat aivan toista.

TUNTEMATON (on kestänyt katseen)

Siltä todellakin näyttää.

TYNJÄLÄ

Mitenkä selitätte tämän?

TUNTEMATON

Minusta tämä tapaus olisi jonkun muun selvitettävä kuin minun. Toin teille lähetyksen sellaisena kuin sain sen, edes tuntematta sen sisällystä!

TYNJÄLÄ

Mitenkä tämä on sitten tapahtunut?

TUNTEMATON

Se on viholliseni työtä.

TYNJÄLÄ

Hyvä Luoja, sehän on kamalaa!

TUNTEMATON

Minut tahdotaan raivata pois tieltä.

TYNJÄLÄ

Minä aavistin sitä!… Mutta kuinka voitte todistaa sen?

TUNTEMATON

Se käy vaikeaksi. Tuo konna on punonut juonensa liiankin hyvin. Ja tämän kaiken sain siitä, etten uskonut ihmistä tarpeeksi huonoksi… Mutta täytynee kai koettaa.

TYNJÄLÄ

Voinko auttaa teitä?

TUNTEMATON

Kyllä. Minun on sidottuna vaikea toimia puolestani… Voitteko antaa minulle valtakirjan, jolla voin teidän nimessänne hankkia eräitä todistuskappaleita?

TYNJÄLÄ

Kyllä, jos se on tarpeellista!

TUNTEMATON

Se on välttämätöntä. — Haluaisin myöskin puhutella Vikki-Kallea.

TYNJÄLÄ

Minä sanon hänelle…

    (Menee pöydän luo kirjoittamaan ja sanoo jotain Vikki-Kallelle.
Kalle lähestyy tuntematonta.)

TUNTEMATON

Tahdotteko tehdä matkan kaupunkiin?

VIKKI-KALLE

No, miksei… hienolla maksulla.

TUNTEMATON

Hankitte postikonttorin kirjoista todistetut otteet, joista näkyy viimeisten kolmen kuukauden aikana yhtiölle tänne toimitetut rahalähetykset.

VIKKI-KALLE

Mutta jos ne eivät anna.

TUNTEMATON

Esitätte valtakirjan ja sanotte, että ne tulevat oikeudenkäyntiä varten.

VIKKI-KALLE

No sillä tavalla?

TUNTEMATON

Tuokaa sitten paperit herra Tynjälälle. Ymmärrättekö?

VIKKI-KALLE

Kyllä vaan!

TUNTEMATON

Hyvä on. Lähtekää heti ja tulkaa mahdollisimman pian takaisin!

VIKKI-KALLE

No, en minä kilometrillä paljon vanhene, kun hyvät sukset saan!

(Ottaa lyhyen palttoon päälleen.)

TYNJÄLÄ (tulee paperi kädessään)

Tässä on tuo paperi!

TUNTEMATON

Antakaa se hänelle.

(Tynjälä antaa paperin Kallelle.)

NÄRVÄNEN

Hei, Vikki, mihin sinä lähdet?

VIKKI-KALLE

Asioille vaan!

(Menee ulos.)

TUNTEMATON

Nyt olen paljon levollisempi! Nyt herra luutnantti, voin tehdä vastasiirtoni!

TYNJÄLÄ

Luuletteko sen onnistuvan?

TUNTEMATON

On pienen pieni mahdollisuus! Voin ainakin lyödä korttini,, kun olen varma, että saan ne käsiini. Tuo konna ei ehdi sekottamaan jälkiään.

(Tynjälä menee vasemmalle.)

13:mas kohtaus.

Edelliset; Tuntematon. Hella.

HELLA (tulee hänen luokseen)

Hyvä Jumala, mitä tämä oikein merkitsee?

TUNTEMATON

Että minulla on tunnoton vihollinen.

HELLA (kauhistuen)

Sehän on hirmuista! Miksi ette sano sitten, että hän vainoo teitä?

TUNTEMATON

Sitä en tee!

HELLA

Minkätähden? Eihän teidän tarvitse säästää häntä!

TUNTEMATON

Ei häntä, vaan toista!

HELLÄ

Teidän täytyy sanoa heille totuus!

TUNTEMATON (katsoen häntä pitkään)

Lapsi!… Silloinhan minun täytyisi sanoa myöskin; miksi hän vainoo minua… Ja sitä ette kai tahtone.

HELLÄ

Hyvä Jumala!… Siis minun tähteni!

TUNTEMATON

Tämä maailma tahtoo niin mielellään nähdä pahaa kaikessa. Se vahingoittaisi mainettanne.

HELLA

Ja te kantaisitte ennemmin kahleita kuin antaisitte minua alttiiksi sellaisille. Oi, te olette liian jalomielinen!

TUNTEMATON

Ei puhuta siitä enää.

HELLA

Mutta kuinka… kuinka käy sitten teidän?

TUNTEMATON

Minulla on eräs pieni toive. Ja voin ainakin taistella puolestani!

HELLA (liikutettuna)

Te olette niin hyvä! Ja minä olen ollut teille niin kiittämätön!…

(Härmä ja toiset tulevat sisään.)

14:jäs kohtaus.

Edelliset, Härmä, Hirvikangas, y.m.

HÄRMÄ

No, näyttää siltä kuin pysyisitte kiinni!

TUNTEMATON (kylmästi)

Se vain näyttää siltä.

HIRVIKANGAS

No niin, te seuraatte nyt minua.

TUNTEMATON

Seis! Minä en ole vielä puhunut kaikkea.

HÄRMÄ

Mitä! tahdotte sitten?

TUNTEMATON

Vielä kerran kysyä, että aijotteko edelleenkin pysyä keksityssä syytteessänne?

HÄRMÄ

Te kuulitte sen jo.

TUNTEMATON

No, hyvä! Nyt puhumme sitten eräistä toisista viisisatasista, joita te ette tyhmyydessänne osannut vierittää muiden niskoille.

HÄRMÄ (vimmastuneena)

Mitä sinä uskallat, konna!

TUNTEMATON (hiljaa jäätävän kylmästi)

Puhumme nyt eräistä laskuista. Mutta on ehkä viisainta tehdä se kahdenkesken.

HÄRMÄ (säpsähtäen)

Sitä te ette voi!

TUNTEMATON

Varmasti.

HÄRMÄ (masentuneena)

Saanko pyytää läsnäolevia poistumaan ja jättämään meidät kahdenkesken.
Hänellä on jotain puhuttavaa.

(Toiset poistuvat hyvin ällistyneinä.)

15:des kohtaus.

Härmä, Tuntematon.

HÄRMÄ (menee ja tarkastaa onko ovi kiinni)

No, puhukaa, te kiusankappale.

TUNTEMATON

Te iskette nopeasti, herra. Mutta olkoon menneeksi. Olen ryhtynyt vastaiskuun.

HÄRMÄ

Ja luulette keksineenne sellaisen?

TUNTEMATON (painavasti)

Se putoaa nyt.

HÄRMÄ (tulisesti)

Sitä ette uskalla.

TUNTEMATON

Minun asemassani uskaltaa ihminen mitä tahansa. Vai luuletteko kenties, että säästän teitä?

HÄRMÄ

Hornanhenkien nimessä, mitä te tarkoitatte?

TUNTEMATON

Nuo murretut sinetit tuskin riittävät todistamaan syylliseksi puhdasmaineista miestä… varsinkin, jos ilmiantaja on ollut pidätettynä kavalluksesta.

HÄRMÄ (suunniltaan vihasta ja pelosta)

Se on kirottu valhe!

TUNTEMATON (kylmästi)

On turhaa väitellä asiasta, joka voidaan koska tahansa todistaa.

HÄRMÄ

Mitä te sitten tahdotte?

TUNTEMATON

Kysyä, mitä siitä seuraisi, jos nuo menneet asiat kaivetaan kätköistään?

HÄRMÄ (koettaen tyyntyä)

No niin, nuo asiat ovat jo vanhentuneet ja sovitetut. Niillä ette pitkälle pääse, hyvä herra.

TUNTEMATON

Mutta ne ovat joka tapauksessa haitallisia miehelle, joka tavoittelee ylimetsäherra Lövenborgin tytärtä. Te menetätte toimenne.

HÄRMÄ

Ennenkuin niin pitkälle tullaan, olette te virunut kuukausia tutkintovankeudessa. Ja silloin on myöskin saatu selvyys herra tuntemattomasta. Te menetätte jotain muuta.

TUNTEMATON (raudankylmästi)

No niin, me pelaamme korkeata peliä… Ehkä on parasta, että lyön viimeisen valttini.

HÄRMÄ (levottomasti.)

Ja mikä se sitten on?

TUNTEMATON

Eräs salaisuus, joka ei ole vanhentunut eikä sovitettu. Jos minä nyt ilmoittaisin näille miehille, jotka ovat tottuneet sovelluttamaan erämaan lakia niin uskomattoman helposti, että…

(Kuiskaa jotain hänen korvaansa.)

HÄRMÄ (kuin ukkosen iskemänä)

Perkele!… Sitä te ette voi!

TUNTEMATON

En… Tällä kertaa tyydyn vain ostamaan sillä vapauteni.

HÄRMÄ (mittaillen kuohuissaan lattiaa)

Te ette voi sitä näyttää toteen.

TUNTEMATON

Varmasti. Ja teen sen myöskin. Siis ratkaiskaa, kumpi meistä silloin tulee raivatuksi pois. Mutta tehkää se pian!

HÄRMÄ

Odottakaa…

(Menee ovelle.)

Nyt voitte tulla,

(Kaikki tulevat sisään.)

16:des kohtaus.

Edelliset. Hirvikangas, Lövenborg y.m.

HÄRMÄ (hämillään)

Olen tullut toisiin ajatuksiin ja olen päättänyt sovinnollista tietä ratkaista tämän asian.

HIRVIKANGAS

Niinkö…?

HÄRMÄ.

Asia ei ole kumminkaan niin selvä. Enkä viitsi ruveta oikeudessa rimpuilemaan.

HIRVIKANGAS

Laskemmeko hänet sitten vapaaksi?

HÄRMÄ

Tehkää niin, kumminkin sillä ehdolla; että hän poistuu näiltä mailta.

HIRVIKANGAS

Luonnollisesti hän suostuu siihen.

(Viittaa poliisille, joka menee irroittamaan käsirautoja.)

TUNTEMATON (temmaten kätensä pois)

Ei niin kiireesti! Minä en luovu näistä koristuksista, ennenkuin tämä herra on juhlallisesti selittänyt minut syyttömäksi!

HÄRMÄ (vimmoissaan)

Te Vaaditte liikoja! Varokaa!

TUNTEMATON (lujasti)

Sen minä järkähtämättä vaadin ja oleskelen myöskin missä minua miellyttää.

HÄRMÄ (vastenmielisesti)

No, olkoon sitten! Minä uskon, että on tapahtunut erehdys… ja että hän on syytön.

TUNTEMATON

No niin, nyt saatte ottaa nämä pois. Nämä eivät sovi, todellakaan rehelliselle ihmiselle!

(Poliisi irroittaa kahleet.)

KARMALA

Näyttääpä siltä kuin syytetystä olisi tullut tuomari.

LÖVENBORG

Te, herra Härmä, vaihdatte kovin nopeasti periaatteita.

HÄRMÄ (myrkyllisenä)

En luullut teillä olevan syytä valittaa sitä.

LÖVENBORG

Eipä olekaan. Parempi vain, että kunnon mies pelastui ikävyyksistä.

(Pudistaa epäilevästi päätään.)

HÄRMÄ (kiukkuisesti tuntemattomalle)

Meidän välimme ei ole vielä lopussa.

TUNTEMATON (jäykästi)

Ei. Se on vasta alussa.

TYNJÄLÄ

Olipa hyvä, että asia päättyi näin.

TUNTEMATON

Se ei päättynyt vielä… Pelkäänpä, että tästä tulee vieläkin pahempaa.

HELLA (puristaen tuntemattoman kättä)

Olen niin sanomattoman iloinen, että, pelastuitte… . Minä kiitän teitä!

LÖVENBORG

Ja nyt emännät, joko iso pannu on valmis? Minä tarjoan kahvit koko joukolle!

KAIKKI

Hyvä! Hyvä!

LÖVENBORG

Siirtykäämme siis tuonne toiseen huoneeseen joka sorkka!

(Kaikki poistuvat vasemmalle, jonne Vappu vie rison kahvipannun.)

HÄRMÄ (istuen jakkaralle; synkästi)

Tuo mies syöksee minut turmioon… Hän tietää liian paljon… Hänet täytyy raivata pois keinoilla millä tahansa…

(Kuuluu liikettä lattian alta; säpsähtää.)

Mitä se on?

(Menee kirstun luo ja kuuntelee.)

Ahaa! Siellä on joku.

(Ottaa revolverin taskustaan ja avaa luukun.)

Ahaa, te käytätte myyrän teitä, huomaan minä! Tulkaapas ylös sieltä.

17:mäs kohtaus.

Härmä, Salametsästäjä.

SALAMETSÄSTÄJÄ (kömpien esille viluissaan; pyssy kädessä)

Joutuivat koirat jäljilleni!… Ja unohtivat minut tuonne.

HÄRMÄ (silmäillen häntä terävästi)

Hirvenkaataja… vai mitä?

SALAMETSÄSTÄJÄ

Kuinka paikalle sattuu!

HÄRMÄ

Ja salaviinakauppias ehkä? Tunnustakaa pois vaan, älkää yhtään ujostelko.

SALAMETSÄSTÄJÄ (irvistellen)

No? vähän kutakin… Eihän sitä auta köyhän.

HÄRMÄ

Eikä teillä taida olla erikoista halua tavata poliisia?

SALAMETSÄSTÄJÄ

Miksi hitossa muuten olisin ryöminyt tuonne palelemaan.

HÄRMÄ

No, ei ole hullummaksi! Taidatte käsitellä hyvin tuota pyssyänne?

SALAMETSÄSTÄJÄ

No, auttavasti. — Mutta ette suinkaan te ole ruununmiehiä?

HÄRMÄ

Miltä kannalta asian ottaa. — Älkää sentään pelästykö… minä en ole vaarallinen!

SALAMETSÄSTÄJÄ

En minä yhtä miestä pelkääkään.

HÄRMÄ (menee ovelle, kuuntelee ja palaa sitten takaisin)

Taidatte olla sellainen mies kuin tarvitsen… mitä?

SALAMETSÄSTÄJÄ

Se riippuu tehtävästä.

HÄRMÄ

Se ei ole vaikeata lujahermoiselle miehelle…. Ja te voisitte ansaita paljon.

SALAMETSÄSTÄJÄ

Kuinka paljon?

HÄRMÄ

Vähintäinkin viisisataa.

SALAMETSÄSTÄJÄ

Ja mikä se tehtävä sitten on?

HÄRMÄ (katsoen häntä terävästi)

Vain onnistunut vahingonlaukaus.

SALAMETSÄSTÄJÄ (säpsähtäen)

Laukaus!… Ei, ei, se voisi olla liian vaarallista!

HÄRMÄ

En luullut teidänlaiselle erämaankävijälle mitään liian vaaralliseksi, kun vain on kysymyksessä raha.

SALAMETSÄSTÄJÄ

Summa on liian pieni niin vaikeasta tehtävästä.

HÄRMÄ

No, tuhat sitten. Riittääkö se?

SALAMETSÄSTÄJÄ

Eikö sentään enemmän?

HÄRMÄ

Tulimmaista! Pidätkö huutokauppaa kanssani, mies! Sinulle olisi terveellistä muistaa, että voisin toimittaa sinut nimismiehen käsiin! Hän on tuolla sisällä.

SALAMETSÄSTÄJÄ (levottomasti)

Älkää hitossa tehkö sitä!

HÄRMÄ

Miettikää. Teitä uhkaa vähimmässä mitassa viidensadan markan sakko tai vankila, jos nyt joudutte kiinni. Toisessa tapauksessa ansaitsette kaksi kertaa niin paljon. Saadaksenne sen muulla tavoin, saatte aika paljon heilua ja palella… Onko vaikeata valita?

SALAMETSÄSTÄJÄ

No, olkoon. Missä minua sitten tarvitaan?

HÄRMÄ

Minä tapaan teidät huomenaamulla kello kuusi tässä lähistöllä. Silloin kuulette. Mutta menkää nyt joutuen!

(Salametsästäjä poistuu kiireesti.)

— — No, nyt herra tuntematon!

NELJÄS NÄYTÖS.

(Näyttämö sama. On iltapuoli päivää.)

1:nen kohtaus.

Hella, Vappu, Sanna.

HELLA (istuu pöydän luona ja nousee huoaten)

Ei vieläkään… ei vieläkään kuulu! Ja kello on jo kuusi.

(Menee akkunaan.)

VAPPU

No, ovathan nuo saattaneet yöpyäkin sinne Korpiselkään.

SANNA

Usko sinä sellaista! Tämä viipyminen ei ole tavallista, sanokaa minun sanoneeni.

HELLA (kääntyen)

Te siis luulette siellä tapahtuneen jotain?

SANNA (vakuuttavasti)

Mikä sen tiesi, mitä piru hullulla teettää. Eihän siitä ole pitkä aika, kun täällä eräs kaupustelija hävisi samalla tavalla.

HELLA

Eikö hänestä sittemmin mitään kuulunut?

SANNA

Keväällä löydettiin ruumis joesta. Sanovat, ettei se sinne kädettä joutunut.

HELLA

Ush, niin kauheata!

VAPPU (kärsimättömästi)

No, kaakota nyt siinä, vanha kana! Peloitat lapsen ryövärijutuillasi.

SANNA

Enhän minä tahdo sanoa päälliköstä sellaista. Onhan hän hieno herra.

HELLA (kiivaasti)

Roisto hän on! Minä kyllä tunnen hänet!

SANNA

Voi olla, voi olla. Enhän minä tiedä.

HELLA

Miksi hän sitten otti hänet mukaansa?

VAPPU

Olisi parasta puhua herra Tynjälälle.

HELLA

Niin, missä viipyy hänkin? Miksei hän jo tule?

SANNA

Lähti morsiamensa kanssa hiihtämään. Mutta kai hän jo pian tulee, kun on jo pimeä.

VAPPU (matalasti).

Tekisit viisaammin, jos menisit hakemaan. Kenties hänen levottomuutensa ei olekaan niin aiheetonta.

SANNA

Saatanhan tästä lähteäkin.

(Nousee paikaltaan.)

HELLA

Oi, olkaa niin ystävällinen!

SANNA

Kauanko minä siinä viivyn.

(Menee ulos.)

2:nen kohtaus.

Hella; Vappu.

HELLA

Ette aavista kuinka levottomaksi tulin kuultuani heidän lähteneen yhdessä.

VAPPU

Ymmärtäähän sen.

HELLA

Mistä sellainen sovinto näin äkkiä tuli?

VAPPU

Kummastuttaa se minuakin. Parempi rehellinen vihakin kuin noin äkkinäinen ystävyys.

HELLA

Ja Härmä viritti hänelle jo yhden ansan.

VAPPU

Niinkö neiti arvelee siitä eilisiltaisesta?

HELLA

Niin, siinä oli jotain… jota me muut emme tiedä!

VAPPU

Kyllä se niin on.

HELLA

He ovat ennestään tuttuja ja vihaavat toisiaan.

VAPPU

Se on teidän tähtenne.

HELLA

Minun tähteni…?

VAPPU

Niin, eivätkä nuo turhasta kiistelekään.

HELLA

Kuka sen tietää?

(Kävelee hermostuneena hiukan aikaa.)

Mutta eikö täällä elämä tule hiukan kolkoksi ajan pitkään?

VAPPU

No, eihän tämä niin kaksista ole… Mutta meneehän se, kun ei mitään ajattele.

HELLA

Kuinka te oikein jouduitte tänne?

VAPPU

Hm!… Niinkuin monet muutkin, joille kotinurkat ovat käyneet kuumiksi.

HELLA

En ymmärrä teitä.

VAPPU

Ette suinkaan… Syyttivät viinanmyynnistä ja taisi siinä olla hiukan perääkin.

HELLA

Ja sitten te pakenitte tänne?

VAPPU

Niinpä tuli tultua… Vaikka niinhän se on kuin sakkoansa maksamassa täälläkin. Mutta on ainakin vapaus.

HELLA

Niin, vapaus!

VAPPU

Ja yksi pää kuin lanttu! Onko sillä lukua, mihin se kaatuu?

HELLA

Mutta eikö se sentään ole vaikeata yksinäiselle naiselle?

VAPPU

No, eiväthän nuo purematta niele sentään täälläkään!

HELLA

Ja voihan sitä kunniallisesti elää täälläkin.

VAPPU

Minä ymmärrän, mitä te tarkoitatte. Mutta se meikäläisen kunnia on siksi tervattua, ettei siinä pienet pilkut tunnu.

HELLA (mennen akkunaan)

Eikö teillä ole ollut miestä?

VAPPU

Onhan se joskus ollut senkin tapainen. Mutta mikä lie ollut kaikenlainen turjake.

HELLA

Hän siis jätti teidät.

VAPPU

Imi kuin pesusieni ja sitä tietä meni palstatilat ja tavarat. Sovintoa ei ollut ja sinnepä tuo hävisi Amerikkaan.

HELLA

Eikö hänestä ole mitään kuulunut?

VAPPU

Ei ole kuulunut.

(Tynjälä ja Eeva tulevat.)

3:mas kohtaus.

Edelliset, Tynjälä, Eeva.

HELLA

Kas, jopa viimeinkin tulette! Olen ollut aivan nääntyä levottomuudesta!

TYNJÄLÄ

Meidän tähtemmekö?

VAPPU

Eikö mitä, tuon toisen, joka lähti aamulla päällikön kanssa
Korpiselkään.

TYNJÄLÄ

Niinkö?… Ja mitä te pelkäätte?

HELLA

Että sillä matkalla on tapahtunut jotain…

EEVA

Sinulla on mielikuvitusta, Hella!

HELLA (varmasti)

Se ei ole mielikuvitusta, Eeva!

TYNJÄLÄ

No, en voi juuri sanoa, että se oli viisaasti. He voivat helposti kuohahtaa kumpikin.

EEVA

Mutta miksi sitten laskit heidät yhdessä?

TYNJÄLÄ

En ollut saapuvilla silloin.

HELLA

Minulla on erityiset syyt uskoa, että siinä on jotain pahaa takana…

(Vikki-Kalle tulee.)

4:jäs kohtaus.

Edelliset; Vikki-Kalle, Karmala.

TYNJÄLÄ

Kas, siinähän tulee Vikki! Pianhan te kävittekin!

VIKKI-KALLE

Pianhan se taival katkeaa hyvillä suksilla… Tässä ovat paperit…
Hän käski ne jättämään teille.

(Antaa paperit Tynjälälle.)

EEVA

Mitä papereita ne ovat?

TYNJÄLÄ

Katsotaanpa….

(Katsellen papereita: levottomasti.)

Hm!… vai niin… Nyt minä ymmärrän kaikki! Olette oikeassa, neiti, se oli todellakin hullusti!

EEVA

Hyvä Jumala, mikä niin?

(Karmala tulee sisään.)

TYNJÄLÄ

Noiden miesten matka.

HELLA (kuohuissaan)

Kas niin, enkö sitä jo sanonut!

TYNJÄLÄ (Karmalalle)

Miksi te oikeastaan laskitte heidät yhdessä matkalle?

KARMALA

Päällikkö määräsi hänet mukaansa.

TYNJÄLÄ

Miksi juuri hänet? Olisihan niitä ollut muitakin.

KARMALA

Olisiko siinä jotain hullusti sitten?

TYNJÄLÄ (kuohuissaan)

Mitä sanoisitte, jollei tuo mies palaisikaan siltä matkalta? En uskalla sanoa enempää!

HELLA (vaipuen istumaan)

Jumalani!… Niin kurjaa!

VIKKI-KALLE

Pelkäättekö, että päälliköllä on jotain pahaa mielessä?

TYNJÄLÄ

Miksi hän otti juuri hänet mukaansa sitten?

KARMALA

Minä en ymmärrä, mitä kostettavaa hänellä olisi.

TYNJÄLÄ

Kyllä minä ymmärrän! Hänellä on liiankin pätevät syyt koettaa vapautua tuosta miehestä… Nyt käsitän myöskin, millä tuo Tuntematon sai hänet eilisiltana peruuttamaan syytöksensä.

VAPPU (mennen Iisakin luokse)

Nouseppas sinäkin Iskä pienimään puita, jotta saan padan alle! Toin jo viimeiset aikoja sitten.

IISAKKI (unisesti)

No, no… Sehän nyt on hosumista! Kun juuri sain unen päästä kiinni.

VAPPU

Kyllä kai, kun ei ole koko pitkänä päivänä muuta tehnytkään kuin syönyt ja maannut!… Ei luulisi kylkienkään kestävän.

HELLA (nousten hermostuneena)

Mutta hyvä luoja… eikö nyt mitään voida tehdä?

TYNJÄLÄ

Eihän sitä osaa ryhtyä vielä mihinkään.

HELLA

Tämä epätietoisuus on sietämätöntä!

EEVA

Olisiko Härmä niin kehno mies?

VAPPU

Kuka tietää, kun eilenillalla oli niin käärmeissään!

KARMALA (tuimasti)

Jos hän on sellainen roisto, niin sitten se on myöskin hänen viimeinen pahatekonsa!

IISAKKI (nousten haukotellen)

Niin että… siitä päälliköstäkö tässä on puhe?

VIKKI-KALLE

Siitähän me tässä juuri puhuimme.

IISAKKI

Kyllä sillä miehellä on pirut mielessä!

VAPPU

Mitä sinä horiset!.. Mitä sinä siitä tiedät?

IISAKKI

Tiedänpä vain, että hän hautoo jotain koiranjuonta. Ja pahaa se pelkäsi tuntematonkin.

TYNJÄLÄ

Kuinka niin?

VAPPU

Puhu hitossa! Sitäkös tuossa heruttelet!

IISAKKI (rauhallisesti.)

Kuinkahan paljon nyt on kello?

TYNJÄLÄ (katsoen kelloa)

Se on yli kuuden.

IISAKKI (ällistyen)

Ku-kuuden! Sepä nyt oli perhanaa!… Ja se tuntematon pyysi sanomaan, että jollei hän tuossa viiden korvilla ole takaisin, niin on parasta lähteä etsimään.

TYNJÄLÄ (säikähtäen)

Siinä oltiin! Ja sen sinä sanot nyt vasta, onneton!

VAPPU

Siinä on mies, kun makaa kuin raato, eikä välitä mistään! Silläkö
Javalla sinä toisen asian toimitat?

IISAKKI

Ajattelin siinä hiukan kurvahtaa… ja kuinka tulin nukahtaneeksi.

KARMALA (kiukkuisesti)

Tarvitsisitpa housuillesi mies! Niinkuin sinulla olisi niin paljon tehtävää tai muistettavaa!

TYNJÄLÄ (synkästi)

Sitten ei saa aikailla! Täytyy heti lähettää miehet heidän jäljilleen.

VAPPU

Minä menen soittamaan kelloa!…

(Menee ulos ja alkaa kiivaasti lyödä ratakiskon kappaleeseen.)

5:des kohtaus.

Hella. Eeva, Tynjälä, Karmala, Vikki-Kalle.

TYNJÄLÄ (huolestuneesti)

Asia näyttää yhä vain rumemmalta. Hän pelkäsi siis itsekin pahaa!

EEVA

Mutta miksi hän sitten ollenkaan lähti tuolle matkalle.

HELLA

Ooh, minä tunnen hänen uhmailevan ja ylpeän luonteensa! Hän ei tahtonut osoittaa mitään heikkoutta, vaikka tiesi, kuinka vaaralliseen leikkiin hän antautui!

EEVA

Kylläpä ihmiset saattavat olla kurjia!

TYNJÄLÄ

Hänellä on omat syynsä siihen!…. Kunpa vain olisin aamulla ollut yhtä viisas kuin nyt.

VIKKI-KALLE

Ilta on aina aamua viisaampi.

HELLA (pontevasti)

No, mutta eikö sitten mitään voida tehdä? Olisi ikuinen häpeä, jos tuo musta juoni menestyisi.

TYNJÄLÄ

Kaikki mitä voidaan, se tehdään myöskin. Enempää en voi luvata.

KARMALA

Kenties hätäillään turhaa. Sitä miestä ei kukisteta niinkään helpolla!

HELLA

Mutta jos hän on aseeton ja toinen on varustettu…

(Vappu ja tukkilaiset tulevat sisään.)

6:des kohtaus.

Edelliset; Tukkilaisia.

KALLE

Onko tulipalo, kun kello soi?

TYNJÄLÄ

Pahempaa… Pelkään, että päällikölle ja hänen toverilleen on tapahtunut jotain.

NÄRVÄNEN

Luuletteko, että veljekset ovat iskeneet yhteen?

TYNJÄLÄ

… En voi vielä sanoa luulojani… Nyt on vain koetettava päästä heidän jäljilleen.

KALLE

No, eipä olisi liiaksi, vaikka tuo reima mies hiukan pudistelisi tuota pystynokkaa herraa!

RAHKONEN

Samat sanat, vaikka vähän hiljempää! Tietäisi olleensa korven poikain kanssa asioissa.

TYNJÄLÄ

Yksi osa lähtee minun kanssani etsimään. Toiset jäävät tänne ja tulevat ilmoittamaan, jos he saapuvat tänne. Te Karmala olette täällä vanhimpana.

KARMALA

Olisin mieluimmin työntynyt taipaleelle.

TYNJÄLÄ

Ei, ei, jonkun täytyy jäädä tänne pitämään komentoa… No niin, eteenpäin, miehet!

(Menevät ulos.)

EEVA (Hellalle)

Sinä olet hermostunut, Hella! Emmekö mene tuonne toiseen huoneeseen?

(Poistuvat vasemmalle.)

7:mäs kohtaus.

Vappu, Karmala, Kalle, Närvänen, Rahkonen, Iisakki.

KALLE

Mitä tulimmaista tämä oikein merkitsee? Lähdetään aikamiehiä etsimään!

RAHKONEN

Minä en ymmärrä tästä rahtuakaan! Tiedätkö sinä Oku?

NÄRVÄNEN.

En, mutta eiköhän Vappu tiedä.

VAPPU (kartellen)

Kyllä tiedetään, jos tässä uskaltaisi kaikki tietonsa sanoa.

KALLE

No, sepä nyt on hittoa, kun Vappukin pelkää!

IISAKKI

Tahtovat vain ottaa selville, oliko se rakkaudesta, kun päällikkö otti tuon tuntemattoman mukaansa tänä aamuna!

NÄRVÄNEN (viheltäen)

A-haa!.

KALLE

Ettäkö päälliköllä olisi jotain pahoja aikeita?

VAPPU

Eipä taida toisinkaan olla.

RAHKONEN

Minä ajattelin sitä juuri!

KARMALA

On ennenaikaista puhua siitä vielä. Sittenhän nähdään!

IISAKKI

Niin, sitten se nähdään, kun sinne tullaan, sanoi entinen mies taivasta! — Mitä jos yrittäisi hiukan syödä.

(Ottaa konttinsa ja rupeaa syömään.)

KALLE

Siinä vangitsemisessa oli myöskin jokin koira haudattuna.

NÄRVÄNEN

Ei sitäkään voi käsittää tavallinen työmies.

VAPPU

Siitäpä kai se päällikkö onkin niin käärmeissään, kun huomasi iskeneensä kätensä poroon.

RAHKONEN

No, mitäs maallisista, ruvetaan pojat pelaamaan.

NÄRVÄNEN

Se onkin paras keino tappaa aikaa!

(Rupeavat pelaamaan.)

8:sas kohtaus.

Edelliset; Hella. Eeva.

HELLA

Eikö heitä vieläkään kuulu?

VAPPU

Vastahan nuo juuri lähtivätkin!

HELLA

Ja minusta tuntuu kuin siitä olisi jo iankaikkisuus!

EEVA

Sinä olet ylenmäärin levoton, Hella.

VAPPU

Pitkä on odottavan aika! Ja kannattaa sitä noin sorjan pojan tähden olla hiukan kipeissäänkin.

HELLA (tullen Eevan kanssa aivan etualalle)

Me erosimme illalla epäsovussa… Ajatteles, jollei hän palaakaan.

EEVA

Minä ymmärrän kyllä sinun levottomuutesi. Mutta etköhän sinä kuvittele liian pahaa.

HELLA (huoaten)

Niin, kunpa niin olisi!

EEVA

Hänenlaisensa mies selviytyy, vaikka mistä!

HELLA

Niinkö luulet?

EEVA

Aivan varmasti! Onhan hän niin luja, älykäs ja voimakas…

(Terävästi.)

Sinä rakastat häntä, Hella.

HELLA (tukahtuneesti)

En voi sille mitään, Eeva… Hän vetää minua puoleensa kummallisella voimalla kuin itse kohtalo. Se mies on minun kohtaloni, vaikken edes tunne häntä… Tai ehkä juuri siksi.

EEVA

Ja kumminkin te kiistelette aina.

HELLA

Aina kun häntä sorretaan, minun tekisi mieleni juosta hänen kaulaansa. Mutta kun hän taas on vapaa ja voimakas, silloin nousee minussa paha uhma… Ja minun tekee mieleni ärsyttää häntä.

EEVA

Sinä olet kummallinen luonne. Hella. Oletko ajatellut tuota asiaa pitemmältä?

HELLA (kiihkeästi)

Minä kärsin, Eeva! Kärsin niin sanomattomasti… me kärsimme molemmat!
Me tiedämme hyvin, kuinka toivotonta ja järjetöntä se on…

EEVA

Hella raukka!

(Härmä tulee synkännäköisenä.)

9:säs kohtaus.

Edelliset; Härmä.

HELLA (epätoivoisesti)

Oi, taivas, hän palasi yksinään!

(Miehet lakkaavat pelaamasta ja katselevat kummastuneina toisiaan. On jonkun aikaa kiusallinen äänettömyys.)

HELLA (rohkaistuen, tulisen pontevasti Karmalalle.)

Jos olette miehiä, niin te vedätte hänet tilille toveristaan. Taikka jollette sitä tee, niin sitten teen sen minä, niin nainen kuin oleillein.

EEVA (peloissaan)

Tule pois, Hella! Täällä voi tapahtua kauheita!

(Vetää Hellan mukanansa vasemmalle.)

KARMALA (terävästi)

Mihin teidän matkakumppaninne jäi?

HÄRMÄ (ärtyneesti)

Meidän kimppuumme karkasi rosvoja. En tiedä kuinka sieltä itsekään selvisin.

KARMALA

Onko se totta?

HÄRMÄ

Mitä te tarkoitatte oikein?

KARMALA (jäykästi)

Täällä ei ole tapana heittää toveria tielle!

HÄRMÄ

Mitä? Luulenpa, että te uskallatte tutkia minua!

KARMALA

Kyllä me uskallamme!

(Lähestyy.)

HÄRMÄ

Mitä sinä tahdot, mies? Pysy etäällä!

KARMALA

Vetää teidät tilille siitä, mihin toverinne on hävinnyt. Ja jos hänelle on tapahtunut jotain pahaa, niin varokaa nahkojanne!

HÄRMÄ (vetäen esiin revolverin)

Uskalletaanko täällä minua ahdistaa?

KARMALA (siepaten kirveen)

Kyllä, ja meistä ette selviäkään yhtä helposti kuin matkatoveristanne!

HÄRMÄ

Joka askeleenkin lähestyy, hän kuolee!

(Miehet ympäröivät uhkaavina hänet.)

KARMALA

Tokkohan! Tuollainen lelu voi pettää, mutta tämä tekee valmista jälkeä!

HÄRMÄ

Syyttäkää sitten itseänne, jos laukee!

NÄRVÄNEN

Pistäkää tuo taskuunne. Te ette ehdi sitä kauan käyttämään, jos siihen turvaudutte.

KARMALA

Meitä kaikkia ette voi kumminkaan kaataa yhdellä laukauksella. Ja minä, vannon, että useampaa ette ennätä.

HÄRMÄ (epäröiden)

Mitä te sitten minusta oikein tahdotte?

(Laskee aseen.)

KARMALA

Olen sen jo sanonut

HÄRMÄ

Enhän voi muuta sanoa kuin jo ilmoitin. Ottakaa itse selvä!

KARMALA

Sepä nähdään! Te istutte tuohon ja siitä ette lähde, ennenkuin asia on selvä! Siitä vastaan minä!

HÄRMÄ (pistäen aseen taskuunsa)

Te uskallatte!

(Istuu raivosta kuohuen.)

(Tukkilaiset tulevat tuoden mukanaan tuntemattoman, jolla on nenäliina kierretty vasemman käsivarren ympärille.)

10:nes kohtaus.

Edelliset, Hella, Eeva, Tuntematon.

HELLA (tullen; riemuiten)

Taivaalle kiitos! Hän palasi kumminkin!

TUNTEMATON (reippaasti)

No, herra! Tässä minä nyt olen!

HÄRMÄ (kylmästi)

Minä näen sen.

TUNTEMATON

Mutta missähän minä olisin nyt, jos teidän tahtonne olisi tapahtunut?

HÄRMÄ (hampaittensa välistä)

Mistä minä tiedän? Ehkä helvetissä!

TUNTEMATON

Sellainen paikka on vain teidänlaisianne, roistoja varten!

HELLA (tarttuen hänen käteensä)

Te tulitte kuitenkin. Emme enää uskaltaneet sitä toivoa.

TUNTEMATON (puristaen hänen kättään)

Niin, minä tulin… Mutta toisinkin olisi voinut käydä.

KARMALA

Mitä siellä sitten tapahtui?

TUNTEMATON

Tulomatkalla minua ammuttiin pensaikosta olkapäähän.

HELLA

Hyvä Jumala, oletteko haavoittunut?!

TUNTEMATON

Ainoastaan naarmu vain! Pahinta oli, että sukseni särkyivät ampujan kanssa otellessa. Ja niin jäin korpeen metrin paksuisessa lumessa jalan matelemaan.

KARMALA

Ja kuinka kävi ampujan?

TUNTEMATON

En antanut hänelle aikaa uusia yritystään… Ja luulenpa hänen saaneen kyllikseen.

TYNJÄLÄ

Miltä teki sitten luutnantti?

TUNTEMATON (ivallisesti)

Luikki matkoihinsa minkä ennätti.

KARMALA

Raukka!

TUNTEMATON

Hänen sotilashyveisiinsä kuuluu virittää vastustajalleen vain ansoja.

HÄRMÄ (vimmaisesti)

Todistakaa se!

TUNTEMATON

Voin ainakin todistaa jotain muuta.

HÄRMÄ

Ja mitä sitten?

TUNTEMATON

Ettei teillä olisi ollut mitään sitä vastaan, vaikken olisikaan palannut tuolta matkalta.

HÄRMÄ

Turha vaiva. Myönnänhän sen ilmankin.

TUNTEMATON

No, tuo on ainakin rehellistä puhetta.

HELLA (inholla)

Konnamaista se on!

TUNTEMATON

Sitä myöskin. — Teidän olisi pitänyt palkata lujahermoisempi mies väjymään, kun itse ette uskalla.

HÄRMÄ (ylös hypähtäen)

Te uskallatte syyttää minua!

(Vilkuilee levottomasti ovea.)

TUNTEMATON (rajusti)

Istukaa alas! Nyt puhumme asiat selviksi! — Te yrititte saada minut vankilaan, kun tunsin teidän mustan entisyytenne… Te tahdoitte raivata minut tieltänne, kun tiesin teidän väärennetyillä palkkauslistoilla varastavan työmiesten palkkoja… Onko teillä nyt rohkeutta vastata teoistanne?

(Syntyy hälinää.)

NÄRVÄNEN (kiivaasti).

Mitä tämä merkitsee?

HÄRMÄ (vetäen esiin revolverin ja uhaten)

Kaikkien hornanhenkien nimessä, vaikene onneton!

TUNTEMATON

Kysykää, mihin hän on käyttänyt rahat, jotka hän on palkkoja alentamalla pidättänyt itselleen? Herra Tynjälällä on hallussaan todistukset siitä.

TYNJÄLÄ (vetäen esiin paperit)

Tässä ovat paperit, joista selvenee kaikki.

(Härmä vaipuu masentuneena alas.)

TUNTEMATON (vieden Hellan ja Eevan kiireestä vasemmalle)

Poistukaa joutuun täältä. Tämä ei ole sopiva paikka naisille. Nyt nousee myrsky…

(Sulkee oven.)

NÄRVÄNEN (kiukkuisesti)

Ahaa, nyt ymmärrän! Se oli siis tuo palkkojen alennus. No, sitten pojat teemme valmista! Luemme hänelle hiukan korpien lakia!

    (Syntyy hurja melu, miehet heiluttavat aseitaan ja aikovat
hyökätä Hännän kimppuun.)

ÄÄNIÄ

Konna! — Anna takaisin rahat! — Lyökää roisto maahan! — Eteenpäin!

TUNTEMATON (heittäytyen väliin, huutaen jyrisevällä äänellä)

Seis miehet! Takaisin kaikki! Ei askeltakaan, sanon niinä!

(Tynjälä koettaa myöskin hillitä heitä.)

KALLE

Mitä, asetutko sinä meidän tiellemme?

RAHKONEN

Työntäkää syrjään hänet ja antakaa paukkua pojat!

TUNTEMATON

Ei niin kiivaasti miehet! Kuulkaa yksi järkevä sana!

NÄRVÄNEN

Me emme kuule ketään, emmekä anna itseämme komentaa! Tulimmaista, käykää käsiksi miehet!

(Melu yltyy uhkaavaksi.)

TUNTEMATON (survaisten heitä takaisin)

Vain minun ruumiini yli te pääsette häneen käsiksi! Sen vannon! Ja minä muserran jokaisen, joka lähestyy!

(Miehet hämmästyvät ja melu hiljenee.)

VIKKI-KALLE

Oletko hullu! Tuommoista roistoa viitsit suojella!

TUNTEMATON

Te tahdotte oikeutta ja kumminkin te itse ensimäisinä poljette sitä!
Hävetkää!

KARMALA

Kiittääkö häntä pitäisi?

TUNTEMATON

Ei!… Te saatte oikeutta, minä lupaan sen! Mutta ei sillä lavalla!
Ettekö ymmärrä, että siten turmelette vain asianne.

KARMALA (järeästi)

Hän on oikeassa… Parasta, että annamme hänen järjestää asian. Eihän sillä nyrkkioikeudellakaan pitkälle pääse.

NÄRVÄNEN

No, olkoon. Pääsee vain liian helpolla, lurjus.

RAHKONEN

Samahan se minusta on. Mutta asiasta täytyy tulla täysi selvyys. Ennen hän ei jätä tätä huonetta.

TUNTEMATON

Sehän on tarkoituskin.

TYNJÄLÄ

Voihan hän sen sopia hyvällä.

KALLE (vihaisesti)

Vielä sopia mokoman kanssa! Selkään!

(Kuuluu uhkaavaa murinaa miesjoukosta.)

KARMALA (karkeasti)

Suu kiinni! Ei tässä voida jokaisen mieltä noudattaa! Ryhtykää toimeen!

TUNTEMATON

Jos päällikkö kirjallisesti sitoutuu korvaamaan kaiken, mitä on teiltä pidättänyt ja lupaa siirtyä täältä pois johonkin muualle, niin riittääkö se?

NÄRVÄNEN

No, olkoon minun puolestani.

KAIKKI

Hyvä! Hyvä!

(Myöntävää mutinaa.)

TUNTEMATON

Ehkä herra Tynjälä kirjoittaa paperin?

TYNJÄLÄ

Mielelläni.

(Menee; pöydän ääreen kirjoittamaan.)

HÄRMÄ (vimmaisesti)

Te teette sitoumuksia minun nimessäni!

TUNTEMATON

Niin.

HÄRMÄ

Millä oikeudella? Minä en ole mitään luvannut!

TUNTEMATON (lujasti)

Minun nähdäkseni teillä ei ole muuta mahdollisuutta. Jos te ehkä tiedätte sellaisen, niin se on toinen asia.

HÄRMÄ

Se on yksin minun asiani.

TUNTEMATON

No, olkoon sitten. Mutta minä en astu toista kerta: sovittajaksi, olkaa varma siitä.

HÄRMÄ

Olenko sitten pyytänyt?

ÄÄNIÄ

Hän niskoittelee! — Hän ei suostu! —

(Uhkaavaa melua.)

TUNTEMATON

Niinpä jätämme hänet nimismiehen käsiin!

KALLE

Ja pehmitämme hänet ensin!

(Uhkaavaa melua, tuntematon vetäytyy syrjään.)

HÄRMÄ (masentuneena)

Seis!… Minä suostun… koska minun täytyy.

KARMALA

Parasta on, ettette hangottele liian kauan!

HÄRMÄ

No niin, missä on tuo paperi?

TYNJÄLÄ (nousten)

Tässä… Siinä on mainittuna kysymyksenalaiset ehdot.

(Poistuu pöydästä.)

HÄRMÄ (menee pöydän luo, tarttuu kynään, mutta lukee paperin ja viskaa kynän pois.)

Tuohon paperiin minä en kirjoita!

KARMALA (jäykästi)

On kirjoittaminen!

KALLE (vetäen pitkän puukon tupestaan ja iskien sen rajulla voimalla pöytään)

Lähtikö se nimi luistamaan, vai kutitetaanko tällä?

HÄRMÄ (säikähtäen)

No, no, minä kirjoitan!

(Kirjoittaa nopeasti ja poistuu pöydästä.)

Saanko nyt mennä?

KARMALA

Saatte. — Herra Tynjälä ottaa paperin haltuunsa.

(Tynjälä, pistää paperin taskuunsa. — Hella, Eeva, Vappu ja Sanna tulevat vasemmalta.)

11:des kohtaus.

Edelliset; Hella, Eeva, Vappu, Sanna.

HELLA (kiihtyneenä)

Mitä täällä oikein tapahtuu? En jaksanut odottaa kauemmin!

TUNTEMATON

Ei mitään enää. Kaikki on jo selvänä.

HÄRMÄ (seisahtaen hänen eteensä ja katsellen häntä rajattomalla vihalla)

Ei vielä kaikki!… Tomppeli!

TUNTEMATON

Mitä vielä puuttuu?

HÄRMÄ

Kosto!… Meidän pelimme ei ole vieläkään lopussa! Nyt saat varoa, onneton!

TUNTEMATON (ylpeästi)

Olen valmis jatkamaan!

HÄRMÄ

Oletkohan?… Sinä löit viimeisen valttisi, mutta minulle jäi vielä yksi ja nyt olet hukassa!

TUNTEMATON

Tiesin mitä tein. Minua ette sillä peluita!

HÄRMÄ

Saamme nähdä!… Olet kehnompi pelaaja kuin luulinkaan. Heitit
älyttömästi viimeisen turvan käsistäsi ja syöksit itsesi perikatoon!
Nyt olet minun vallassani ja saat sitä karvaasti katua. Tavottele vain
Hella Lövenborgin kättä, kunnes tavataan!

(Menee kiireesti ulos.)

12:des kohtaus.

Entiset.

TYNJÄLÄ

Nyt siitä pahasta päästiin!

TUNTEMATON

Niin te… mutta en minä!

HELLA

Mitä hän tarkoitti noilla viimeisillä sanoillaan?

TUNTEMATON (hiukan huolestuneesti)

Tuo roisto on oikeassa. Nyt hän on minulle vaarallisempi kuin koskaan ennen!

TYNJÄLÄ,

Mitä sillä tarkoitatte?

TUNTEMATON

Ilmaistessani hänen petoksensa menetin ainoan keinoni, jolla saatoin tehdä hänet vaarattomaksi. Nyt häntä ei pidätä enää mikään, nyt hän on vapaa kostamaan.

KARMALA

Se oli varomattomasti teiltä!

TUNTEMATON

En tahtonut ostaa turvallisuuttani kunniani kustannuksella. Ja sen olisin tehnyt, jos olisin vaieten katsellut köyhiä työmiehiä petettävän!

VIKKI-KALLE (pontevasti)

Se on miehen puhetta! Lakit päästä, jätkät! Ja rehellinen kiitos!

KAIKKI (kohottaen lakkiaan)

Hyvä! Hyvä! Kiitos!

HELLA (liikutettuna)

Te olette aina suurenmoinen! Antakaa minunkin kiittää teitä!

(Ojentaa hänelle kätensä).

TYNJÄLÄ

Yhdyn sydämeni pohjasta toisten kiitoksiin! — Mutta minä en ymmärrä, mitä valtaa tuolla miehellä on teidän ylitsenne?

TUNTEMATON (ylväästi)

Niin… jos seisoisimme mies miestä vastaan, niinkuin me kaksi nyt, niin nauraisin hänelle vasten naamaa. Mutta…

TYNJÄLÄ

Mutta…?

TUNTEMATON

Olenhan nimetön ja kirjaton kulkija, ja sillä seikalla on oma historiansa. Hänen takanaan on valtiollinen järjestelmä… ja minun takanani on vain… särkynyt, toteutumaton aate… josta en edes saa puhua, en edes sanoa sitä… Jospa te tietäisitte…

VIIDES NÄYTÖS.

(Näyttämö sama kuin edellisessä näytöksessä. On iItapuoli. Vappu askaroi uunin luona, Sanna istuu arkun kannella ja kutoo sukkaa, ja Iisakki istuu konttineen entisellä paikallaan ja syö hyvin vinhasti.)

1:nen kohtaus.

Vappu, Sanna, Iisakki.

VAPPU (tiuskaten Iisakille)

Herkeisi tuossa jo märehtimästä! Kun ei enää muuta teekään!

IISAKKI (sävyisästi).

Terveyttä se vain tietää ja pitkää ikää.

VAPPU

Kyllä kai… Sitä nähdessäkin jo tulee aivan kipeäksi!

IISAKKI

Niin minäkin tulisin paljaasta näkemisestä. Mutta kun syö hiukan välillä.

SANNA

Merkilliset sisukset sillä miehellä! Aivanhan tuollainen rupeaa ellottamaan!

IISAKKI

Sukkela mies se viime talvinen maanmittari. Sanoi, että täällä pohjoisessa tarvitsee ihminen runnemmin polttoainetta… Ja se oli hiton viisas mies niin lukeneeksi mieheksi!

VAPPU.

Nimittikö ruoja jumalanviljaa polttoaineeksi?… No, jo oli viisas!

IISAKKI

Niin sanoi, ja se oli paikalle sanottu.

SANNA

Mitähän tuo sillä tarkoitti?

IISAKKI

Hän puhui tieteelliseltä näkökannalta tietysti! Mutta sen kun te ämmät käsitätte.

VAPPU

Ja sinä sitten ymmärrät paremmin mukamas!

IISAKKI

Onhan se järkeen menevä asia! Nähkääs, se on sillä tavalla että ihmisruumiissa tapahtuu palaminen…

(Vikki-Kalle tulee.).

2:nen kohtaus.

Edelliset; Vikki-Kalle.

VAPPU

No, nousiko tie pystyyn?

VIKKI-KALLE

Taitaa olla paha merrassa! Poliisit ovat varpaillaan tänään. Lieneekö vallesmanni tulossa tänne päin.

VAPPU

Ja mitä minä nyt syötän miehille?

IISAKKI

Ruokaa vaan, niinkuin ennenkin.

VAPPU (karjaisten)

Rintaako minä niille annan, kun liha loppui, senkin turjake? Vai omat lihaniko tässä nyt pataan pistän?

VIKKI-KALLE (istuen pyssy polvillaan)

Ja siellä se näkyi vaaniskelevan entinen päällikkökin. Eipä taida olla hyvät mielessä!

SANNA

Onko hän taas täällä? Eihän siitä ole kauan, kun hänet potkaistiin täältä pois!

VAPPU

Sinä näit hänet?

VIKKI-KALLE

Tapasin metsässä ja teki mieleni antaa sille lurjukselle pienen muistutuksen kuolevaisuudesta.

VAPPU

Sitten sillä on pahat mielessä.

SANNA

Ettäkö hautoisi kostoa?

VAPPU

Ole varma siitä! Mitä hän muuten teki täällä enää.

IISAKKI

Eiköhän tuo kesyyntynyt jo viime kerrasta.

VIKKI-KALLE

Sitä miestä ei kesytä muu kuin hyvä pamaus kunnon pyssystä. Tuntematon saa varoa nahkojaan!

SANNA

Niin, kuka tietää, vaikka vielä ajaisi lyijyä kalloon, kun siellä metsässä ovat.

VIKKI-KALLE (uhkaavasti)

Se olisi hänen viimeinen pahatekonsa! En ole koskaan ajanut hirven jälestä sillä tarmolla, kuin minä ajaisin häntä.

VAPPU (ärjäisten)

Vöyriläinen perästä päin puhuu! Menet heti varottamaan häntä, niin säästyt enemmästä vaivasta.

VIKKI-KALLE

Se on kai parasta.

(Nousee lähteäkseen.)

IISAKKI

Odotas…. Minä tulen mukaan.

(Ottaa lekkerin mukaansa ja menevät ulos.)

3:mas kohtaus.

Sanna. Vappu.

SANNA

Mitä tuo tuntematon on oikein tehnyt, kun se niin kuumasti vihaa häntä?

VAPPU

Vaimoväki noussut päähän. Se ne miehet hulluiksi tekee.

SANNA

Ihankohan tuo tuntematon tavoittelee “Lapin prinsessaa?”

VAPPU

Näkeehän sen. Ja tyttö pyörii kuin kissa kuuman puuron ympärillä.

SANNA

Onhan hän komea mies, ja kaikesta näkyy, että hän on parempain ihmisten lapsia.

VAPPU

Mutta siihen sanoo “Lapin kuningas” ei, ja sillä hyvä! Tukkilainen ei saa “Lapin prinsessaa”, vaikka hän olisikin korttelia korkeampi ja plootua parempi muita ihmisiä.

(Katsoo akkunasta ulos.)

Kas, siellähän tuo prinsessa tuleekin.

4:jäs kohtaus.

Sanna, Vappu, Hella.

HELLA (tulee hätäisesti)

Eikö hän… tuo tuntematon ole täällä?

VAPPU

Ei. Lähti muiden mukana metsälle.

HELLA

Voi, kun olisin tahtonut tavata häntä heti!

SANNA

Niinkö on asia kiireellinen?

HELLA

Minun täytyy silmänräpäyksessä tavata häntä, muuten on kaikki myöhäistä!

VAPPU

Onko sillä nyt niin hengenhätä?

HELLA (tuskallisesti)

On, hän on hukassa, jollen pian saa puhua hänelle.

SANNA

Jos asia on sellainen, niin voinhan mennä hakemaan.

HELLA

Oi, tehkää niin! Häntä uhkaa vaara ja olen niin levoton hänen tähtensä!

VAPPU

No älä sitten vitkastele, vaan ota koivet selkääsi!

SANNA (pukien)

Kohta, kun vain saan päälleni. — Mikä häntä nyt taas uhkaa?

HELLA

Saatte kuulla myöhemmin. Mutta menkää nyt! Kiirehtikää!

SANNA

Johan minä menenkin!

(Menee kiireesti.)

5:des kohtaus.

Hella, Vappu.

VAPPU

Onko se taas päällikön vehkeitä?

HELLA

On… Ja hyvin vaarallisia!

VAPPU

Arvasin sen… Mutta häntä mentiin jo varottamaan.

HELLA

Varottamaan…! Mistä sitten?

VAPPU

Iskä ja Vikki tästä juuri lähtivät ilmoittamaan, että päällikkö vaaniskelee näillä mailla.

HELLA

Ooh, he eivät kumminkaan tiedä pahimmasta! Se on jotain muuta!

VAPPU

Ja mitä se sitten on?

HELLA (katsellen levottomasti akkunasta)

Hänet aijotaan vangita.

VAPPU

Vai niin… Ja mistä syystä nuo hänet kahlehtisivat?

HELLA (hermostuneesti)

Siitä minä en tiedä… Minä saatan vain aavistaa…

VAPPU

Tarvitaanhan siihen syy, kun ihminen kiinni pannaan. Olisiko hänellä takanaan jotain sellaista.

HELLA (kiivaasti)

Luuletteko, että hän on… joku… konna?

VAPPU

Mistä minä tiedän! Sanoohan suomalainen sananlasku, ettei syyttömän ole hätää helvetissäkään. Ehkei se pidäkään paikkaansa enää nykyään. Mene ja tiedä.

HELLA (jäykästi)

Ei ainakaan tässä tapauksessa!

(Katsoo ulos.)

Tuolla hän tuleekin! Jumalan kiitos!

VAPPU

Menen pois, että saatte rauhassa puhua.

(Poistuu vasemmalle.)

6:des kohtaus.

Hella, Tuntematon.

TUNTEMATON (tulee kiireesti)

Sinä täällä, Hella! Miksi?

HELLA (hätäisesti)

Kuule, sinun on heti paettava!

TUNTEMATON

Minunko paettava! Ja minkätähden?

HELLA.

He tulevat vangitsemaan sinut! Sinä et saa hukata hetkeäkään!

TUNTEMATON (synkästi)

Minä aavistin sitä.

HELLA

Eeva kertoi, että Härmä on tehnyt ilmiannon ja nimismies on saanut vangitsemismääräyksen. Ja nyt on Härmä täällä vaaniskelemassa sinua!

TUNTEMATON

Haa, se konna! Hän etsii omaa perikatoaan!

HELLA

Voi, älä uhmaile, vaan pakene!

TUNTEMATON

En… Hän tulkoon! Minä en pelkää!

HELLA (tuskallisesti)

Minä pelkään, ettei se pääty hyvin!

TUNTEMATON (uhkaavasti)

Hän tahtoo siis vielä kerran iskeä yhteen kanssani! No, olkoon menneeksi! Minä lupaan, että se on viimeinen kerta!

HELLA

Mitä sinä aijot, onneton?

TUNTEMATON (lujasti)

Katsoa vielä kerran silmiin tuota miestä, joka on opettanut minut vihaamaan!

HELLA

Voi!, luovu siitä ja väisty ajoissa! Olenhan vartavasten tullut sinua varottamaan!

TUNTEMATON

Et tiedä mitä pyydät! Raskasta on väistyä… aina vain väistyä!

HELLA

Tee se minun tähteni!

TUNTEMATON

En, sitä en tee edes sinunkaan tähtesi!

HELLA

Ja miksi he sitten vainoovat sinua! Mistä syystä?

TUNTEMATON

Syistä mistä vain maailman huutavin konnuus voi vangita ihmisen!
Syistä, joiden puolesta tahdon seisoa tai kaatua!

HELLA

Kuinka he sitten voivat vainota sinua, jos kerran olet syytön?

TUNTEMATON (synkästi)

Sinäkin… Sinäkin Hella siis epäilet minua!

HELLA

Oi, en suinkaan! Mutta ymmärräthän, että tämä tuntuu minusta kummalliselta.

TUNTEMATON

Näytönkö sitten mielestäsi rikolliselta?

HELLA

Et! Vaikka koko maailma sitä sanoisi, en sittenkään uskoisi sitä!

TUNTEMATON (lämpimästi)

Kiitos; Hella, luottamuksestasi! Se on kauneinta, mitä milloinkaan olen osakseni saanut! Jos sorrun, niin tapahtuu se asiain vuoksi, jotka kautta aikojen ja historian ovat olleet kunniaksi ihmiselle!

HELLA

Minä uskon sen, enkä kysy enää.

TUNTEMATON (tuskallisesti)

Ja kuitenkin… nyt kun ainaiseksi eroamme, tahtoisin poistaa sinulta jokaisen epäilyksen varjonkin.

HELLA

Minä luotan sinuun…

TUNTEMATON

Katsos, tämä maailma on niin laaja, että se, mitä yhdessä maassa kunnioitetaan, pidetään toisessa maassa rikoksena. Jo hyvin nuorena antauduin vapausliikkeen pyörteisiin, sillä katsoin sen ainoaksi päämääräksi, joka on miehen elämäntyön arvoinen… Ja luonnollisesti jouduin vallanpitäjien epäsuosioon.

HELLA

Ooh, nyt minä ymmärrän! Se on siis sentähden!

TUNTEMATON

Niin… Otin osaa Viaporin kapinaan, joka oli enemmän kaunis kuin järkevä yritys. Ja sen vuoksi se olikin jo alunpitäen tuomittu epäonnistumaan. Lyhyesti sanoen, minut vangittiin linnoitusalueella ase kädessä. Ja luutnantti Härmä, joka palveli silloin laivastossa, teki kaiken voitavansa saadakseen minut tuomituksi sotaoikeudessa… Ainoastaan rohkealla paolla vältin hirsipuun…

HELLA

Hän vihasi sinua siis jo silloin?

TUNTEMATON

Niin… meidän katkeruutemme johtuu jo kouluajoilta. Hän on aina ollut yksi niitä, joille ylöspäin kiipeäminen on pääasia ja keinot sivuseikka. Ja nyt meidän tiemme johti tänne Pohjolaan, mutta niin eri tavalla! Hän palveli poliisimestarina jossain, käytti mielivaltaisesti asemaansa ja yleisiä varoja ja sai eron. Siitä hän velkaantui ja tahtoi huonoja asioitaan auttaakseen saada sinut…

HELLA

Ooh, niin konnamaista!

TUNTEMATON

Astuin hänen tielleen ja se oli vähällä jo viedä elämäni, niinkuin se nyt maksaa vapauteni.

HELLA (surullisesti)

Voi, ystäväni, kuinka paljon oletkaan saanut kärsiä vapauden tähden!
Olet koko elämäsi sille uhrannut!

TUNTEMATON

Niin, Hella, joka sille tielle antautuu, hän ei saa ajatella itseään. Jokainen rahtunen vapautta on maksanut verta ja uhreja ja niin tulee aina olemaan. Ja vaikka nuorukaisvuosieni kiihkeät pyrkimykset ovatkin joutuneet haaksirikkoon — vaikka nyt harhailenkin isänmaattomana kulkurina omassa isänmaassani, niin en silti luule eläneeni turhaan! Sitä aatetta on vaalittava kaikissa olosuhteissa, kunnes tulee uusi päivä…

(Rajulla intohimolla.)

Ja se tulee kerran!

HELLA

Mutta mitä me nyt teemme?

TUNTEMATON

Käytämme hyväksemme niitä harvoja hetkiä, jotka meillä vielä on… Ja nyt iloisempiin asioihin, Hella!

(Vetää hänet luokseen)

HELLA (tukahtuneesti)

Minä en voi enää olla iloinen.

TUNTEMATON

Ja miksi et voi?

HELLA

Sinä olet riistänyt rauhani ja rohkeuteni. En ole enää oma itseni.

TUNTEMATON

Sinä saavutat ne kerran takaisin, Hella! Ihminen, joka ei joskus ole itseänsä tyystin kadottanut, ei voi koskaan olla oma itsensä.

(Hämärtyy yhä enemmän.)

HELLA

Sinä olet niin voimakas ja rohkea!

TUNTEMATON

Se tieto antaa minulle rohkeutta rakastaa sinua, ettemme koskaan voi kuulua toisillemme…

HELLA

Oi, älä sano niin…

TUNTEMATON

Mikä on totta, se on sanottava! Sitten olen sinun elämässäsi vain selittämätön, tuskallinen muisto, joka käy yhä kauniimmaksi, kuta kauemmaksi se häipyy.

HELLA

Ja minä… mikä olen minä sinulle?

TUNTEMATON

Kuin ihana kosteikko erämaan kulkijalle. Hänen täytyy jättää se, kun matkan päämäärä kutsuu.

HELLA (kaihomielisesti)

Miksi sen täytyy niin olla? Miksi se ei voi toisinkin olla.

TUNTEMATON

Siksi, ettei se, mikä on kauneinta elämässä, voi koskaan olla ikuista.

HELLA (hiljaa)

Miksei se voisi toisinkin olla?

TUNTEMATON

Se on parasta niin… Miksi hukuttaisimme elämän arkihuoliin nuoruuden kaunehimman juhlamme? Ne vain himmentäisivät sen.

(Hämärtyy yhä enemmän.)

HELLA (hellästi)

Sinä olet rikastuttanut minun elämääni niin sanomattoman paljon! Sinä olet opettanut minut ajattelemaan. Sinä suuri haaveksija!

TUNTEMATON (lämpimästi)

Ja sinä olet minun parhain voittoni, sittenkuin nuoruuteni aate pirstoutui! Minäkin alotin maailman valloittamisella ja nyt maanpakolaisena valloitin “Lapin prinsessan.”

HELLA

Oo, sinä suuri, uljas uneksija!

(Vappu tulee ja sytyttää lamput sekä poistuu saman tien.)

HELLA (mennen akkunaan)

Kas, ulkona jo hämärtää… Lyhyt on talvinen päivä pohjolassa!

TUNTEMATON (raskasmielisesti)

Lyhyt kuin nuoruus, onni… ja koko elämä… Vain kaksi hämärää yhdessä ja loppumaton yö!

HELLA (tuskallisesti)

Ooh, se on niin raskasta! Ei, mutta laula rakas… laula jotain!

TUNTEMATON

Niinkuin tahdot. Hella…

(Laulaa.)

    Vain harhaa on elo taustoineen,
se muista, muista, oi kulta!
Mi tänään suurta on toiveineen,
on huomenna virvatulta…
Ei nuoruus haihtuva palata voi.
ei tuntehet rinnassa ijäti soi.
Siis nauti onnesta, kulta,
älä kiellä lempeäs multa!

Vain harhaa on elo haaveineen, se muista, muista, oi kulta! Mi tänään näyttää jo täyttyneen, voi huomenna haihtua sulta… Mi mennyt on, et takaisin saa, siis ällös säästele riemuja maan, vaan nauti onnesta, kulta, en kiellä lempeäin sulta!

HELLA (ylivoimaisten tunteittensa kuohussa, heittäytyen hurjalla kiihkolla hänen syliinsä)

Ei, ei, sinä et saa jättää minua! Minä en laske sinua! En koskaan! En koskaan… koskaan!

(Suutelee häntä tulisesti.)

TUNTEMATON (kuohuissaan)

Hella!.. Hella…

HELLA

Eroaisimmeko nyt, kuri juuri olemme löytäneet toisemme…? Ei ikinä, ei ikinä! Kuuletko!

TUNTEMATON (epätoivoisesti)

Voi, Hella! Hella!

HELLA

Minä en luovu sinusta, vaikka laahaisivat sinut hirsipuuhun. En koskaan! En koskaan!

TUNTEMATON

Sinä unohdat, että jokainen hetki vie meidät eroa kohden yhtä järkkymättömästi kuin tuulilasin hiekkajyväset juoksevat loppuun!

HELLÄ

Pakene, rakas! Pakene rajan yli Ruotsiin tai Norjaan! Ja minä seuraan sinua!

TUNTEMATON

Tiettömiin erämaihin…

HELLA

Olemme olleet siellä ennenkin!

TUNTEMATON

Kuvaamattomiin kärsimyksiin…

HELLA

Minä kestän ne sinun kanssasi!

TUNTEMATON

Sortumaan Pohjolan kinoksiin, rakas…

HELLA

Hautaudumme niihin yhdessä! Lumivalkeiden kääriliinojen alle!

TUNTEMATON (hurjalla tuskalla)

Miksi täytyy luopua kaikesta juuri silloin, kun elämällä on parhainta tarjottavana? Mitä olenkaan tehnyt, että minua näin vainotaan?

HELLA

Vain rakastanut, armas! Paljon, paljon rakastanut!

TUNTEMATON

Niin, Hella! Isänmaa ja sen vapaus oli ensimäinen intohimoni! Toinen ja viimeinen olet sinä, Hella! Sinä, vain yksin sinä!

(Syleilee häntä hurjasti. Kuuluu askeleita ulkoa.)

HELLA (hypähtäen)

Kuuletko? Nyt he tulevat!

(Koettaa voimakkaalla ponnistuksella tyyntyä.)

7:mäs kohtaus.

Hella, Tuntematon, Härmä.

HÄRMÄ (tulee kiireesti)

Ahaa! Oletteko tekin täällä, neiti?

HELLA (kylmästi)

Niinkuin näette, herra.

HÄRMÄ (ilkeästi)

Jäähyväisillä varmaankin?

HELLA

Niin.

(Kääntää hänelle selkänsä.)

HÄRMÄ

Jos isänne tuntisi teidän innostuksenne tänne erämaahan, ei teitä niin usein täällä näkyisi.

HELLA

Minulla on vapauteni olla missä tahdon.

HÄRMÄ

Epäilemättä. Teidän mieltymyksenne vain käy yli tavallisen ihmisjärjen.
Te unohdatte oman arvonne, neiti.

HELLA (ylpeästi)

Minä en unohda mitään ja siksi juuri olenkin nyt täällä. Mutta minä tunnen miehen, joka on unohtanut kunnian ensimäiset alkeetkin!

HÄRMÄ

Olisi hauskaa kuulla, kuka tuo mies on?

HELLA

Olkaa hyvä! Hän seisoo juuri edessäni!

(Kääntyy pois.)

HÄRMÄ

Kiitoksia! Vähempää en odottanutkaan teidän viimeaikaiselta kehitykseltänne! — Mutta se ei hyödytä miltään…

TUNTEMATON (jäykästi)

Saanko kysyä, kummalle meistä teillä on asiaa?

HÄRMÄ (kiukkuisesti)

Teille, herra seikkailija! Olipa hyvä, että tapasin teidät!

TUNTEMATON (synkästi)

On ennenaikaista sanoa vielä, kuinka hyvä se oli.

HÄRMÄ

Kuinka niin?

TUNTEMATON

Meidän tapaamisemme ei ole vielä lopussa.

HÄRMÄ

Ainakin tämä on viimeinen kerta toivoakseni.

TUNTEMATON (kolkosti)

Niin luulen minäkin. Meidät on kohtalo määrännyt vihaamaan toisiamme… ja se on vaarallista!

HÄRMÄ (kiehuvalla vihalla)

Niin, onneton! Te olette askel askeleelta seisonut minun tielläni ja tehnyt tyhjäksi kaikki minun ponnistukseni… Minä sanoin teille, että tulen raivaamaan teidät tieltäni! Ja minä pidän sanani! Teidän olisi pitänyt uskoa se!

TUNTEMATON

Ja minä varoitin teitä!

HÄRMÄ

Mistä sitten?

TUNTEMATON

Käyttämästä noita keinojanne!

HÄRMÄ

Se on minun asiani!

TUNTEMATON

Mutta se on myöskin minun! Te olette taistellut keinoista välittämättä.
Jos minä teen samoin, päättyy se teille onnettomasti!

HÄRMÄ

Sitä varten alen minä kyllä varustautunut. Eikä teidän aikanne täällä tule kovin pitkälliseksi. Siitä olen minä pitänyt huolen.

TUNTEMATON

Tiedän sen jo!

HÄRMÄ

Tuo nainenko sen sanoi teille?

HELLA

Niin… tämä nainen!

HÄRMÄ

Sen arvasinkin!

TUNTEMATON (kuohahtaen)

Pyydän teitä oman itsenne tähden puhumaan hänestä kauniimmin!

HÄRMÄ

En kaipaa teidän neuvojanne!

TUNTEMATON (uhkaavasti)

Vielä viimeisen kerran minä varoitan teitä! Teillä ei ole mitään oikeutta sotkea viatonta henkilöä meidän keskinäiseen kiistaamme! Kaikkein vähimmin loukata häntä.

HÄRMÄ (ilkeästi)

Te saatte luvan alistua siihen!

TUNTEMATON (hurjasti)

En koskaan! Silloin en olisi mies!

HÄRMÄ

Te olette arka rakastajattarestanne, herra seikkailija! Se on kaikkien uneksijoiden tapa.

HELLA (kipeästi satutettuna)

Ooh, tuota kurjaa!

TUNTEMATON (suunniltaan raivosta)

Konna! Se oli viimeinen solvauksesi!

(Hyökkää hänen kimppuunsa.)

HELLA (heittäytyen väliin)

Seis! Älä koske siihen kurjaan!

HÄRMÄ (ojentaen revolverin)

Pysy alallasi, mies, tai kuolet!

TUNTEMATON (hurjana)

Mahdollista sekin, vaikkei niinkään varmaa! Mutta se ainakin on varmaa, että sinä kuolet nyt, roisto!

(Ponnistelee vapautuakseen Hellasta.)

HÄRMÄ (silminnähtävästi tahtoen viedä kohtauksen viimeiseen äärimmäisyyteen, saadakseen tilaisuuden ampua hänet)

Hillitkää rakastajaanne, muuten minä en vastaa seurauksista!

TUNTEMATON

Enkä minä!…

(Syöksyy kuin tiikeri Härmän kimppuun. Tämä laukaisee, mutta se menee yli. Hella vaipuu kiljahtaen tuolia vasten. Tuntematon työntää taistellen Härmän vasenta ovea vasten, vääntää häneltä aseen ja laukaisee kerran.)

HÄRMÄ

Apua! Apua!… Oh… oh… oh!

(Vaipuu vasemmasta ovesta ulos ja jää liikkumattomana makaamaan.)

8:sas kohtaus.

Tuntematon, Hella. Vappu.

VAPPU (hyökäten kiireesti sisälle)

Mitä hornan mellakkaa tämä on?!

TUNTEMATON (astuen muutamia askelia kuin unessa, pudottaa revolverin lattialle ja vaipuu tuolille istumaan.)

Se on jo ohi.

HELLA (tuskallisesti)

Oletko haavoittunut?

TUNTEMATON

En.

HELLA

Mutta hän ampui sinua!

TUNTEMATON (kolkosti)

Se meni ohi… mutta minun sattui… liiankin hyvin.

VAPPU (tarkastellen kaatunutta)

Siltä näyttää. Tuo mies on saanut osansa!

HELLA

Onnetonta!

VAPPU

No, sitäpä hän etsikin! Olisi osannut olla ihmisiksi!

(Menee ulos.)

9:säs kohtaus.

Hella, Tuntematon.

HELLA (yrittäen katsoa kaatunutta, mutta heittäytyy väristen tuntemattoman syliin.)

Onnetonta! Mitä oletkaan tehnyt!

TUNTEMATON

Sitä ei voinut välttää…. Kaikki johti kohtalokkaalla välttämättömyydellä siihen… Meidän vihamme oli siksi hyvä ja sovittamaton… Ja minä aavistin sitä jo edeltäpäin.

HELLA

Miksi hänen pitikään vainota sinua!

TUNTEMATON

Niin, miksi… miksi ihmiset vainoovat toisiaan?

HELLA

Ja mitä nyt aijot tehdä?

TUNTEMATON

En tiedä. Ensi kerran elämässäni olen epävarma. Sillä nyt minua painaa rikos.

HELLA

Pakene ennenkuin he tulevat! Pakene erämaahan. Sieltä ei sinua kukaan voi tavoittaa.

TUNTEMATON

Enhän ole rosvo! Minun täytyy selittää tekoni syyt.

HELLA

Mutta sinä joudut vankilaan!

TUNTEMATON

Silloin saa herran nimessä olla niinkuin on. Minä en pakene!

(Tukkilaiset tulevat sisään.)

10:nes kohtaus.

Edelliset; Tukkilaiset.

TYNJÄLÄ

Mitä täällä on tapahtunut?

TUNTEMATON (viitaten vasemmalle)

Viimeinen selvitys.

TYNJÄLÄ

Kuinka se oikein tapahtui?

TUNTEMATON

Hän tuli ilmoittamaan, että minut aijotaan vangita. Sitten hän pahasti solvasi neiti Lövenborgia… En voinut sietää sitä, vaan iskin häneen kiinni!

HELLA

Mutta hän ampui ensiksi!

TUNTEMATON

Sitten väänsin häneltä aseen ja… ja laukasin… Minä kärsin hänen konnuuttaan viimeiseen saakka!

VAPPU

Sen voin minäkin todistaa!

TUNTEMATON (nousten, voimakkaasti)

Olen tahtomattani tehnyt rikoksen, mutta miehen kunnia ei sallinut muuta! Menetelkää kanssani niinkuin parhaaksi näette.

TYNJÄLÄ

Me uskomme, että olette menetellyt kuin kunnon mies…

(Vaikenee liikutettuna.)

VIKKI-KALLE

Varmasti! Hänellä oli liiankin pitkä kärsivällisyys!

TYNJÄLÄ

Mutta mitä me nyt teemme? Tämän jälkeen hän ei voi jäädä tänne.

KARMALA (ottaen laukun seinältä ja ojentaen sen Tuntemattomalle)

Tämä sisältää viikon ruokavarat… ja siellä nurkan raossa on hyvin voideltuja suksia… (Ojentaa hänelle kätensä.) Hyvästi?

TUNTEMATON (puristaen hänen kättään) Kiitos!… Ja… hyvästi?

TYNJÄLÄ

Annammeko hänen mennä?

KAIKKI

Annamme! — Hän menköön! — Metsien vapaata poikaa ei kukaan saa pidättää!

HELLA (painautuen häneen kiinni)

Sinä lähdet pois?… Enkä koskaan… koskaan enää saa nähdä sinua!

TUNTEMATON

Nämä miehet panevat minun kohtaloni omiin käsiini… Ja minä otan sen heiltä vastaan.

HELLA (valittaen)

Ja mitä jää sitten minulle?

TUNTEMATON

Se, mitä ei kukaan voi sinulta riistää: muisto.

HELLA

Koskaan en tule sinua unohtamaan, sinä suuri ja tuntematon!

TUNTEMATON (hellästi)

Minä tiedän, että sinä tulet aina muistamaan nimetöntä erämaan kulkijaa. Enkä minä koskaan unohda sinua. Hella!

HELLA (tuskallisesti)

Sinä tulit minun elämääni suurena ja ylivoimaisena kuin myrsky. Ja pelkäänpä, ettei sinun lähdettyäsi ole minussa muuta jälellä kuin hävitystä ja sirpaleita.

TUNTEMATON

Rohkeutta, Hella!… Myrskyn jälkeen paistaa kirkkaimmin päivä!… (Suutelee häntä otsalle.) Voi hyvin, Hella!… Muistele joskus minuakin!… Hyvästi… armas lapsi!

HELLA

Hyvästi… rakas! Minä muistelen sinua ja elän sinun aatteellesi, kun en voinut elää sinulle!… Suokoon kohtalo sinulle rauhan!

TUNTEMATON (kirkkaasti)

Ja nyt pojat… vielä kerran “Erämaan laulu”… jäähyväisiksi!

(Kuoro laulaa:)

Miss’ aukee Pohjolan metsien vyö, revontulten salamat taivaalle lyö, työ ankara heimon on huimapään, joka uhmaa viimoja talvisään. Elo hehkuva on, läpi nietosten, käy retki miesten parhaiden. Hei, telmettä karhujen lailla on taistelu Pohjolan mailla!

Miss’ alkaa ääretön yö erämaan, ikitunturit nostavat huippujaan, siell’ kalskuu ja ryskää, luistaa työ, siks’ kunnes koittaa viime yö. Elo hehkuva on, vaan hankihin voi päättyä retki parhainkin. Hei, nukkuvan karhun lailla, saa uinua Pohjolan mailla!

(Ensimmäisen värssyn lopussa avaa Tuntematon oven, jolloin näkyy hämärä talvinen erämaa ja Pohjoisessa revontulten loimu.)

TUNTEMATON (laulun vaiettua, melkein hurjalla riemulla)

Se on minun kotilieteni hehkua!

(Syöksyy kiireesti ulos.)

HELLA (heikosti huudahtaen)

#Finnish